Varaslähtö vaikeuksiin

Vaakamies Väinö vatvoo vaikeita valintojaan
Vaihtoehtojen vähyys valvottaa vapauttaen vajaatoimintojen vyyhdin
Väinö vaikeroi viikon verran vaiteliasta voimattomuuttaan
Vastuu vääntää vikuroivana vitsauksena vatsassa
Vertaistuen vajavuus vaikeuttaa vieroitushoitoa
Vastoin valmiuttaan vastoinkäymisiin Väinö verhoutuu veitsen valossa vihan viittaan
Vallan vaakakupissa vaihtuvuus vartioi vakautta
Vaan valtikka vaatii veronsa varkain
Vähät välitetään väärinkäytöksistä
Valkoinen värjäytyy verenpunaiseksi
Verhot vedetään veljeyden velvoittavuuteen
Varkaiden valiot voivat vokotella voitokkaina
Vihdoin vimma viiltää Väinön virtapankin viileäksi
Vihoviimeinen viisaus viimeistelee väkinäisten vitsien veistelyn
Vajaamielisten virkamies vie vihatun viivanvetonsa viekkaasti virnuillen 
Vähenee vääryys vaateliaiden vihamiesten varomattomuuteen
Vähitellen väistyy valheiden verkko
Vastamäki vääntyy viimein vinoon
Valo vyöryy valtoimenaan vapauden vartijoille
Viljavat vainiot virtaavat vaimeita vastauksiaan
Viisaimmat vaikenevat vaalien varjeluksen vahtikoiraansa

Tulee vähän haikua

Ähäkutti halpaan menitte, te rakkaat rikkaan mielikuvitukseni tuotetta olevat lukijani. En tarjoile säkeen säettä japanilaista runoutta (hyvä idea, ehkä joskus toiste), vaan pelkkää savua. Sitä itseään, savua. Palamisesta syntyvien palokaasujen ja erilaisten kiinteiden hiukkasten ja usein hienojakoisen nesteen muodostama seos eli savu. Kas juju piilee siinä, että isovanhempani kutsuivat savua usein nimityksellä haiku. Jos esimerkiksi kamiina ei sytyttäessä alkanut heti vetää, vaan savutti, saattoi isoäitini todeta: ”Tulee vähän haikua sisään.”

Merkillisen merkittävä ja syvään juurtunut tapa isovanhempieni mökillä Sysmän Nuoramoisissa oli ylläpitää rannassa ”hyttystulia”. Varsinkin isoisäni oli mieltynyt harrastukseen. Jutun juoni meni käytännössä niin, että pitkin kesää polteltiin pihan nuotiopaikalla pieniä tulia, johon lisäiltiin välillä kosteahkoja puita, jolloin haikua saatiin rantaan enemmän. Tarkoituksena oli savun avulla pitää hyttyset rannasta loitommalla. Kuinka nerokasta. No ei ollut.

Hyttystulien pitäminen ei tuottanut pääasiassa mitään hyötyä, koska haikua ei ollut riittävästi karkottamaan hyttysiä ylipäätään mistään. Ja onneksi asiain tila oli niin, koska jos haikua olisi ollut riittävästi, se olisi karkottanut rannasta hyttysten lisäksi ihmiset. Joskus valitettavasti päästiin hetkellisesti myös siihen ”ideaalitilaan”. Silloin ei auttanut muu kuin että oli häivyttävä haiusta hapekkaampaan ilmatilaan.

Kun isoisästäni aika jätti, vaalivat isoäitini ja isäni kunniakasta hyttystulien perinnettä. Vaimo kirosi hyttystulet alimpaan helvettiin. Ymmärsin hänen näkemystään. Paitsi että mainittu harrastetoiminta oli viime kädessä järjetöntä puuhaa, seurasi siitä harmittava lieveilmiö. Savun haju tarttuu tunnetusti herkästi vaatteisiin. Ja juuri tuo kismitti vaimoa eniten. Minun, hänen ja lasten vaatteet haisivat jatkuvasti niin voimakkaasti savulta, että olisi voinut kuvitella meidän olleen majoittuneena savustuspönttöön. Muut, kenties minäkin, olivat niin tottuneet hajuun, etteivät edes huomanneet sitä. Tai eivät välittäneet.

Hyttystulet olivat varmasti jokin ikiaikainen perinne, josta täytyi pitää kiinni, koska jos silloin joskus, niin sitten ikuisesti. Vähät siitä, että se oli hullun hommaa. Isoisäni kohdalla ymmärsin harrastuksen, koska hän oli vanha mies ja tulien pitäminen antoi hänelle tekemistä, eikä hänen tarvinnut olla niin paljon toimettomana tai takomassa loputtomiin yhtä ja samaa pasianssia mökin pöydän ääressä. Isoisäni ei enää juurikaan jaksanut osallistua kaikkeen työhön ja touhuun toisin kuin isoäitini, joka sattui olemaan 19 vuotta isoisääni nuorempi. Mutta se onkin sitten toinen tarina. Kunnes jälleen kohtaamme, palamisiin.

Sana, joka menetti merkityksensä

Ei se Sana. Kirjoitus ei käsittele Raamattua, uskoa saati sen hukkaamista tai ateismia. Tällä kertaa sana ei saa edes siipiä, vaan pysyttelee turvallisesti siellä, missä maan tuoksu tavoittaa hajureseptorimme. Nyt puhutaan ihan mistä tahansa sanasta, joka voi tiheästi toistettuna kadottaa hetkellisesti merkityksensä, minkä jälkeen sana kuulostaa vain hölmöltä äänteeltä vailla kytköstä mihinkään järjelliseen kohteeseen tai todellisuuteen.

Tuota maanmainiota ilmiötä kutsutaan nimityksellä semanttinen kylläisyys. Jossain mainitaan myös semanttinen kyllästyminen, mutta se viittaa väärin tympääntymiseen, kun tarkoitus on viitata saturaatioon eli kyllääntymiseen. Sanan merkityksen katoaminen on tapahtunut minulle lukemattomia kertoja tyyliin ”höh, kuulostaapa se sana tyhmältä”, mutta nyt sain sille vihdoin oikean termin. Kielitieteilijät varmasti haukottelevat jo partaansa (sukupuolisyrjivä ilmaisu), kun allekirjoittanut pönttö vaahtoaa jostain simppelistä jutusta, mutta tällaiselle katiskaan liian pitkäksi aikaa juuttuneelle körmyniskalle uuden asian oppiminen on jännä juttu. Varsinkin, kun sain tutulle ilmiölle hienon nimityksen. Vautsi vau ja sillee.

Hauskaa vasta onkin, että sain semanttisen kylläisyyden oivalluksen AppleTV:llä pyörivästä draamakomediasarjasta Ted Lasso. Sarjassa Jason Sudeikisin näyttelemä yliopistotason amerikkalaisen jalkapallon valmentaja Ted Lasso palkataan yllättäen kehnosti menestyvän Englannin valioliigajoukkue AFC Richmondin päävalmentajaksi. Mutta tuosta sössötän ehkä joskus toiste – no jaa. Pointti oli, että sarjan 1. kauden jaksossa 6 lausuttiin seuraavat repliikit:

Ted Lasso: ”I’m not planning on that. No, my plan is for my plan to work. But you know what they say about best-laid plans, right? Said “plan” too many times. Word’s lost all it’s meaning now. Plan. Plan. Plan… doesn’t matter.”
...ja hetkeä myöhemmin:
Ted: ”Plan. Plan?”
Coach Beard: ”Word become a sound?”
Ted: “What’s that called again?”
Coach Beard: “Semantic satiation.”

