Viisi hienohelmaa lainehilla

Jatkoa sieltä, täältä tai tuolta.

Sokrates: Kautta Zeuksen zeppeliinin, mikä tuo ukkonen on, joka jylisee päässäni. Jaaha, ihan näyttäisi siltä, että sandaalit osoittavat kohti kattoa, eli se tavallinen tarina taas. Uskallanko udella, mikä maa ja mikä valuutta nyt on vuorossa.
Platon: Tässä olotilassa jättäisin kyselytunnin mahdollisimman lyhyeksi, vanha karvahanuri.
Sokru: Ainakin tunnistan opetuslapseni kädenlämpöisen vittuilun.
Platon: Muistan aina lämmöllä sinua, mölinämaisteri, vaikka oletkin ihan helvetin rasittava paarma.
Mä: Kylläpä ne suut taas napsuu, kun käden ulottuvilla ei ole juomaa.
Sokru: Kohta napsuu myös rystyset, kunhan saan Platonistin näkökenttääni.
Mä: Noh noh, ei tässä mitään myllyjä viritellä. Mutta mistä hitosta Platon ilmestyi tänne? Ja mikä edes on tämä mesta, jota kutsuin just nimellä ”tänne”? Missä ovat kapteeni Morgan ja eversti Sandels?
Platon: Sitten alkoikin toiselta suunnalta kyselytunti. Tähän väliin mainitsen, että nyt riehuu aikamoiset pidot mahassa, joten pian olisi syytä ilmestyä huussi horisonttiin.
Kapteeni Morgan: Mikä mökä nyt taas! Eikö täällä saa kuolleet levätä rauhassa? Kohta alkaa sapeli niittää mainetta ja kunniaa!
Mä: Diplomatia onkin ollut aina yliarvostettua.
Sokru: Ei tässä muuta kuin Platon halusi kohteliaasti vihjaista, että kohta saamme todistaa näyttäviä paskaskraiduja toogassa.
Morgan: No sitten tajuan. Tosimiehillä on aina vähän paskaa housuissa.
Platon: Ei ole edelleenkään housuja.
Mä: Taidat olla Aku Ankalle sukua.
Morgan: Kuka se on? Kuuluuko mate tähän ryyppyremmiin?
Mä: Ei tällä kertaa. Nostan uudelleen kysymyksen esiin: Missä hoodeilla me notkutaan?
Morgan: Näyttää purjeveneen kajuutalta. Tämähän kääntyy vahvasti posin puolelle, jos olemme päässeet jo merille. Voin jo tuntea suolaiset pärskeet ahavoituneilla kasvoillani. Mutta ensin haluan tuntea rommin elävöittävät pärskeet nielussani. No mutta, olen sammunut pullo kädessä. Voi tätä ilon ja onnen päivää!
Eversti Sandels: Vad fan? Heivatkaa purjeet, polttakaa ja jättäkää laiva, everstit ja väkijuomat ensin pelastusveneisiin!
