Aah, numeroita

Tykkään numeroista. Paljolti siksi, että minulla on hyvä numeromuisti, joka taas johtunee pitkään vallalla olleesta työnkuvastani. Hyvää numeromuistia on ylläpidetty valitettavasti muun sorttisen muistamisen kustannuksella. Numerojärjestelmä on äärimmäisen näppärä työkalu mitata jos jonkinlaista asiaa ihmeellisessä maailmassa. Numerot antavat käsityksen mittasuhteista eli menetelmän hahmottaa todellisuutta suhteuttamalla numeraalisia arvoja toisiin numeraalisiin arvoihin. Jos ajattelen ajomatkaa Turusta Helsinkiin, joka on sellainen 168 kilometriä, ja tiedän suurin piirtein, kuinka kauan matka kestää autolla ajaen, niin vastaavasti kuullessani etäisyyden maasta kuuhun olevan 384 400 km ymmärrän, etten viitsi lähteä taittamaan matkaa ainakaan autolla (muut vaikuttavat tekijät poissulkien). Eikä tässä yhteydessä pohdita mahdollisuutta, voisiko Turun irrottaa Suomesta ja lähettää siirtokunnaksi kuuhun.

Monia asioita on helpompi ymmärtää numeroiden kautta. Kohteita voidaan arvioida määrällisesti eli kvantitatiivisesti, kuten lukumäärä, etäisyys, tilavuus ja paino. Mutta kaikkeahan ei voi arvioida niin ”helposti”. Esimerkiksi jos henkilöä X vituttaa kuin pientä oravaa (asiaan liittyy myös jäätynyt käpy), emme voi muodostaa vitutuksen määrälle yleispätevää numeraalista arvoa, vaan meidän täytyy arvioida tunnetilan syvyyttä toisin keinoin. Ehkä tilanne ei ole niin paha, koska henkilöä ei tiettävästi vituta niin paljon kuin isoa oravaa. Arviointi perustuu laadullisiin eli kvalitatiivisiin tekijöihin, esim. irtisanominen taloudellisiin syihin vedoten vituttaa a) silleen ihan pikkukivasti, b) tasaisen varmasti, c) kuin hamsteria, jonka juoksupyörä jumittaa, d) kuin pientä oravaa (jäätynyt käpy) tai e) kuin isoa oravaa (iso jäätynyt käpy).

Toki edellä esitetty esimerkki edellyttää muidenkin irtisanomiseen ja siitä seuraavaan vitutuksen voimakkuuteen liittyvien tekijöiden arviointia. Näitä voivat olla vaikkapa seuraavat:

• Vihasiko työtä jo ennestään vai oliko työ kaikki kaikessa eli pyyhittiinkö samalla koko elämältä tarkoitus. Sekä kaikki välimuodot ja variaatiot näistä ääripäistä.
• Onko työstä kertynyt säästöjä vai ovatko kaikki ansiotulot menneet kädestä suuhun (tai kurkusta alas), ts. pudottiin tyhjän päälle. Sekä mahdollisen velkataakan raskaus kytkeytyen vaikkapa elämäntavan leveyden ja statuksen osoittamisen tarpeeseen (kehittymättömän minän eli egon puutteita).
• Onko kyetty funtsimaan ”plan b” ikävän tapahtuman varalle. Onko uusi työpaikka kiikarissa, onko mahdollisuus kouluttautumiseen ja uuteen uraan, aletaanko lotota ahkerammin, olisiko perintöä joltain suunnalta odotettavissa ja voisiko jotenkin edesauttaa sen haltuun saamista, onko alkoholisoituminen ja syrjäytyminen varteenotettava vaihtoehto, ripustetaanko riippakivi kravatiksi ja soudetaan järven selälle, jne.
• Irtisanomisen uhrin psyykkiset valmiudet, kuten kestääkö ego elintason laskemisen, työn asema oman identiteetin rakennuspalikkana, valtaako mielen välinpitämättömyys eli kaikki on ”iha sama”, onko lähtökohtaisesti optimistinen vai pessimistinen ynnä lukemattomat muut persoonallisuustekijät (se kuuluisa Big Five), jne.

Tässä vaiheessa huomaamme ajaneemme itsemme melko syvälle suohon, koska ymmärrämme, ettei tiedostamallemme todellisuudelle ole suurelta osin olemassa selkeää yksiselitteistä mitta-asteikkoa tai mittaristoa. Numerot ovat kuitenkin lohdullisia, koska ne antavat helpommin ymmärrettävän kuvan asiasta. Eikä todellakaan sekaannuta mihinkään derivaattoihin, integraaleihin, imaginäärilukuihin, sumeaan logiikkaan eikä varsinkaan Schrödingerin kissaan.