Päivä päivältä enemmän ilmaa läpäisevään pääkoppaani palasi myös kohtaus sitcomista Frendit. Tilanne kehkeytyy 1. kauden jaksossa 15 ”The One With the Stoned Guy”, jossa Jon Lovitzin esittämä ravintolakriitikko Steve maistelee Monican valmistamia ruokia, mutta on niin pilvessä, että koko tilaisuus menee reisille. Steve ahmii herkut ymmärtämättä sen enempää, mitä on syömässä. Monica tarjoilee miehelle lautasellisen tarteletteja, hän imuroi ne kaikki yhtä kyytiä kitaansa, ja toteaa: ”Tartlets! Tartlets! The word has lost all meaning.”

Sanan idean kadottaminen on aika helppo temppu. Siihen riittää vain sanan toistaminen. Pari esimerkkiä. Ketä sinä tarkoitat? Ketä tästä on syyttäminen? Ketä ihmistä arvostat? Tunnetko ketään aidosti fiksua minua lukuun ottamatta? Ketä, ketä, ketä, ketäketäketä. Miten noin älyttömältä kuulostava sana voi tarkoittaa yhtään mitään. Toinen esimerkki: Mahonki, sehän on puulaji tai jotain sinne päin. Mahongista saa kauniita huonekaluja. Mutta että mahonki? Mahonki? Edelleen mahonki? Ma-hon-ki. Minusta se kuulostaa kiinalta. Johtunee siitä, että tulee mieleen mahjong, jolla ei tietty ole mitään tekemistä mahongin kanssa. Mahonki voisi kyllä hyvin olla mahjongin suomalainen muunnos, vähän kuin pesäpallo on baseballin.
”Pelattaisiinko erä mahonkia?”
”Pelaa itses kanssa, nysverö.”

Jälkikirjoitus, joka ei jälkiä jälkeensä jättänyt: ”Vielä niitä mahonkia humisee tuolla Suomen sydänmailla...” No ei tasan humise, eikä ole koskaan humissut, joten jääpä sinne humisemaan tyhmien juttujesi kanssa. Humista. Humista? Kuulostaa typerältä. Onko se ääntä jäljittelevä eli onomatopoeettinen sana? Onomatopoeettinen, oletko tosissasi? Kuinka se voi tarkoittaa mitään? Onko sana jollain tavoin edes eettinen?

Holy glaze plus lisukkeet

Jokunen epämääräinen päivä sitten tyttäreni leipoi muffinsseja serkkunsa synttäreille ja teki nappisuorituksen. Vaikken pidä itseäni muffinssiasiantuntijana, tuntui leipomuksen rakenne ja mehevyys niin optimaalisilta, että tuskin kovin paljon paremmin voisi enää onnistua. Siitäpä yllyin ylistelemähän tytärtäni ansaitusti. Ylisanoja saattoi ryöpytä hieman liikaa, kun aikansa vieressä kuunneltuaan poikani totesi: ”Holy glaze”. Tyttäreni alkoi nauraa ja sanoi olevansa samaa mieltä veljensä kanssa. Minulla sen sijaan alkoi aivoissa raksuttaa kiivaasti, tai vähintään melkein reipasta kävelyvauhtia, jos suhteutetaan suuremman populaation keskiarvoon.

Jonkin verran englantia ymmärtävänä pääsin jyvälle uuden käsitteen ideasta. Onhan sanan ”glaze” yksi yhteen vastine suomen kielessä glaseeraus tai glasyyri. Toimenpiteenä on antaa kiiltävä pinta ruoalle käyttämällä sokerin ominaisuutta karamellisoitua kiilloksi kohteen pinnalle. Glaseeraamista voi siis käyttää yhtä lailla lihalle kuin kakulle. Toki kakuissa kiiltävän kuorrutuksen aikaansaamiseksi käytetään usein myös liivatetta tai tomusokerista ja munanvalkuaisesta tehtävää sokerikuorrutetta. Se astronomiasta.

Mutta nyt olin sortunut täysin toisenlaiseen glaseeraamiseen eli teinislangilla gleisaamiseen. Olin hypettänyt tyttäreni aikaansaannosta sen verran isolla kauhalla, että verbaalinen kokonaisuus oli tulkittavissa siirtyneen OD:n ja feikin puolelle. Ymmärsin sen itsekin, mutta siinä hetkessä minua alkoi kolkuttaa tunne, etten anna tarpeeksi tunnustusta lapsilleni, mikä johti ylitsevuotaviin kehusanoihin.

Nuorisoslangi on kiehtova aihe, varsinkin näin kaikesta etääntyneeseen ikään tultuani, vaikkakin suurin osa uudissanoista omaksutaan ja muunnetaan englannin kielestä. Ilmaisut ovat usein nokkelia, hauskoja ja suoraan kohteeseen osuvia. Olen oppinut jälkikasvultani kippokaupalla värikkäitä käsitteitä, kuten sigma, sigma move, aura farming, aura points, instant karma, (Italian) brainrot, skibidi (toilet), six – seven, slay, cringe, rizz, rizzler, Chad, Stacy, legit, no cap, lowkey, delulu, broski, unc, lit, yapping, npc, default, boss level ja final boss, näin muutamia mainitakseni. Tässä inkarnoituu melkein uudelle olemassaolon tasolle makustellessa näitä fantastisia kielikukkasia. Jääköön vaille selityksiä, koska jokainen osaa googlettaa ja koska muuten meneillään oleva blogsuttelu karkaisi eeppisiin ulottuvuuksiin. Laajenna sanavarastoasi, lohkaisi Valitut Palatkin aikoinaan.

Jälkilämpimäiset: Word aukoo minulle, että kirjoitan väärin kirjoittaessani ”muffinssi”. Pitäisi kirjoittaa ”muffini”. En tasan kirjoita. Minulle se on edelleen muffinssi. Muffini sitä paitsi kuulostaa vielä homommalta kuin muffinssi (Eikö kuulosta? :D). Syyllistyn taas itseni toistoon, koska juurihan kohkasin samasta aiheesta vuonna 2014.

Jälkiglasitukset: Opin Urban Dictionaryn avustuksella myös, että ”gleisaamisella”, tai sanalla ”glazing”, on myös edellisestä poikkeava härski seksuaalinen merkitys. Jätän kuvailematta. Vilkkaalla mielikuvituksella varustetut voivat oivaltaa.

Aina vaa

Tuhlaa turhinta vaivaa
lastaa pohjatonta laivaa
kaiva luhistuvaa kanavaa
tietä tietämättömyyteen raivaa
taikinaista päätä hiivattomana vaivaa
tokaise tyhmänä joka väliin "iha mite vaa"

Totuuden tyhjiössä valhe paras arvaa
vertaa toisiinsa kahta samanlaista karvaa
illuusiossa luo ympärille turhaa turvaa
höyhenet lainatut vaativat maksettua tervaa
taajamissa aikomusten hyvien asutus on harvaa

Riveillä vinoilla iloittelu tuon tuostakin oivaa
riimeissä risoissa kompurointi korvissa soivaa
kestää mieli tylsä nousua ja laskua loivaa
estää kieli terävä tulevaa kaiken vakioivaa
kuka tohtii pyytää hoivaa
osana maata hyvinvoivaa

En tarvitse mitään itseään kopioivaa
en arvioi minuuttani alati varioivaa
en persoonani naamioivaa
voimaa kaiken yllä operoivaa
väistän katsetta ylhäältä arvioivaa

Mistä nämä kaikki saukot tulevat?

Saukko eli lutra lutra, tuo vesistöissä lutraava pikku näätäeläin, on tällä kertaa MMT-toimituksen ornitologisen kiinnostuksen kohteena. Näköreseptoreissamme on viime aikoina vipeltänyt runsain mitoin mainittuja jyrsijöitä, emmekä edes tiedä, mistä ne ovat tulleet. Joku ehdotti, että holtittoman alkoholin nauttimisen rajoittaminen työpaikalla saattaisi vähentää saukkopopulaation määrää, mutta nauroimme räkäisesti hänelle. Muiden vaihtoehtojen käytyä vähiin ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin perehtyä niiden toimintaan ja rituaaleihin. Seuraavassa esitämme joitakin havaintoja erilaisista yksilöistä ja lajityypillisestä käyttäytymisestä.

