Mandalorialaisia ja muita uskovaisia

Tykitinpä verkkokalvoille tuossa männä kuukautena Star Wars Mandalorian -sarjan pari tuotantokautta. Disney+ -kanavalta tuskin irtoaa tällä hetkellä paljon muuta kiinnostavaa katsottavaa meikäläiselle, mutta se tuli mukavasti tarjottimelle, kun Epic Games tarjosi kahden kuukauden ilmaisjaksoa kaikille niille, jotka ovat törsänneet rahaa firman Fortnite-peliin. Ja poikahan on laittanut fyffeä sileäksi virtuaalivarusteisiin, joten poiki se jotain hyödyllistä.

Vanhan liiton Star Wars -tikkarina olin epätavallisen kiinnostunut Mandalorianista, koska siinä suhmuroidaan itselle tutuimmassa alkuperäisen trilogian maailmassa. Syöttiä hyödynnetäänkin koko rahalla, sillä old school -fanihörhöjen masurapsutusta on joka jaksossa. Nielen minäkin sen mukisematta, ja kieltämättä aika banaanina olen sarjaa töllöttänyt. Tuttuja hahmoja, tuttuja droideja, tuttuja aluksia, tuttuja paikkoja ja tuttuja tapahtumia tulee vastaan vilisemällä. Kuin olisin tullut kotiin, taisin tullakin. Produktioon upotettu mittava mikkihiirirahavuori näkyy tehosteiden laadussa. Välillä joku maisema kyllä näyttää keinotekoiselta ja jotkut (taistelu)kohtaukset nolon kömpelöiltä ja epäuskottavilta aikuisen silmään, mutta sellaista se on aina ollut Star Warsissa, ts. This Is The Way.

Juonenkuljetus tuntuu tuon tuostakin tönköltä. Mando (tehtiin sinunkaupat) eli oikealta nimeltään Din Djarin poukkoilee planeetalta toiselle edestakaisin pieni vihreä menninkäispehmolelu (se kuuluisa Baby Yoda) kainalossa. Matkan varrelle ripotellaan animaatioista tai leffoista tuttuja tyyppejä sekä älytön määrä harjoitusmaalitauluina toimivia storm troopereita. Osa kummajaisgalleriasta on uusia hahmoja, jotka joidenkin jaksojen kuluttua pelmahtavat uudelleen eteen. Saadaan jaksot näyttämään vähemmän irrallisilta, kun tällä tavalla näppärästi liimaillaan yhteen. Ilkeän Imperiumin jämät tekevät elämän edelleen hankalaksi, varsinkin kun johdossa teutaroi Imperiumille sydämensä menettänyt Moff Gideon mandalorialaisilta pöllitty musta valomiekka kädessään. Taisi loppua väripurkit kesken, kun piti mustaksi jättää. Minä olin aina luullut, että vain jedeillä ja sitheillä on oikeus leikkiä lasermiekoilla. Nämä Imperiumin arvonimet, kuten mainittu moff, ovat aina jaksaneet huvittaa. Uudessa toivossa (Star Wars IV) esiintyi Grand Moff Tarkin, eli suurmoffi Tarkin. Kuulostaa yhtä vakuuttavalta kuin smurffi ja suursmurffi (= pappasmurffi).

Vähän söi mandalorialaisen uskottavuutta, kun kakkoskauden lopussa nimihenkilönä toimiva A-luokan tappaja ja kovakypäräinen karjujen karju vetistelee pienen vihreän isokorvaisen tonttu-ukon edessä. Taitaa heppu pehmetä ja toteaa kohta olevansa väärällä alalla, joten kolmannella tuotantokaudella hän siirtynee jäätelökauppiaaksi Tatooinelle. Boba Fett oli palannut elävien kirjoihin kyllästyttyään punkkaamaan Sarlacc-hiekkakuoppahirviön kidassa (Star Wars VI: Jedin paluu) ja oli onneksi kylmän vittumainen oma itsensä, vaikka joku olikin nyysinyt häneltä iskältä saadun haarniskan. Sekös Bobaa harmitti. Imperiumin iskusotilaiden kypärät olivat kuin munankuoria, kun Boba Fett treenasi vähän vihanhallintaa. Boba Fettin paluun varsinainen syy oli, että Disney on luvannut kaverille oman nimikkosarjan The Book of Boba Fett.