Rehellisesti sanottuna ainoa järjellinen motiivi koko räpellyksen kirjoittamiseen oli, että minun piti ilmoittaa tässä rattoisasti soljuvan blogikirjoituksen olevan vuoden 2025 blogikirjoitus numero 50, joka on kirkkaasti uusi henkilökohtainen (mikä muu muka) ennätys jo tässä vaiheessa vuotta. Kaikki muu edellä esitetty on pelkkää ns. palstantäytettä. Aiempi kärkitulos muuten oli 36 raapustusta vuodelta 2014. Ekstranippelinä mainitsen, että tämä on myös maailmanhistorian 290. bloggaukseni. Kohta juhlitaan suuria pyöreitä numeroita, työn ja lukemattomien uusien sivupolkujen merkeissä tietenkin. Hyvät, pahat ja rumat kansalaiset, on aika röyhistää rintaansa ja taputella maltillisesti itseään selkään, ettei suomalaisten arvostama perushyve vaatimattomuus irtoa ruumiista ja lennä tiehensä.

Maaginen 101

Ilmassa on paitsi suuren urheilujuhlan tuntua, tuttuun tapaan myös flatuksen rehevä tuoksu. Olen saavuttanut sadanyhden blogikirjoituksen merkkipaalun. Tämän melkein tasaluvun saavuttamisen tekee erityisen hienoksi se, että luvussa yksi enemmän kuin sata. Kuka nyt tyytyisi sataan, kun voi saada satayksi.

Kirjallisuudessa käytetään paljon lukua 101. Satayksi vinkkiä siihen, tähän ja ties mihin, 101 kuvaa, 101 vitsiä, 101 prepositiota. Sadanyhden pointtina on, että siinä nokitetaan lukuun sata nähden. Lukijan päähän istutetaan ajatus, että hän saa jotain ekstraa, ylimääräistä hyvää.

101 oli myös suomalainen yhtye, joka kyhäsi dancehuttua joskus ysärillä. Heillä oli radiohitti nimeltä Aamuyö. Se oli kehno tekele enkä pitänyt siitä, joten en jäänyt kaipaamaan, kun yhtye katosi vähin äänin. Sen sijaan 101 dalmatialaisesta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka muistankin sen lapsuudesta nimellä Lupsakkaat luppakorvat. Lämpimät suositukseni saa myös Yhdysvaltain armeijan 101. maahanlaskudivisioonan toiminnasta toisessa maailmansodassa kertova tv-sarja Taistelutoverit (Band of brothers).

Ihminen on aina viehtynyt tiettyjen tasalukujen saavuttamisesta. Jostain syystä esim. 50 ja 100 mitä tahansa on kovin hienoa. Mutta koska haluan erottua joukosta, hehkutan sataykköstä. Jaaha, eiköhän tämä kusetus ollut tässä. Totta puhuen luvulla ei ole mitään merkitystä, koska sataanyhteen sisältyy monia mitäänsanomattomia postauksia, joita en mitenkään voi laskea kirjoituksiksi. Mutta turha niitä poistamaankaan on lähteä. Todellista, jälki-itsekritiikin seulan läpi sujahtavaa hyväksyttävää lukua on siis vaikea arvioida, mutta mitäpä sillä hevon kukun väliä. Loppuajan voin ihailla luvun 101 esteettistä kauneutta. Sehän on myös palindromi ja binäärijärjestelmässä luku viisi. Ja 101 – 5 = 96, joka on toisin päin 69 ja 101 + 5 = 106 ja 101 * 5 = 505 ja 101 / 5 = 20,2 eli vähän niin kuin 202. Huh huh, kun on mystistä. Itseäni ihastuttaa ja ihmetyttää eniten kuitenkin se, että pystyin taas kerran kirjoittamaan tekstin ilman mitään järkevää asiantynkää. Se on kätevä taito, joka olisi ollut kiva olla hyppysissä jo kouluaikoina, kun pähkäilin ainekirjoituksen tyhmien aiheiden kanssa.

Jäniksenjälkiruokakirjoitus: Tunnustan rehellisesti, että pohdin oikeasti hetken jotain sadanteen postaukseen liittyvää tekstiä tai juhlavaa kirjoitusta, kunnes tajusin, kuinka latteaa naamapalmuilua sellainen on.