Saukoton perustelu = sanallinen tai kirjallinen perustelu, jossa ei ole käytetty apuna saukkoa (enemmän tästä piakkoin ilmestyvässä teoksessamme Saukkoamisen perusteet alakouluikäisille, s. 234.)
Saukko tietämyksessä = kernaasti keskusteluihin osallistuva yksilö, joka paikkaa yleissivistyksen puutettaan siirtymällä puhumaan saukoista, esim. ”Ai katsoinko sen eilisen delfiinidokumentin? Tiesitkö, että saukot tykkäävät leikkiä?”, tai ”Yleisen talouskasvun käyrä osoittaa selvästi sen, että saukot syövät pääasiassa kalaa.”
Saukottelu = kahden saukon välinen matsi.
Saukkokohta = puhelias saukko, jonka pölinän sisällöstä vähintään puolet jää arvailujen varaan.
Kaulasaukko = rintavan puoleinen naaras, jolla on pakonomainen tarve tuoda esille luonnon suomia ulokkeitaan.
Saukkopahvi = alias Lutra Passepartout, ranskalainen turkiseläin, jonka pseudosivistynyt käytös ei peitä tosiseikkaa, että se on tyhmä kuin toimituksen edelleen kadoksissa oleva vasemman jalan saapas.
Peräsaukko = Tämä vipeltäjä on iänikuinen perässähiihtäjä ja kolmas pyörä, joka ei ymmärrä häipyä näköpiiristä, vaikka polvillaan anelisi. Lisäksi sen verran liukas luikku, että ehtii nyrkin edestä pois. Anglosaksien kielessä tapaus on klassinen PITA.
SA-ukko = Suomen armeijan käynyt vanha jermusaukko, jonka katkeamattomat kalastustarinat vanhoilta hyviltä ajoilta kyllästyttävät hengiltä kaikki seuraan eksyneet saukot.
SA-ukko (nro II) = Suomen Akatemian rahoituksen saanut saukko, joka tutkii divetymonoksidin erilaisia käyttömahdollisuuksia.
Sauk-ko = eteläkorealainen saukko, joka nappaa ykkössijan kaikissa sanojen tavauskilpaluissa.
S-aukko = osuuskauppatoimintaa pakkomielteisesti fanittava veitikka.
K-aukko = kirjoitusvirhe.
Xaukko = tuntematon näätämäinen tekijä elämämme yhtälössä.
Per Saukko = ruotsinkielinen veijari, joka on tunnettu hauskoista (ja loppuun kuluneista) vitseistään.
Anu Saukko = nipottava pikku pirulainen, jolla pätemisen tarve hallitsemastaan anatomian termistöstä.
Musta saukko = Kun tämä tummanpuhuva olento ilmestyy pihapiiriin, se on menoa silloin. Kahvit kuitenkin kannattaa aina tarjota, mustana totta kai.
Saludukko = saukoille tarjottava kahvi.

Pudding sång

Och alla sjunger med!

Jag älskar pudding
Jag vill alltid äta pudding
Pudding är så vackert ja läckert
Pudding är min favorit

Pudding, pudding, pudding
Choklad eller vanilj eller soja eller huvudstad
Jag vill själv vara en pudding

Du kan lita på min pudding
Pudding bor med mig
Pudding är också Ingvar Kamprad
Och naturligtvis Tre Kronor

Pudding, pudding, pudding
Tror du att jag blir galen utan pudding
Så du kan fråga puddingen

Min svenska är dålig
Etersom jag har inte ätit pudding tillräckligt
Jar har också pudding på fickan
Men vad gör pudding på skorna?

Pudding, pudding, pudding
Värför i helvete sjunger jag om pudding
Pudding är så svårt att sjunga

Jag minns inte vad min pudding heter
Pudding är lite folkshemmet
Det finns också andra pudding till exempel samhället
Jag äter pudding från tårna

Pudding, pudding, pudding
Tomas Ledin och Eva Dahlgren vet pudding
Pudding snackar flytande rikssvenska

Nu börjar pudding tid
Det är för sent att förstå pudding
Det menar att pudding seglar förbi
Men du kan inte köra bil utan pudding

Pudding, pudding, pudding, pudding, pudding, pudding, pudding, slut

Uusi klubi näkee päivänvalon siellä, missä päivä ei paista

Suomalainen kirjakauppa muistaa minua jatkuvasti tarjouksillaan. Sähköpostiin kilahtaa kuukausittain myös uudet pöllöklubiedut, jotka tuskin koskaan osuvat kohteeseen. Lähes satayksiprosenttisesti ”edut” ovat niin sysipaskoja, ettei niitä edes hyvällä tahdolla eduiksi tunnista. Mutta inspiraation lähteen kuukauden pöllöklubiedut antoivat. Minussa syntyi palava halu perustaa pyllyklubi.

Olen jo aiemmin käsitellyt sanan ”pylly” vivahteikkuutta monisanaisesti, mutta koska pylly on edelleen niin hieno asia, se ansaitsee runsaasti lisähuomiota. Jopa niin paljon, että pylly ansaitsee oman pyllyismiin ja pyllylogiaan omistautuneen kerhonsa. Olkoon sitten vaikka pyllypäiväkerho tai pyllyiltapäiväkerho. Tai päiväpyllykerho ja iltapäiväpyllykerho.

Pyllyklubin sääntöjen mukaan jokaisen kuuluu varauksetta palvoa naisten pyllyjä eli pakaroita, jotka kertakaikkisesti ovat ylväitä ja kaunislinjaisia estetiikkaa tulvivia teoksia. Mutta kuten muutenkin elämässä, myös pyllyissä kulkee jossain raja. Esimerkiksi sellutehtaan ilmestyminen pyllytaajamaan katsotaan negatiiviseksi signaaliksi, mutta ei kuitenkaan sulje pyllyä kokonaan pois kuvioista. Miesten karvapersepyllyjä ei tässä klubissa noteerata johtuen klubin perustajajäsenen sekä ainoan jäsenen seksuaalisista mieltymyksistä. Eikä auta, vaikka pylly olisi karvaton, jos se kuuluu miehelle.

Klubin periaatteisiin kuuluu, että kaikki havaitut tai kuullut sanat, jotka ovat foneettisesti riittävän lähellä pyllyä, tulee kuulla, tulkita ja ymmärtää pyllyksi. Tällaisia pyllyksi ymmärrettäviä sanoja ovat esimerkiksi mylly, hylly, pöllö, löllö, pallo, pullo, kallo, kollo, silli, pilli, tilli, rilli, kalla, halla, pölli, pälli, rölli, palli, nalli, ralli, halli, talli, velli, villi, kelli, selli, melli, mälli, sälli, tälli, källi ja lylleröpyllerö. Joten sana on foneettisesti riittävän lähellä pyllyä, jos siinä on ainakin viisi kirjaimeksi tulkittavaa koukeroa ja vähintään kaksi L-kirjainta peräkkäin.

Jos pyllyllä on joskus asiaa, jokaisen läsnäolijan on hiljennyttävä kuuntelemaan pyllyn sanaa. Pylly puhuu harvoin ja puhe on pääasiassa kryptisiä pörähdyksiä ja sihahduksia, mutta jokainen ääni on kuunneltava tarkasti ja talletettava sydämeen. Suuret viisaudet tulevat usein vaikeasti tulkittavina viesteinä (vrt. Nostradamuksen pylly), kuten pyllyenigmana. Joskus pyllyn ääni on kuuloaistin ulottumattomissa, mutta viestin sisällön voi omaksua hajuaistin avulla.