Morgan: Tervehdys taas, Santtu, ja tervetuloa elävien kirjoihin. Sinulla on hyvät unenlahjat. Navigoipa meidät selville vesille täältä, missä olemmekaan. Etkös sinäkin joku merikapteeni ole.
Sandels: Vad i helvete igen? Näytänkö minä merikapteenilta?
Morgan: Ta det lugnt, svedukeikari käkkäräpää. Ihan läpällä heitin.
Sandels: Sitä paitsi tämän tason kadotuksen kantahenkilöstöä ei saa kukaan navigoitua selville vesille. Ystäväiseni, tämän tuomittujen laivan pohja on pysyvästi kiinni rantakivikossa.
Sokru: Kivistä puheen ollen, kassejani kutittaa mielenkiintoisesti.
Mä: Taasko alat heittää legendaa kulkusistasi?
Sokru: Keksitkö parempaa aihetta?
Mä: Totta puhuen en. En keksi mitään aihetta.
Sokru: Sitten voin tarinoida vapaasti perintökalleuksistani.
Platon: Hei tuolla on vessan ovi! Minua ette näekään ainakaan tuntiin. Pelastuin Sokrun kuuluisalta kassimonologilta.
Sandels: Oj joj, tämä aamu alkaakin hyvin…
Mä: Nyt on isoi juttui tulos.
Sokru: Korvat höröllä, niin opitte jotain. Sillä nämä Pallis Athenen, joka muuten oli myös käsitöiden jumalatar, pojat ovat kokeneet paljon sellaista, mistä te pikku kerubit ette osaa uneksiakaan. Oliko se sittenkin Pallas Athene? Tuppaa jumaluudet unohtumaan näin jumalattomassa menossa. Vaikkakin nyt kaksoseni tuntuvat kahdelta painekattilalta. Muistan, kun eräänkin kerran tooga oli hukassa Akropoliksella…
Konstaapeli Meri Poliisi: Heippa pojat, mitäs täällä tapahtuu?
Morgan: Rouva siirtomaavallan edustaja, keskustelemme palleista.
Konstaapeli Meri Poliisi: Sepä kiehtovaa. Kuulkaapa hetki tätä juttua, joka on silkkaa jännää täynnä: Olette murtautuneet laiturissa olleeseen purjeveneeseen ja näystä ja hajusta päätellen ilmeisesti sammuneet tänne. Ja nähtävästi putsanneet veneen viinakaapin. Lähdetäänpä laitokselle selvittelemään vähän asiaa. Limusiini odottaa jo pihalla.
Mä: Pitäisiköhän vihjaista Platonille?
Sokru: Antaa sen jäädä istunnolle. Se vaan puhuisi meidät pahempaan liemeen.
Morgan: Kuulitteko kohtalotoverini, limusiini! Eikös se tarkoita sellaisia ylhäisön hevosvaunuja? Kai teillä on siellä rommitarjoilu?

