Muistiin pantu ja pois pyyhitty

 

20 minuutin paini mielen kanssa

Aloitin meditoinnin. Jos joku olisi sanonut minulle kymmenen vuotta sitten, että kannattaisi ryhtyä meditoimaan, olisin saattanut ilmoille railakkaan naurun. Toisaalta kun muistelen elämäntilannettani kymmenen vuotta sitten, olisi ollut hyvinkin tarpeen meditoida jo tuolloin. Tai rehellisyyden nimissä jo useita vuosia ennen sitä. Sen verran hakoteillä olen ollut pitkin reissua, että henkisen tuen kikkarepertuaari olisi jeesannut, jos olisin ollut riittävän fiksu ja avoin ja hahmottanut sisäisten ongelmieni vyyhden. Onneksi mielialalääkkeet riensivät silloin hätiin. Me very happy. Just keep smiling, sucker.

Nyt jonkin verran viisastuneena (?) olen avoimempi uusille vaikutteille. En ole onnistunut löytämään yhtään pahaa sanaa meditaatiosta. Sen sijaan ylisanoille ja hyödyille ei ole loppua. Olen meditoinut vajaa parisen viikkoa 40 minuuttia päivässä 2 x 20 minuutin pätkissä ja sen perusteella olisi muutama sana sanottavana omista kokemuksista.

Sattuman kautta törmäsin netissä Kati Reijosen julkaisuun ”Nollaus 101”, joka esitti yksinkertaisen tutustumistavan meditointiin. Ilman turhia kommervenkkejä on kiva aloittaa, eli näin: Otan (tarpeeksi) mukavan istuvan asennon. Ei väliä, missä tai miten istun, vaikka risti-istunnassa tai tuolilla tai vessanpöntöllä. Olennaista on, että saan olla rauhassa ilman ulkopuolisia häiriöitä tai keskeytyksiä. Homma vaatii keskittymistä, tuliko yllätyksenä (vastaus: ei). Puhelin täytyy vaientaa kokonaan, mutta ajastimeen laitetaan 20 minuuttia ja aika käyntiin. Hengitän muutaman kerran syvään nenän kautta, koska ilmeisesti nenähengitys stimuloi aivoja. Ulos voi puhallella nenän tai suun kautta. Sitten sukelletaan oman mielen sisään.

Tavoitteena on saada tietoinen mieli tyhjentymään kaikista ajatuksista, eli päästä ajatusten ”välitilaan”, eli kansanomaisemmin olla ”nollat taulussa” eli yhteydet poikki komentokeskukseen. Olen käyttänyt apuna mantrasanaa ”hamsa”, jonka olen rytmittänyt siten, että sisäänhengityksessä sanon mielessäni ”ham” ja ulos hengittäessä ”saaaa”. Hengitys tapahtuu nenän kautta. Mantra on ollut tehokas apuväline ainakin minulla. On oikeastaan se ja sama, mikä mantrasana on, vaikka hokisi kis-saaaa tai saa-biiii, kunhan se auttaa keskittymään mielen tyhjentämiseen. Nuo sanat eivät toki ole hyviä valintoja silloin, jos niiden seurauksena alkaa ajatella kissoja tai Saabeja. Itse asiassa Hamsa-sanakin tarkoittaa vaikka mitä, mutta mennään siihen kenties joskus toiste.

Startti on onnistunut minulla aina kohtuu helposti. Keskittymällä vain ja ainoastaan hengitykseen saan tyhjennettyä pääni ajatuksista mantran avustuksella ja jäljelle jää tyhjää kohinaa. Kuuntelen vain hengitystäni ja päänsisäistä mantraa. Hankaluudet alkavat ”tyhjyyden” ylläpitämisestä. Eipä aikaakaan, kun mieleni alkaa puskea väkisin pinnalle välähdyksiä erilaisista menneistä tapahtumista (yleensä lähipäiviltä) tai muita satunnaisia ja vähemmän satunnaisia kuvia ja asioita, joita päässäni on muutenkin pyörinyt. Mieleni tappelee vastaan ja yrittää täyttää väkisin ajattelun tyhjää välitilaa. Joskus suurin osa varatusta ajasta kuluu tuohon kamppailuun, kun yritän tyhjentää uudestaan ja uudestaan kaikki ajatukset päästäni toistamalla mantraa mielessäni. Onnistumisesta riippuen 20 minuuttia voi olla lyhyt tai pitkä aika.