Lopuksi kikkareena kalsareiden pohjalla julkaistaan avainpepulla varustetun suuren suomalaisen pyllykerhon syyskuun pyllyklubietu. Saat nyt avajaisetuna viisi pyllyä täysin veloituksetta, kun tilaat klubimme verkkokaupasta jonkin pyllytuotteen. Vaikket tilaisikaan mitään, pyllyt tulevat silti. Ja vaikket haluaisikaan ilmaisia pyllyjä ja vaihdat osoitteesi salaiseksi sen vuoksi, ettet saisi niitä, haen osoitteesi CIA:n tietokannasta ja tungen pyllyt väkisin postilaatikkoosi tai vaihtoehtoisesti takaluukkuusi. Pylly, pylly, pylly ja pylly. Ole hyvä ja pylly.

Äleät vai laheat

Isoisäni kuului sarjaan “saatanan kovia löylymiehiä”. Lukemattomat olivat ne kerrat, kun isoäitini tuli mökillä puhisten ulos saunasta ja valitteli, ettei siellä pysty olemaan, kun pappa heitti hullun lailla löylyä. Sitten erinäiset syöpäleikkaukset, vanhuus ym. pikkuvaivat veivät miehestä parhaan terän, eikä löylykauha viuhunut enää entiseen malliin. Isoisäni kärsi selvästi siitä, että löylynotto uuvutti ukon kertakaikkisesti.

Isäni ohjasi minut lapsesta alkaen samaan muottiin. Omaksuin varhain äijäasenteen, että ylälauteilla pysytään, tuli mitä tuli. Vetelät löylyt, itsensä ”hautominen”, eivät olleet mistään kotoisin. Löylyä kuului heittää aina niin, että tuntuu. Löylyn kuuma aalto iski ruoskana selkänahkaan ja pakotti monesti allekirjoittaneen pikku natiaisen kumartumaan pään polvien väliin, jottei joutunut luovuttamaan ja pudottautumaan/ putoamaan ylälauteilta. Kas kun löylymieheksi tuleminen on ankaran harjoittelun tulos. Niinpä vartuttuani huomaan lähinnä tuskastuvani säyseissä löylyissä, ja jotta saunominen tuntuisi mielekkäältä, pitää kärsimyksen tunne olla mukana. Ehtaa masokistimeininikiä.

Seuraavaa sukupolvea en pakottanut samaan piinapenkkiin. Tytär ei ole osoittanut mitään kiinnostusta saunomisen taidetta kohtaan ja poikakin pääasiassa vain silloin, kun uimaveden elementti on mukana kokonaisuudessa. Tosin vähän olen yrittänyt ujuttaa asennevammaa poikaankin. Paikallisessa uimahallissa on kaksi saunaa, jotka on nimetty ”pehmeät löylyt” ja ”kovat löylyt”. Sen verran vahvasti oli asiassa oma löylyämpäri ojassa, että brändäsin pehmeiden löylyjen saunan uudelleen ”lällylöylyiksi”, joten kovien löylyjen sauna on ainoa vaihtoehto. Mutta poika on kyllä pysynyt ryhdikkäästi sielläkin ylälauteilla, vaikka tunnelma on välillä kehittynyt kohtalaisen kuumottavaksi.

Kotona pitäisi löytyä aina jonkinmoinen kauhun tasapaino. Kiuasta ei voi kuumentaa punahehkuiseksi pätsiksi, koska pitää ajatella myös vaimokullan viihtyvyyttä. Samoin löylyä ei voi lappaa surutta kiukaalle, koska silloinkin tulee ankaraa noottia. Kovin löylykunto on rapistunut vuosien myötä. Joskus aikoinaan saatoin repiä sellaiset löylyt, että selkänahka oli rullalla ja ulkoinen olemus muistutti keitettyä hummeria, kun viimein höyrystyin ulos saunasta. Iän myötä kahjotouhuun sisältyy kasvava riski käydä kylmät, jos koettelee moisella menetelmällä äärirajojaan.

Perin kuitenkin isovanhempieni kautta myös kaksi hienoa saunatermiä. ”Olpa äleät löylyt”, saattoi isoäitini todeta, kun joutui pakenemaan saunasta isoisäni innostuttua ottamaan pikkasen löylyä. Äleät löylyt ovat siis kovat ja polttavat, kun taas laheat löylyt ovat pehmeät ja lempeät. Näitä kahta olen jankuttanut kotona saunomisen yhteydessä sen verran ahkeraan, että kumpikin on nykyään pannassa. Taidan olla ärsyttävä pikku nilviäinen. Taidan olla keski-ikäinen, jonka kaikki läpät ovat niin väsyneitä ja kuluneita, että täytyisi pitää suunsa kiinni kuulostaakseen tuoreelta.

Jälkilöylytys: Ja se on muuten saunavasta eikä saunavihta!

Kaino pyyntö kaivon pohjalta

En toivo mitään muuta kuin että rakastaisitte minua lähimmäisenänne ja hyväksyisitte minut sellaisena kuin olen, eli

hauskana, vitsikkäänä, seksikkäänä, lihaksikkaana, komeana omenana, outona omenamatona, perikatona, lahona latona, aikajanana, manaajana, rajattoman rajaajana, raadollisena raatajana, ratkeamattoman ratkojana, tulevaisuuden tuhoajana, katalana katanana, kuumana kastanjana, parantumattomana pandemiana, elektronisena enkelinä, mekaanisena messiaana, megalomaanisena messumaistiaisena, katkeamattomana katkeruutena, pomppivana populistina, tahattomana taakkana, taipumattomana takinkääntäjänä, takuuvarmana taapertajana, painottomana painolastina, suutarina tsunamina, sutkina sipattina, saatanallisena sapattina, satunnaisena sakkorysänä, simputtavana simpukkana, viiltävänä viipalekuvauksena, tutkimattomana turjakkeena, monitulkintaisena monumenttina, kotoisena korpimetsänä, tulisena tundrana, lakaistuina lakeuksina, jäätymättöminä jäätikköinä, marinoituneina mantereina, vajoavina valtamerinä, liipottavana linnunratana, maatuvana maailmankaikkeutena.

Siinä ensi alkuun. Jatkuu sivusta seuraavana lukuvuonna.

Ihan O:na donitsista

Tapahtui tosielämässä, kuten Valittujen Palojen kaikki jutut. Heitin muksuille kympin kauppakeskuksessa, jotta he saisivat donitsit erään suomalaisen donitsiketjun myyntipisteestä. Niin aivan, Suomessa on yksi donitsiketju ja se on Arnolds. Huikkasin samalla, että ottavat minullekin jonkun. Istuin siinä kahvilla, jonka tarjosi toinen kahvilaketju, kun lapset tulivat takaisin donitsien kera. Poika lätkäisi kuitin minulle käteen ja sanoi, että sait vielä rahaa takaisinkin. Se oli kymmenensenttinen.

Hämmästykseni oli aito. Laatikossa oli kolme perusrinkulaa, eli Original-donitseja, kuten Arnolds nimeää ne. Minun piti vielä pari kertaa varmistaa, että oikeastiko ne maksoivat 3,30 euroa kappale. Kyllä näin oli, koska kuitissakin luki niin. Minulla ei näköjään ollut ajantasaista käsitystä donitsitaikinan maailmanmarkkinahinnan noususta.

Vaikka olenkin aina ollut säästäväinen persoona (Aku Ankassa lukisi saituri tai kitupiikki), niin viime vuosina olen pehmentynyt ja ollut löyhäkätisempi rahan suhteen. En kuitenkaan tarkoita, että minulla olisi varaa kylvää massia ihan suruttomasti sinne tänne. Ymmärrän kyllä kahviloiden kustannusrakenteen, mitä niillä myydyillä Caramel Latteilla, viiden euron kakunpaloilla ja kolmen euron limsapulloilla pitää kattaa. On kaikenlaista palkkakulua, laitehankintoja ja -vuokria, ketjumaksuja, tilavuokria, sähköä, vettä, siivousta, kalusteita, mainontaa, jne. Eikä tietenkään 3,30 euron donitsista jää käteen 3,30 euroa, vaan siitä on poistettava 14 %:n arvonlisävero sekä kaikki valmistuskustannukset. Tästä kaikesta huolimatta ja vaikka kuinka yritän olla vetämättä kukkaronnyörejä kireälle kaulani ympärille, kolmen euron ja kolmenkymmenen sentin donitsi kuulostaa kylmäävältä.