Kovaa kuhinaa kantakapakassa

Jatkoa vaikka mistä.

Morgan: …ja joka kerta, kun olen tempaissut uskollisen sapelini esiin, on emännän kuin emännän ilme venähtänyt uusille lukemille. Onpa joissakin tapauksissa unohtanut hetkeksi hengittämisenkin, että on täytynyt oikein muistuttaa asiasta, ettei sutturalla ole taju lähtenyt jo ennen kuin ollaan päästy itse asiaan. Eipä ole yksikään helmannostaja tullut jälkeenpäin valittelemaan huonoa palvelua. Hei tavernan pitäjä, lisää rommia pöytään!
Minä: Kuulehan kapteeni, taitaa olla taas jonkin verran rommin ryydittämää liioittelua mukana noissa makuukammarijutuissa.
Morgan: Kuinka sinäkin maitovalaan valkea maakravun äpärä julkeat? Taidan vetäistä pöksyt nilkkoihin ja esitellä lautakunnalle todistusaineiston!
Sokrates: Credo quia absurdum est.
Minä: Hep hep, pidä nyt vaan housut jalassa, jotta tarjoilu jatkuisi tähänkin pöytään. Uskon sovinnolla. Heitäpä tähän väliin joku jännityksenlaukaisija, Sandels. Sandels? Eversti? Santtu?
Sokru: Johan pomppas, kun Johan ottaa lukua. Taitaa olla tahti liian kova ruotsalaisille herrasmiehille.
Minä: Eiköhän eversti tuosta vielä tokene, kunhan ottaa ensin pienen tuumintatauon.
Morgan: Hah hah, seuraavasta pullosta lohkeaa sitten isompi siivu jokaiselle!
Sokru: Juomavalintasi ja -tapasi ovat rahvaanomaiset, merten ja vakojen kyntäjä, mutta niin ovat minunkin. Uimamaisteritason filosofin maksani on katsos koulittu kovalla kaulimella ja niin monella agoralla, ettei tätä toogaveijaria ihan heti pullauteta ulos näistä henkien mittelöistä. Minun pääni keikkuu viimeisenä pinnalla, vaikka uitettaisiin missä keitoissa. Mutta voisihan tähän väliin nauttia amforan viiniä, kun tuo rommi tuppaa janottamaan.
Minä: Rommia ja palanpainikkeeksi viiniä, huh huh tätä ruokavaliota. Tässä kohtaa voisi hyvin heittää huiviin pari kanakoria.
Sokru: Kuulehan nyt Erisin oppipoika, kun ylhäältä puhuu ääni. Kun on isojen nimien kanssa liikenteessä, on syytä tottua siihen, että täällä ei himmailla niin kauan kuin lyhdyissä liekki lepattaa. Vannon vaikka käsi Pallas Athenen pyllyllä, tämä on yhtä tosi kuin sandaaleissani lukee ”krokotiilit”. Eikä nämä näytä yhtään krokotiileiltä eikä kyllä krokotiilin nahaltakaan. Pidetäänkö muuten täälläpäin kanoja koreissa? Kätevää.
Minä: Joopa joo, viekää te, niin minä vikisen. Tai siis maksa vikisee.
Morgan: Juuri niin, laivapoika, nyt puhut asiaa. Tuosta tuoppi täyteen rommia, tummaa kuin tulisen espanjattaren karvakolmio.
Minä: Paina kaasua, Morgan.
Morgan: Jaa häh? Eihän nyt seurassa piereskellä. Tai no, miesseurassa toki.
Sokru: Eikä pesemättömällä pensselillä sudita. Olinkin jo unohtaa pääasian tässä iloisessa kevyessä kielenkostutuksessa. Onneksi kapu muistutti siitä tärkeimmästä, mikä pitäisi olla aina mielessä. Toogan alla malttamaton filosofian merkkipaalu odotteleekin kaikessa komeudessaan tilaisuutta päästä jakamaan aforismejaan mahdollisimman monelle nymfille. Näyttää noita seireeneitä riittävän tähänkin majataloon, vaikkakin liukkaammissa liemissä liotetut pullokeijut ovat paremmin edustettuina.
Morgan: Kyllä meikäläisillä sepalussäilän käytön mestareilla pitäisi olla esteettisempää seuraa kuin pelkkiä ahavoituneita karvahanureita.
Minä: Unohtamatta sanan säilää, jonka pitäisi myös vedota vosuihin, lukuun ottamatta kännikanoja. Pidä nyt Sokru kuitenkin se toteemipaalusi vielä jemmassa toogan alla, ettei tarvitse ottaa ajolähtöä täältä. Mutta ennen kuin teette seuraavaa siirtoa, niin pitäisi saada Santtu hereille. Eihän kaveria jätetä, vaikka olisikin ruotsalainen, ja kehno viinapää.
Sokru: Ehdin jo unohtaa svedueverstin olemassaolon, kun herra oli niin hissukseen.
Morgan: Ei sammuneena kovin kovaa mökää pidetä. Taitaa se vähän rohista, joten ainakin hengissä on.
Sandels: Va fan? Joko ruotsinlaiva lähti satamasta?
Sokru: Ei, vaan Vasa-laiva, keikaroiva käkkäräpää.

Filosofinen tuokio Johan August Sandelsin seurassa

Kyllä, tämäkin on jatkoa, tarkkaan ottaen täältä. 