Valomerkin jälkeiset drinksut Mos Eisleyn kanttiinissa: Kyllä olisi kelvannut mandalorialaisen alus Razor Crest legoversiona, mutta kun menivät räjäyttämään sen sarjassa tuhannen päreiksi, niin eihän siinä enää mitään järkeä ole. Kun avaisi ko. legolaatikon ja kurkkaisi sisään, täytyisi todeta, että tämä onkin jo valmis.

Shokkihoitoa Star Warsin malliin

Alkuperäinen Tähtien sota -trilogia kuului olennaisena osana siihen kuvastoon, josta lapsuuden kultaiset muistot rakentuvat. Näin elokuvat moneen kertaan, kiitos R-kioskin videovuokraamotoiminnan. Uusi toivo säilyi pitkään VHS-kasetilla televisiosta nauhoitettuna aarteena. Siitä oli luovuttava, kun tuli aika arkistoida nuo dvd-aikakauden pilkan kohteet kaatopaikalle. Tilalle sain dvd-setin, josta löytyi George Lucasin myöhemmillä lisäyksillä pilaama versio klassikosta.

Tähtien sodan uusi tuleminen ysärin lopulla sai minutkin elokuvateatteriin pällistelemään Tähtien sodan episodi ykköstä eli Pimeä uhka -pätkää. Mutta se ei tarjonnut lähellekään samaa hohtoa kuin alkuperäiset elokuvat. Tuosta pannukakusta kynsille saaneena kesti vuosia ennen kuin vaivauduin katsomaan dvd:ltä episodit II ja III, jotka sentään onnistuivat jonkin verran nostamaan tasoa, vaikka päätön erikoistehostekohellus jatkui niilläkin.

Aikaa kului ja sitten pöllähti tieto, että episodit VII, VIII ja IX kuvataan. Välissä Lucas oli myynyt koko puljunsa Disneylle. Olin varma, ettei Disney pysty sotkemaan hommaa kuten Lucas teki. The Force Awakens osoitti arvelun oikeaksi. Fanien housut ja silmäkulmat kastuivat, kun Millennium Falcon lennähti ilmaan ja Han Solo, prinsessa Leia ja Luke Skywalker ilmestyivät kankaalle. Vaikka koko elokuva oli vanhojen juonikuvioiden toistoa, saaga oli palannut takaisin raiteilleen.

Oli aikamoinen paukku, kun luin, että ennen episodi kahdeksaa tuleekin itsenäinen elokuva Rogue One – A Star Wars Story. Intokierroksia nosti se, että leffa sijoittuu alkuperäisiin ympyröihin aikaan vähän ennen Uutta toivoa. Näkisi taas vanhat kunnon X-siivet ja Y-siivet toiminnassa sekä ainoat oikeat Stormtrooperit ja Kapinaliiton sotilaat. Vein suupielet vaahtoa tihkuen jälkeläiseni katsomaan herkkujen herkkua. Virhe.

Puitteet elokuvassa ovat kuin Vanhaan Hyvään Aikaan. Mutta mutta mutta. Elokuvien tietyntasoinen keveys oli muuttunut raskaaksi synkkyydeksi, ahdistavaksi tunnelmaksi ja traagisiksi kohtaloiksi. Samaa oli jonkin verran jo The Force Awakensissa, mutta tässä sitä oli potenssiin kymmenen. Koko järkyttävä ja sysimusta loppujakso sai minut katumaan katkerasti, että toin lapseni katsomaan elokuvaa. Rogue One ei ole K12-elokuva, vaan jotain K12:n ja K16:n väliltä. Lapsetkin olivat silmin nähden järkyttyneitä elokuvan päätyttyä eikä syyttä. Kaikki keskeiset hyvikset kuolevat, siis todellakin kaikki. Ei happy endiä lukuun ottamatta loppukohtauksen valon pilkahdusta.

Ruikuttaminen ja ruikkiminen sikseen. Rogue One on tyly elokuva sodan raadollisuudesta täysi-ikäisille aiheen diggaajille. Alkuperäisen Tähtien sodan maailman avautuminen on vanhan koulukunnan jarrulle silkkaa naminamia alusta loppuun, vaikka tarina on lohduton. Loppukliimaksi oli huikea, kun juonenkuljetus johdatti elokuvan päätökseen siihen hetkeen, josta Uuden toivon avauskohtaus alkaa. Taivun tyytyväiseen myhäilyyn henkilöhahmojen (ja robottihahmon) surkeista lopuista huolimatta.