Kun kerran vauhkoonnuin donitsin hinnasta, päätin kaivaa esiin historiatietoja hintakehityksestä, kuten kaikki normaalit ihmiset tekevät. Vuoden 2010 alussa Original maksoi 2,50 euroa ja vuonna 2014 3,00 euroa. Vuodesta 2010 vuoteen 2014 hinnannousu on ollut 20 % (0,5/2,5) ja vuodesta 2014 tähän hetkeen 10 % (0,3/3). Yhteen vedettynä hinnan kasvuprosentti 2010–2018 on ollut 32 % (0,8/2,5), eli kolmannes on tullut hintalappuun lisää painoa. Ehkei ihan indeksikorotuksista voi puhua. Hinnoittelu on kuin Carunan sähkönsiirtokorotuksista sillä erotuksella, etteivät donitsit haukkaa maksukyvystä satoja euroja vuodessa. Olen sanonut tämän aiemminkin ja sanon nyt uudestaan, koska kaiken toistaminen on dementoitumisen ensiaskel (olen varmaan toistanut tuonkin): hintatietoisuus on sitä, ettei kohta huvita ostaa enää mitään.

Syitä moiselle kehitykselle voi vain arvailla. Yleensähän on saanut syyttää franchising-toiminnan ketjumaksuja, jotka riistävät onnettoman ketjuyrittäjärievun nälkäkuoleman partaalle. Mutta en tiedä, miten on Arnoldsin laita asiassa. Tunnustan, että hinnan päivittelyssä on kyse myös mielikuvasta. Donitsi näyttää tuotteena köyhemmältä kuin esim. kunnon hillomunkki tai hieno kakunpala. Donitsissa on vähän kuorrutemössöä ja sitten siinä on reikä. Jos reikä onkin niin kallis? Donitsissa on rahareikä?

Hassunhauska jälkiletkautus: Kirjoitin tekstiin aluksi Arnold’s, koska muistin puljun nimen olleen Arnold’s donuts eli Arnoldin donitsit, kuka Arnold sitten onkaan (Iso-Arska? Raaka-Arska?). Ei varmaan kukaan. Nykyään nimi onkin vain Arnolds eli Arnoldit. Ovat siirtyneet myymään Arnoldeja donitsien sijaan. No oli ihan paska juttu taas.

Pyhimys syöksi käsitteiden viidakkoon

Olen taas vaihteeksi innostunut luukuttamaan Mikko Kuoppalaa, lupaavaa nuorehkoa sanataiteilijaa (s. 1981), joka myös taiteilijanimellä Pyhimys tunnetaan. Hänen tuotoksensa on kiinnostanut aiemminkin, aluksi osana Ruger Hauer -nimistä kokoonpanoa, ja myöhemmin olen kuunnellut hänen uudempia soolotööttäyksiään, kuten biisejä 1%, Celeste, Kynnet, Kynnet ja Korni Uni. Mistään Teflon Brothersista ei tässä yhteydessä kannata puhua, vaikka onhan silläkin viihdearvonsa.

Pyhimys on siitä mielenkiintoinen tapaus, että hänen vuodatuksensa vaikuttavat usein hieman poukkoilevilta ja vaikeatulkintaisilta. Välillä herää ajatus, että mitään punaista lankaa ei olekaan ja räpäytykset ovat puhdasta tajunnanvirtaa vailla päätä ja häntää. Monen kappaleen (pessimistisen?) sisällön perusteella voi epäillä, että keski-iän eksistentiaalinen kriisi kolkuttelee Kuoppalan pääkoppaa. Tai sitten synkkyys myy.

Joskus jutut menevät niin korkealta ja kovaa yli, että on pakko opiskella, jotta tajuaisi edes jotain Pyhin sana-akrobatiasta. Kynnet, Kynnet -kappaleessa oli kohta ”jos oltais beta cuck fight club, saataisko me itsetuntoo”. Fight club on käsitteenä tuttu David Fincherin maineikkaan elokuvan ansiosta (alun perin Chuck Palahniukin romaani), mutta ”beta cuck” vaati selvittämistä. Onneksi on Urban Dictionary, johon voi aina luottaa.

Beta cuck on ”henkilö, joka ei koskaan saavuttanut miehuuttaan ja joka valitsee aina turvallisen vaihtoehdon riskipitoisen sijaan, ts. hän on nyhverö”. Asia alkaa valjeta. Beeta tarkoittaa vastakohtaa alfalle eli alfaurokselle, jonka avaaminen tuskin on tarpeen. Cuck erillisenä sanana ilmaisee miestä, joka ”hakee epätoivoisesti hyväksyntää ja vastakaikua naiselta ja on sen eteen valmis uhraamaan itsekunnioituksensa, omanarvontuntonsa ja kaiken sen, mitä hän ansaitsisi ihmisenä romanttisessa suhteessa, esim. uskollisuuden ja rehellisyyden”. Cuck on lyhennetty versio sanasta ”cuckold”. Suomen kielessä on edellä mainituille selkeä vastine ”aisankannattaja”.

Näiden sanojen ympärillä törmäsin myös muihin jännittäviin käsitteisiin, kuten nu-male, joka tarkoittaa ”miehiä, joilta puuttuu maskuliinisuus ja jotka jokaisessa väittelyssä tai nettikeskustelussa hyppäävät naisten puolelle, jotta saisivat hyväksyntää heiltä, ja tällä tavoin kuvittelevat valheellisesti saavansa vastapalveluksena heiltä seksiä”. Nu-malet kuvataan pääsääntöisesti valkoisiksi ultraliberaaleiksi pseudointellektuelleiksi hipstereiksi, joilla on usein paksukehyksiset silmälasit ja huoliteltu parta. Nu-malen luonnehdintaan sopii ilmaisu ”male feminist” ja hänen käyttäytymistänsä katsotaan ohjaavan voimakkaasti ”valkoisen miehen syyllisyydentunto”. Sitä en jaksa selittää.

”Brownie points” on kuvitteellinen sosiaalinen valuutta, joka tarkoittaa positiivisen huomion saamista ja suosion ansaitsemista erilaisilla hyvillä teoilla tai imartelulla tai toimimalla muulla tavoin positiivisessa valossa, mikä kuitenkin johtaa henkilön itsensä kannalta hedelmättömään lopputulokseen, ks. nu-malen toiminta edellä.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä oli taannoin (13.2.2018) artikkeli ”soy boy” -haukkumasanasta, joka on kuulemma levinnyt jo Suomeenkin (soijapoika). Määritelmä on aika yhteneväinen edeltävien käsitteiden kanssa eli siinäkin viitataan maskuliinisuuden puutteeseen. Tällaisen setämiehen kielenkäyttöön soijapoika ei ole tarttunut, mutta kyse onkin enemmän nuorisokulttuurista eli penskojen slangista. Hauska ajatus sinällään, että teinipojat megispäissään herjaavat toisiaan keskustelupalstoilla soijapojiksi, vaikka äänenmurros on kesken ja parrankasvu kaukainen tulevaisuuden utopia, puhumattakaan oikeasta kontaktista vastakkaiseen (/samaan?) sukupuoleen.

Kikelit housut

Yksiosaisessa sarjassa Suomen kielen kauneimpia kukkia esittelen tänään erityislaatuisen sanan. Poika veti päällensä housut, jotka olivat menneet pieneksi. Tokaisin siihen, että pojan housut ovat kikelit. Seurauksena tytär alkoi räkättää, poika kieri lattialla ja oli tukehtua nauruunsa ja vaimo alkoi pilkata. Hän myös väitti, ettei sellaista sanaa voi olla olemassakaan. Tästä suivaantuneena tartuin puhelimeen ja googlasin ”kikelit housut”. Google ei tunnistanut millään sivulla sanaa kikeli toivomassani merkityksessä, mutta kysyi sen sijaan ”tarkoititko: kikkelit housut”.