Minä: Mitä sameat silmäni näkevätkään? Kukas tuolla baaritiskillä notkuu kuin itse Johan August Sandels! Mitä kunnioitettu sotasankari?
Sandels: No hej på er vaan, vanha kuoma. Tulin tähän tuopilliselle, kun pitkän päivän jälkeen tuppasi hieman janottamaan.
Minä: Kyllä sinun metkusi tiedetään, herkkuperse. Etpä ole koskaan tainnut juomaa tai ateriaa jättää väliin minkään syyn takia.
Sandels: Noh, ehkä niissä jutuissa on joskus ollut hieman liioittelun makua. Johan Ludvig Runeberg heitti välillä lonkalta sellaista legendaa, joten propseja voi laittaa sinnekin. Täytyy bjuudata joskus ateria, jos törmään herrasmieheen. Mutta myönnän avoimesti, että olenhan toki suuri kulinaristi. Se ei varmaan ole ihmisen suurin synti, eikä aivan kuolemansyntikään, vaikka välillä läheltä liippaa, Jumala minut armahtakoon.
Minä: Armahtakoon vaikka Teutates. Torttu oli kyllä armoton veijari kiillottamaan kilpeäsi, vaikkakin väänsi persoonastasi vähän kyseenalaisen kuvan. Kuinka monetta tuoppia muuten edetään?
Sandels: Kolmas, viides, kymmenes, kuka niitä laskee. Pääasia on tunne ja seesteinen sielu.
Minä: Horinoista päätellen kuitenkin riittävästi, runoratsu. Mitä elonpolun suurille taistelutantereille kuuluu?
Sandels: En tohdi valittaa, kun on näinkin pitkälle päässyt.
Minä: Totisesti olet pitkälle päässyt. Aika monellekin pitkälle.
Sandels: Kaiholla kyllä muistelen Suomen vuosia. Ne olivat aikaa ne, kun aina oli joku rähinä tai kalas päällä. Ei päässyt mieli tylsistymään. Saipa siinä sivussa aika monen piian ja kartanonfrouvankin helmat kyytiä, kun vähän riehakkaammalle tuulelle satuin. Kerran kulinaristin maineessa olen, niin rehevän raikkaan maalaissuomettaren makua on mahdoton karkottaa mielestään. Se on sitä perimmäistä aitoutta.
Minä: Taisit olla Suomen rakastetuin ruotsalainen, ja taidat olla sitä edelleen ainakin eräässä mielessä, vai pitäisikö sanoa kielessä.
Sandels: Onhan nimeni ollut pitkään kaikkien huulilla, mutta nöyryys pitää säilyttää vaikka kynsin hampain. Olen nähnyt monen hienon toverin kaatuvan viereltäni vain siksi, että maine ja kunnia toi mukanaan pissan på huvudet. Eikä menneisiinkään voi loputtomasti tuudittautua, sillä se on varma väylä melankoliseen mieleen. Sen olen teidän kansastanne nähnyt ja oppinut, millaista perintöä harteillanne kannatte.
Minä: Nyt alkaa tulla sellainen kutina, että minäkin tarvitsen tuopin jos toisenkin, jotta ymmärtäisin paremmin juttujasi.
Sandels: Kostuta kieltäsi, ystäväiseni, jotta sanat soljuvat suustasi vuolaammin. Voisimme keskustella vaikka sotastrategioista ja taistelutaktiikoista. Muistuivatpa mieleeni ajat, kun Suomessa ollessani perehdyin Sunzin oppeihin, vai oliko hän Sun Tzu, tai joku mestari Sun. Ota selvää noista ulkomaan elävistä. Kuitenkin gubbe kirjoitti kerrassaan mainio opuksen. Tiesitkö, että Napoleon Bonapartekin luki hyvin tarkkaan teosta, mutta eipä se suuruudenhullu tappi ainoa lukutaitoinen ollut. Pääsin kerran sotimaan hänen armeijaansa vastaan, taisi olla Leipzigissa 1813.
Minä: Taidan tarvita tosi paljon lisää…
Sokrates: Mitkäs pidot täällä on meneillään? Nyt ruukkukaupalla viiniä pöytään, kun on tuttuja naamoja, joita herjata! Vieraitakin voin herjata, kunhan ensin asetutte kauniisti jonoon.
Minä: Ei jumalauta, Sokru pelmahti ovesta ja vauhti päällä tuttuun tapaan!
Sandels: Maksapoloiseni päästi vaikerruksen.
Sokrates: Verae amicitiae sempiternae sunt, ruotsalainen käkkäräpää.
Sandels: Aina sinä haluat viimeisen sanan, mutta voin suoda sen sinulle, jalomielinen kun olen.
Minä: Ja päissään.