Jos keskittymiseni on intensiivistä ja saanut kunnolla tarrauduttua tyhjään ajatukseen, aika sujahtaa liiankin nopeasti. Kun olen päässyt riittävän syvälle oikeaan tilaan, on usein toistunut ilmiö, että korvissani alkaa hieman vinkua ja koen paineen tunnetta pääni sisällä. Älkää kysykö miksi.

En ole meditaatiossa kokenut toistaiseksi valaistumista tai tuntenut yhteensulautumista maailmankaikkeuden kanssa tai mitään vastaavia eeppisiä elämyksiä. Harjoittelijana tässä vielä ollaan ja ilman kärsivällisyyttä meditoinnista ei tule mitään. Yksi vähintäänkin erikoinen tapaus tosin sattui. Olin ajatusten tyhjässä tilassa eli siellä, missä pitääkin, kun mieleeni ponnahti jotain outoa. Yhtäkkiä olin katsomassa mustavalkofilmiä, jossa valkoiseen kesämekkoon pukeutunut nuori, ehkä teini-ikäinen, tyttö pyörähteli metsäniityllä. Tytöllä oli tummat hiuksen taakse sidottuna. Mutta sitten hän pysähtyi ja katsoi suoraan minua, tai kohti ”kameraa”, ja hymyili. Katse porautui minuun ja tuli tunne, että hän tiesi minun olevan läsnä ja kuka minä olen. Sitten hän jatkoi niityllä käyskentelyään, kunnes pysähtyi taas, katsoi jälleen minua kohti ja hymyili. Tunsin myös, että tytön kasvot näyttivät tutuilta, mutten osaa sanoa, miksi. Sitten tyttö jatkoi kulkuaan niityllä ja pian kuva haihtui päästäni.

Ei aavistustakaan, mistä tyttö tuli ja mihin hän liittyy. Mutta aika spookyt jälkitunnelmat jäivät pyörimään pääkopassa. Odotan kuitenkin innolla tulevia meditaatiosessioita. Uskon, että meditointi on minulle henkiseksi avuksi ja tulevaisuudessa luultavimmin vielä voimakkaammin, joten käännetäänpä seuraava sivu.

Päättömillä pälkähdyksillä pälkähään päädytään

Siis selkokielellä sanottuna särkisalaattia, sanailuja, satuja, sahaamattomia säkeitä.

Sanoista tekoihin, teoista niiden laiminlyönteihin, laiminlyönneistä sanojen syömiseen. Toista, kunnes kukaan ei odota sinulta enää mitään.

Näin vihdoin Totuuden... siitä tajusin mennä oitis näöntarkastukseen.

Minulla ei ole tarvetta mennä minnekään muualle kuin itseeni.

Jos näkisit asian, kuten minä näen, et näkisi sitä.

Jos et tunnista, mikä on oikea ja mikä väärä, käänny seuraavasta risteyksestä vasemmalle.

Mikään matka ei tunnu pitkältä, jos ymmärrät pysyä paikallasi.

Se teistä, joka on hidasälyisin, heittäköön viimeisen kiven.

Minähän olen pitkälti sellainen kaveri kuin se helppohoitoinen kauluspaita: sivistymättä siisti.

Vaatteet tekevät miehen, paitsi silloin, kun vaatteiden kantajasta ei saa miestä tekemälläkään.

Mitä nisti sanoi toiselle sunnuntaina? Pyhitä hepopäiväsi.

Liityin liikkeeseen, joka haluaa edistää nosto- ja vetotöissä helpottavan laitteen yleistymistä. Sen nimi on ”Pro vinssi”.

Miehen ikääntymisen vaikutuksia, osa XYZÖ: Aamujäykkyyden tuntee kaikissa muissa kehon osissa paitsi siellä, missä pitäisi.

Pudotin uuden wc-raikastimen vessanpöntön pohjalle ja mietin: "No, saipahan ainakin kasteen", ja perään pohdin, minkä antaisin sille nimeksi.