Soitin myös isälleni, joka ei tunnustanut sanaa kotiseutujensa päijäthämäläiseen murresanastoon kuuluvaksi. Hän muisti kuulleensa sanan, mutta epäili sen tulevan länsirannikolta päin. Kasvojeni pelastukseksi osoittautui Kotimaisten kielten keskuksen (kotus) ylläpitämä Suomen murteiden sanakirja.

Sivuston mukaan pääasiallinen merkitys sanalle on pikkupojan kikkeli ja pippeli. Sanaa ko. merkityksessä on tavattu siellä täällä Savon ja Karjalan alueilla. Muita merkityksiä ovat Lemistä löydetty ”pikkusormi”, Kangasniemen ”pojannapero” (”poekakikel”) ja Jämsästä bongattu ”ahdas vaate” (”tuo on nin kikeli sum peälläs”).

Jämsän ja Kangasniemen kohtuullinen maantieteellinen läheisyys isän puolen suvun kotikulmiin antaa viitteitä siitä, että joko hän muistaa väärin tai ei halunnut tunnustaa istuttaneensa minuun niin hölmöä sanaa. Joka tapauksessa länsirannikon murteisiin ei ollut mitään yhtymäkohtia.

Suosittelen lämpimästi käyttökelpoisen termin sisällyttämistä aktiiviseen sanavarastoon ja ujuttamalla se aina sopivissa kohdin puheenparteen. Voin taata, että vaikka kanssaihmiset eivät muuten pitkäpiimäisiä juttujasi kuuntele, kikelin he kuulevat varmasti.

Jälkikielisolmu: Ei Wordkaan ymmärrä sanaa, mutta sen sijaan ehdottaa näppäriksi korvikkeiksi esim. ”kieli” ja ”kokkeli”.

The Living Daylights

En sen suuremmalti puutu vuoden 1987 James Bond -elokuvaan 007 vaaran vyöhykkeellä (The Living Daylights, ei järin häävi suomennos), jota tähditti kunnon Bond-tiukkis Timothy Dalton. Pikkupenskana hypetin enemmän Bondeja ja katsoinkin niitä aika tavalla ja aika moneen kertaan, mutta se oli silloin. Jos sieltä jotain kohoaa ylemmäs, niin veikeä Roger Moore ja Elä ja anna toisten kuolla (Live and Let Die). Nyttemmin uusista Bondeista on jäänyt aika vähän muistijälkiä ja velvollisuudentunteesta olen vaivoin jaksanut katsoa ne kertaalleen, jos sitäkään. Yhtään kuitenkaan soimaamatta Daniel Craigia, joka osaa (osasi?) hommansa.

Mutta jotain erityistä on jäänyt mieleen, ja se menee musiikin puolelle. Ties mistä arpajaisvoittona lapsuudenkodin levyhyllyyn ilmestyneestä hittikokoelmatuplaälppäristä (toim. huom. älppäri = LP-levy = vinyylilevy) löytyi 007 vaaran vyöhykkeellä (vieläkin surkea nimi) -leffan tunnaribiisi The Living Daylights, jonka esitti norjalainen kiiltokuvapoikabändi a-ha (paremminkin Suosikin tarrakuvapoikabändi, jos kasaria ajatellaan). Kappale tärähti pojankoltiaisen tajuntaan. Ja kun se löi läpi, niin sahasinkin sitä itselleni ominaisesti riittävästi repeatina, teletappimaisesti uudestaan ja uudestaan. Sävellys oli korvia hivelevä ja Morten Harketin falsetissa kulkeva ääni oli sekin erinomaisen toimiva.

Erityisen kiinnostavaa on myös the living daylights -idiomin merkitys. Alun perin (1700-luvulla) slangisanalla ”daylights” tarkoitettiin nimenomaisesti silmiä. Daylights-sanaa käytettiin pääasiassa uhkauksen yhteydessä, kun haluttiin sulkea toisen silmät voimankäytöllä. Seuraavalla vuosisadalla sana menetti yhteyden silmiin, kun käyttötavaksi vakiintui ilmaisu ”to beat the living daylights out of…”. Suomen kielessäkin idiomi ymmärretään ”lyödä toiselta valot sammuksiin” tai ”hakata taju kankaalle”. ”The living daylights” laajeni viittaamaan kaikkiin aisteihin ja edelleen tajuntaan, joka pitää aistit hereillä. ”Living”-lisäys on oikeastaan tarpeeton toisto ”daylights”-sanan edessä, mutta sillä on ilmeisesti pyritty vahvistamaan ilmaisun merkitystä.

Kun nyt vielä innostun hehkuttamaan a-han muita mainetekoja, niin en mainitse Take On Me:tä, koska sen tietävät kaikki, vaan nostan esiin kaksi omaa suosikkiani myöhemmästä tuotannosta. Toinen on Summer Moved On (Minor Earth Major Sky -albumi vuodelta 2000) ja toinen Forever Not Yours (Lifelines-albumi vuodelta 2002). Varoituksen sana: kaksi mainittua viisua ovat hieman haikeita.

Koska a-han tuotanto ei ole kovin tuttua lukuun ottamatta kahta edellä mainittua (ja se hiton Take On Me), kaivelin vähän tuubista, mitä pojat ovat saaneet aikaiseksi kunnioitettavan pitkällä urallaan. Morten-setä (s. 1959) on ehtinyt a-ha -vouhotuksen rinnalla ja välissä myös soolouralle, kuten niin monet bändikeulat. Sooloilun puolelta löytyi uskomaton Brother. Biisistä tehty video on suorastaan Pysäyttävä isolla P:llä ja pienillä muilla kirjaimilla. Kappaletta kuunnellessa ja katsellessa on liikutus lähellä. Harketin ääni menee luihin ja ytimiin, varsinkin kohdassa ”and here is my problem”, huh huh. On veljistä kaikissa sanan tulkinnoissaan ennenkin laulettu (mm. The Hollies: He Ain’t Heavy, He’s My Brother), mutta Harketin esitys on kerta kaikkiaan kova. Vielä erityismaininnan ansaitsee a-han antaumuksella vetäisemä cover Everly Brothersin hitistä Crying in the Rain.

Post-traumaattinen perjantailisäys: Summer Moved On -biisin ”biitsivideo” on kaikessa poseerauksessaan sekä valon, varjon ja värisävyjen kanssa leikittelyissään vaikuttava. Vangitsee katseen. A-ha osaa luoda dramatiikkaa (tai heillä on taitavat videontekijät – ja kas, videon on ohjannut ruotsalainen Adam Berg, joka sattuu olemaan Kentin laulajan Joakim Bergin veli, round and round it goes…).

Jälkipyllyilyt keski-ikäisen tapaan tarjoiltuna: Eikö niistä sulkeiden sisään sullotuista huomautuksista ja lisäyksistä tule loppua, häh!? (toim. huom. ”ei taida tulla”)

Kemmi

Minulla oli ilo tutustua jo useampia vuosia sitten käyttökelpoiseen termiin ”kemmi”. Urbaani sanakirja tunnistaa myös kyseisen sanan, mutta aivan eri merkityksissä kuin missä minä opin tuntemaan sen. ”Kemmi”-luonnehdinta tuli julki, kun tuttavaperheen äiti kuvaili aikoinaan rivitaloyhtiön seinänaapuriensa elämäntapaa. Seinänaapurien toiminnassa oli havaittu seuraavia piirteitä: Sekä isä että äiti työttöminä, isä tykkäsi rassata ja tuunata autoa, useampia lapsia perheessä, lapsille huudettiin ja kiroiltiin varsin avoimesti (kuului seinän läpi), sekä isän että äidin oluen kulutus oli normaalia korkeampi.