Star Wars -sekoilua kerrakseen

Star Warsin -lehden numero 3/1984 ilmestyi 17.6.1984. Tosin 17.6. oli sunnuntai, joten käytännössä lehti tuli kauppoihin maanantaina. Pieni 8-vuotias poika sai tahtonsa läpi ja hänen isänsä osti tuoreeltaan lehden. Olihan poika saanut jo aiemmin pari vuoden 1983 lehteä, vaikkakin numerot 1/1984 ja 2/1984 olivat jostain syystä jääneet väliin.

Ja sitten nopea leikkaus kolmenkymmenen vuoden päähän. Noin tuo olisi voinut mennä, jos muistaisi tapahtumien kulun. Vaan kun ei muista. Kuitenkin jollain tavoin käsiini päätyi Star Wars -lehden kolme numeroa. Star Wars -huuma oli kova 1980-luvun alkupuolella. Olihan Imperiumin vastaisku saatu purkkiin 1980 ja Jedin paluu 1983, ja vuoden 1983 loppupuolella lätkäistiin Jedin paluun buumissa markkinoille Semic-kustantamon Star Wars -lehti. Leffat tuli vuokrattua R-kioskilta ja katsottua silmät kiiluen moneen kertaan. Varsinkin Hothin jääplaneetan taistelu oli vaikuttava. Kaupat olivat pullollaan erilaisia ukkeleita ja aluksia. Niitä en saanut, vaikka kinusin kuinka. Kuolasin niitä sitten kavereiden luona, varsinkin valtavaa AT-AT-kävelijää, varmaan metrin korkeaa muovimöhkälettä. Star Wars -aiheisia legoja ei ikinä tullut kauppoihin, vaikka muistan haaveilleeni legoista tehdystä x-siipihävittäjästä. Lego ei ollut tuolloin kiinnostunut ulkopuolisten tuotemerkkien lisensoinnista.

Olin kova ahmimaan sarjakuvia 80-luvulla. Aku Ankasta se varmaan alkoi. Sitten tulivat Aku Ankan  taskukirjat, Roope-setä, Karvinen, Tenavat, Teräsmies, Transformers, Action Force, Masi, Timo Tiikeri, Älli ja Tälli, Autopartio 525, Navaho (Blueberry), Lucky Luke, Asterix, jne. Star Warsia ei kuitenkaan kertynyt minulle kuin kolme lehteä ja pari albumia. Ehkä johonkin oli laitettava stoppi, koska sarjiksia alkoi kasautua kaikki paikat täyteen. Järjettömästä sarjismäärästä huolimatta olin kateellinen serkuilleni, jotka olivat jäseninä Semicin sarjakuvakerhossa ja saivat joka kuukausi satunnaisen sarjakuvapaketin.

Uusi Star Wars -kuumeilu alkoi sen myötä, kun sain tilaisuuden hankkia pojalleni SW-legoja. Ensimmäisten joukossa luonnollisesti x-siipihävittäjä. Alkuvuodesta kaivoin kellarista esiin vanhat SW-lehteni. Niitä pojan kanssa selailtuani minulle syttyi ajatus, olisiko kenties mahdollista saada täydennettyä jatkokertomus, joka alkoi numerossa 3/1984. Lapsena kiersin tolkuttomasti antikvariaatteja, mutta verkon myötä homma on muuttunut. Sain hankittua kyseisen lehden ja pari muuta kätevästi (ja kalliisti) yhden antikan nettisivujen kautta. Ja sitten tuli ostettua vielä pari lehteä Huutonetistä. Sitten paljon lisää lehtiä Huutonetistä. Ja vielä antikvariaattien sivuilta. Ja vähän ajan päästä minulla olikin käsissäni kaikki Semicin 1980-luvulla ilmestyneet Star Wars -lehdet. Ei niitä onneksi ehtinyt ilmestyä kuin 31 kpl vuosina 1983–1987. Tällainen suoritus ansaitsee vähän sormiheristelyä: noin siinä käy, kun keski-ikäinen mies pääsee nostalgiapäissään touhuilemaan vapaasti. Mutta menköön nyt läpi sormien, siivilän ja sihvelin, sillä ei se ollut sentään kahelein nostalgiafiilistelyostovimmatrippi, jonka olen kokenut. Miten olisi satoja euroja Matchbox-pikkuautoihin?