On turhankin selvää, että kemmi on läheistä sukua myös Atlantin takana tunnetulle ”white thrash” -ilmiölle. Valkoiseksi roskaväeksi kutsuttu kansanosa tunnetaan myös ”traileriväkenä” (asuu paljon asuntovaunuyhteisöissä Yhdysvalloissa) ja ”punaniskoina”. Maantieteellisesti kyseinen kansanosa sijoittuu eritoten Yhdysvaltojen eteläisiin osavaltioihin (”syvä etelä”). Myös avoin rasismi liitetään usein ko. populaan (KKK:n jäsenistöä).

Kemmeihin ei liitetä niin karkeita ominaisuuksia kuin Atlantin takaisiin roskaväkikollegoihin. Kemmien ominaispiirteet ovat kuitenkin niin selvät, että he ovat helposti erotettavissa muusta massasta. Kemmien ja heidän jälkikasvunsa (pikkukemmit) käytöstavat ovat kehnoja, he ovat kovaäänisiä ja tahdittomia, yleissivistyksen taso on heikko, tietämys (ja kiinnostus) päivänpolttavista yhteiskunnallisista asioista sekä muista tapetilla olevista uutisista on olematon, puhuvat mielellään juomisesta, työstään, televisio-ohjelmista sekä autoista ja muista laitteista, katsovat paljon televisiota ja eritoten kotimaisia ”reality”-ohjelmia (Huutokauppakeisari, Viidakon tähtöset, Temptation Island Suomi, kaikki Jethro Rostedtin ohjelmat), käsitys lomanviettopaikasta on Tuurin kyläkauppa, kaikenlaisten pilipalijulkkistyrkkyjen toilailut kiinnostavat ja aihetta ammennetaan esim. Seiskan sivuilta ja iltapäivälehtien appseista. Kemmit ovat tiivis yhteisö, joka esim. juhlissa löytää välittömästi saman aaltopituuden, jolloin he kerääntyvät yhteen kemmimassaksi puhumaan kemmeille yhteisistä asioista ja muut vähemmän kemmiytyneet jäävät auttamattomasti ulkopuolelle.

Ihmisten kategoriointi kemmeiksi on siinä mielessä hieman kaksiteräinen haulikko, että kiikarit voi kääntää ympäri ja miettiä, mitä tällainen luokittelu kertoo itse luokittelijasta. Äkkiä syntyy mielikuva muita pitkin nenänvartta katsovasta elitististä, joka tarkkailee nyrpeän tuomitsevasti tavallista rahvasta ja heidän huvejaan. Mutta ei allekirjoittanut itseään jalustalle ajatellut nostaa. Saatanpa hyvinkin olla vähintään semikemmi (ainakin jonkun mielestä), kun pohdiskelee omia käytöstapoja. Mutta on myös paljon tekijöitä, jotka erottavat minut totaalikemmistä. Se itsetutkiskelusta, -kritiikistä ynnä muista vajavaisten yksilöiden harrastuksista.

Jälkiperiskopointi sekä -kaleidoskopointi: Jos katsoo kiikareilla perinteiseen tyyliin ja kääntää ne sitten ympäri, ei edelleenkään näe omaan sieluunsa, vaan jonnekin aivan muualle.

Päivän paskat

...ja yksi vähäisesti tolkullinen loppukaneetti.

Joonas unohti lompakkonsa kotiin ja yritti päästä linja-autoon selittämällä kuskille. Myöhemmin Joonas huokaisi ystävälleen: ”Puhuin itseni bussiin”.

Mitä seurasi, kun parvi merikaloja kuuli joutuvansa kalapuikkojen raaka-aineeksi? Tuli seisokki.

Mitä tulee, kun yhdistää pimpin ja pippelin? Pimppeli.

Miten hävitetään byrokratia? Kutsutaan paikalle byromaani.

Mitä syntyi, kun juures ja lintu risteytettiin? Palsternaakka.

Jos saavutan pisteen ennen pilkkua, olenko rikkonut jotain sääntöä?

En ole alkemisti, vaan semisti puistokemisti.

Fysiikan lakeja: absoluuttista nollapistettä ei voi saavuttaa, mutta absoluuttisen humalatilan voi saavuttaa nauttimalla riittävästi Absolutia.

Pahaenteinen vihjaus siitä, että olen putoamassa kehityksen kelkasta: Luulin hetken mainoksen robotti-imuria kannettavaksi cd-soittimeksi. Häpeällisintä harhaluulossa on, ettei kukaan enää edes myy kannettavia cd-soittimia.

Lopuksi: Olen valmis uskomaan mitä vain, jos Marja Tahvanainen laulaa sen. Jaa Stella pani pillit pussiin vuonna 2013. Sääli, taas vähän myöhässä.

Perjantain räävittömimmät Kaká-jutut

Neymar soittaa illalla Messille.
– Moi Leo, voitko lainata autoasi?
– No joo, mutta miksi?
– Kun oma auto on rikki ja pitäisi päästä Kakálle.

Messin puhelin soi aamuyöstä.
– Moi, tässä Neymar. Voisitko tuoda tänne grilliruokaa ja jotain paperia tai pyyhkeitä, kun tuli vähän sotkettua paikkoja.
– Missä oikein olet?
– Ollaan tässä Kakálla istumassa iltaa.

Neymar ilmestyy myöhässä treeneihin. Valmentaja alkaa raivota.
– Neymar! Etkö tiedä, mitä kello on? Ja mitkä ihmeen pöksyt sinulla on jalassa?
– Ai nämä? Nämä ovat Kakán housut. Omani repesivät Kakán kanssa kamppaillessa.

Kaká näyttää esimerkillistä asennetta Brasilian maajoukkueen harjoituksissa. Neymar kuiskaa Hulkille:
– Täytyy myöntää, että tykkään tosi paljon Kakásta.

Argentiina valmistautuu illan maajoukkueotteluun Brasiliaa vastaan. Argentiinan päävalmentaja valmistaa joukkuettaan koitokseen.
– Te tiedätte, mikä meillä on vastassa ja te tiedätte Brasilian hyökkäysvoiman. Ja varsinkin keskikentällä on kaikin keinoin estettävä Kakán eteneminen.

Kaká, Neymar ja David Luiz ovat oluella baarissa. Kaká alkaa nousuhumalassa uhota ja rähjätä. Neymar sanoo David Luizille:
– Älä välitä tuosta. Sen täytyy vaan joskus pitää yllä kovan Kakán mainetta.

Kaká vaikuttaa harjoituksissa väsyneeltä ja haluttomalta. Valmentaja puuskahtaa apuvalmentajalle:
– Välillä tuntuu, että alan kyllästyä Kakán vetelyyteen.

Neymar on treenien jälkeen tekemässä lähtöä ja huikkaa ohimennen Oscarille:
– Hei Oscar, lähdetkö kanssani käymään Kakálla?

Neymar ja Kaká ovat olleet Oscarin luona kylässä ja ovat lähdössä. Neymar ja Kaká poistuvat ulko-ovesta, mutta hetken kuluttua kuuluu hurja mäjähdys ja Neymar ryntää takaisin sisälle.
– Oscar, soita ambulanssi! Auto ajoi Kakán yli!

Neymar saa kuulla, että Hulk on juoruillut ikäviä asioita Kakáan liittyen. Neymar päättää mennä puhuttelemaan Hulkia:
– Tiedätkö Hulk, että minä olen Kakán ystävä enkä siedä, että puhut pahaa Kakásta!

Kaká on kutsunut Neymarin äitinsä luokse syömään. Äiti on nähnyt vaivaa ruoan eteen ja utelee Neymarilta, onko ruoka hyvää. Neymar vilkaisee Kakáa ja sanoo kierrellen:
– Enpä oikein tiedä, mutta Kakálle maistuu.

Kaká on äitinsä luona käymässä. Äiti huutaa:
– Ricardo Izecson dos Santos Leite, tule heti tänne!
– Äiti, tiedät hyvin, etten pidä yhtään tuosta nimestä. Kutsu minua Kakáksi.

Karjaa takaisin ja heti

Olen vakaasti sitä mieltä, että Karjaa pitäisi palauttaa Suomelle. Kukapa 2000-luvulla tai aiemmin syntynyt ei muistaisi kaunista Karjaata, sen vehreitä metsiä ja vihantia peltoja. Karjaa jos jokin on osa suomalaista sielunmaisemaa.

Vaan ei ole enää tuota muistojen Karjaata, siitä piti huolen iso paha Kuntauudistus. Kuntauudistus vei Karjaan lähes taistelutta ja liitti sen osaksi Raaseporia (ruots. Raseborg), keinotekoista kaupunkiyhteenliittymää, jonka muodostavat Karjaa (ruots. Karis), Pohja (ruots. Pojo) ja Tammisaari (ruots. Ekenäs).

Karjaa on ollut pitkään Ruotsinkielisten ikeen alla, kuten jostain voi päätellä. Karjaa kätkettiin vuonna 2009 Raaseporin taakse, joka nyt toimii Ruotsinkielisten viimeisenä puolustuslinnakkeena. Epäilyksenalaiseksi voi saattaa, ovatko Kuntauudistus ja Ruotsinkieliset laatineet salaisen sopimuksen, jolla alue jaettiin Ruotsinkielisten etupiiriin. Netissä liikkuu runsaasti huhuja tästä ns. Tripp Trapp -sopimuksesta, joka on nimetty norjalaisen lastenjakkaran mukaan.

Niin kauan kuin säilyvät muistot Karjaasta, on toivoa. Jokaisella yhä elossa olevalla on syvällä sisimmässään kaipuu vielä nähdä Suomen lipun liehuvan Mustion linnan (ruots. Svart slott) tornissa tai lipua venheellään pitkin Krapulaisten kanavaa (ruots. Grabbe kanal). Paljon on vilauteltu, ja on myös väläytelty ajatusta, josko Karjaa vaihdettaisiin Ahvenanmaahan (ruots. Abborreland). Samalla voitaisiin siirtää Ruotsinkieliset samaan paikkaan. Vielä kerran raikaa Karjaan kunnailla laulu ”Hej Karjaasta flickvännin minä löysin”.

Pitkästyttävät pölinät pitkosta

Tässäpä mainio esimerkki iän tuomista eduista. Jos Hercule Poirot kehotti käyttämään pieniä harmaita aivosoluja, minun aivosolujeni harmaus johtuu niiden elottomuudesta. Hoksottimet kärsivät sellaisesta kuolonkankeudesta, ettei voi kuin päivitellä, kuinka saatanan tyhmä ihminen voi olla. Ostin joitakin päiviä sitten pullapitkon. Tunnustaudun satunnaiseksi pullan mussuttajaksi, kunhan ei muodostuisi pahaksi tavaksi. Tällä kertaa terveydelle hengenvaaralliseksi vehnäseksi valikoitui Jokioisten Leivän tuotos nimeltä ”Kappeevoipitko”.

Järsin heti ensi nälkään jonkin verran, sillä jos ihminen jollain selviää elämässä, niin se on vehnäjauhon, voin ja sokerin yhdistelmä. Sen jälkeen pitkonpätkä jäi roikkumaan pöydälle useiksi päiviksi. Palataan hieman taaksepäin. Jo kaupassa ihmettelin sanaa ”kappee”. En kerta kaikkiaan tajunnut, mitä sana voi tarkoittaa. Päättelin, että kyseessä on jokin jokioislainen erikoismurresana, jonka merkityksen voi ymmärtää vain syntyperäinen jokioislainen.

Useamman päivän kuluttua tartuin pitkoon ja päätin, että tungen sen naamariini vaikka väkisin, ettei menisi pilalle. Siinä pullaa jäystäessäni katselin käärepaperia ja silloin minulla välähti: ”kappee” tarkoittaa kapeaa. Tunsin itseni idiootiksi, mikä tosin nykyisin ei ole ollenkaan harvinaista. Jos tarkalla voisilmällä havainnoi pitkon muotoja, saattaa se olla perinteistä pullapitkoa kapeampi. Käänsin käärepaperin ympäri ja sieltä löytyi lisävalaisua pitkon nimelle:

”Tampere–Turku-rautatieltä vedettiin kapearaiteinen teollisuusrata Humppilasta Jokioisten kautta Forssaan 1898. Reitti oli ensimmäinen yleiseen liikenteeseen otettu kapearaiteinen rautatie Suomessa. Lähes koko rata kulki Jokioisten kartanon omistamalla maalla.”

Tämä varmasti kiinnosti kaikkia, tai vähintäänkin junabongareita ja pienoisrautatieharrastelijoita. ”Pidä saastaiset sormesi kaukana minun Märklinistäni!”, kimitti eräs sekavan oloinen setämies takarivistä. Kaikki Conania katsoneet tietävät, millä äänensävyllä edellinen repliikki pitää lausua. Selväpäisempi ihminen voi helposti saattaa epäilyksenalaiseksi rautatien ja pullapitkon yhteyden, mutta minulle se on yhtä luonnollinen asia kuin käen munat vieraassa pesässä tai käet vieraissa taskuissa. Katsokaas molemmat ovat pitkulaisia.

Laatua viimeiseen muruseen: Kappeevoipitko, nami nami ja mussun mussun.

Toinen jokioislainen spesialiteetti: anusvoipulla. Lukijan mielikuvituksen varaan jää, mitä on ”anusvoi”.

Kuivaa papeloa

Taloudessamme asuva toinen täysi-ikäinen päätti syödä iltapalaksi rahkaa, mikä sinällään oli aika poikkeuksellista häneltä, koska fitness-mätöksi vahvasti leimautunut maitojaloste ei yleensä kuulu hänen ruokavalioonsa. Kommentoin rahkaa sanomalla sitä kuivaksi papeloksi. Tähän hän vuorostaan, ettei sellaista sanaa kuin ”papelo” ole olemassakaan. Alun perin isäni on käyttänyt tätä järkyttävän typerältä kuulostavaa sanaa luonnehtimaan juuri kaikenlaista kuivahkon tuntuista, möhnäistä kurkkuun tarrautuvaa ravintoa. En itsekään koskaan pitänyt sanasta, mutta silti sorrun nyt itse käyttämään sitä.

Jokainen ihmetyksen aihe ratkeaa viime kädessä KVG-metodilla (onko se jo vanhentunut termi?). Ja kas kummaa, suomen kieli tunnistaa sanan papelo. Ensimmäinen repeilyn aihe oli se, että ratkaisu löytyi paikasta nimeltä Pitsiwiki. En tosiaan kuvitellut, että sellainen wiki kuin ”pitsiwiki” olisi olemassa. Kaikki wikit ovat näköjään mahdollisia. Pitsiwikin mukaan ”nyytinkejä papeloitaessa eli itäsuomalaisittain pitsiä nyplätessä käytetään nypylöinä papeloita”. Löytyi myös kuvia sorvatuista ja veistetyistä papeloista eli kapeista puupalikoista. Joka tapauksessa papelon yhdistäminen ruokaan vaatii jo raskaskätisempää mielikuvitusta. Papelon nieleminen tuottaa varmasti tuskaa.

Lisäksi löytyi monenlaisia muita papeloita, kuten esim. meksikolainen käsityökauppa, urheiluseura ja joitakin Papelo-sukunimisiä tyyppejä. Sekä papelorikko, tuo maanmainio kuivien paikkojen valkokukkainen rikkokasvi. Se niistä papeloista.

Jk: Minulla on riittänyt omaa hauskaa, kun selvisi, että jenkeissä on sellainen arvostettu vaatesuunnittelija kuin James Perse. Ei pitäisi sortua anaalivaiheen pelleilyihin, vaan tätäkin asiaa tulisi tutkia omana itsenään eli per se.