Olin menossa joki- eli bissebotskille yhdelle (jep, klassikko) ja vilkaisin laivan yläkantta, että se oli nimetty "love dick". Ajattelin, että sinne en sitten ainakaan eksy. Hetken päästä tajusin, että kyljessä lukikin "love deck".

Olin kuusiaidan vieressä köykkimässä kasvimaata ja aloin kuulla voimakasta ininää kautta surinaa. Mietin, että mikä hiton tappajaherhiläisparvi tuolla kuusien pimennoissa väijyy, kun pitää tuollaista ääntä. Siirryin etäämmäs aidasta ja helvetillinen ininä kuului edelleen yhtä voimakkaana. Lisäksi se muutti välillä äänenkorkeuttaan. Mutta sitten päässäni kuului klik ja tajusin äänen lähteen. Katsoin taivaalle ja näin pienen pisteen. Naapuri lennätti pientä dronea. Tuli retardi fiilis. Sen verran harvoin kuulee dronen ääntä, etteivät piuhat löytäneet toisiaan heti.

Reelit ovat realii

Olin väärässä. Olen ison osan elämääni tottunut olemaan väärässä niin monessa asiassa, joten miksen voisi olla nytkin. Vielä parempi olen ymmärtämään ja tunnustamaan väärässä olemiseni, mikä on vähän harvinaisempaa ihmisten keskuudessa. Tällä kertaa väärässä olemisen syynä on, että olen has-been, boomer, default. Mutta nyt olen tajunnut jotain, mitä aiemmin en tajunnut. Olimme muutama päivä sitten kotimme terassilla syömässä kakkua koko perheen voimin, koska pojan nimipäivä. Minulla on ikävä tapa alkaa tarinoida eli luennoida jostain minua kiinnostavasta aiheesta, josta lisäksi tiedän jotain, varsin vuolaasti. Jälkikasvuni sulkee yleensä korvansa viimeistään parinkymmenen sekunnin jälkeen, koska hoh-hoijaa, ymmärrettävästi.

Mutta sillä hetkellä valitsin eri tulokulman. Kysyin, mistä minun pitäisi puhua, jotta he jaksaisivat kuunnella edes hetken enemmän. Jotenkin selittämättömien juonenkäänteiden kautta päädyimme Instagramin reeleihin. Meille pudokkaille reelithän ovat loputon lyhyiden videopätkien striimi eli virta, jossa vastaan voi tulla aivan mitä tahansa joko satunnaisista tapahtumista tyyliin ”hauskimmat kotivideot” tai tarkoituksellisesti viihdytystarkoituksessa tuotettua sisältöä tyyliin ”sisällöntuottajat” tai AI:lla luotua shittiä, jota nykyisin on aika vaikea tunnistaa AI-shitiksi. Reelit aka "kelat" ketjuttuvat tästä ikuisuuteen niin kauan kuin vain jaksaa katsoa.

Olen aina kritisoinut jälkikasvuani reelien katsomisesta, koska juttu on näyttäytynyt siinä (kasarikersan) valossa, että he mädättävät aivonsa ja muuttuvat vähitellen reel-zombeiksi. Mutta sinä iltapäivänä siellä tietyllä terdellä kaikki muuttui. Aloin katsoa instareelejä. Kun olin luupannut niitä hetken aikaa, valaistuin. Ne ovat eskapismia. Välillä repesin niin totaalisesti reelipätkille, että pää lahosi hervottomaan huutonauruun eli huutikseen, kuten kavereiden kesken kuuluu sanoa. En muista hetkeen nauraneeni niin hillittömästi ja se oli todella vapauttavaa.

Siinä tolkuttomien videopätkien tuudittavassa kehdossa tunsin oloni kevyeksi, koska totta hitossa, koska kuka jaksaa katsoa koko ajan mielenrauhan ja sen myötä kenties koko mielen tuhoavaa uutisvirtaa. On monenlaisia tapoja harjoittaa eskapismia ja Instagramin reelien katsominen on harmittomampi vaihtoehto kuin turruttaa päänsä erilaisilla päihdyttävillä aineilla, jotka lisäksi maksavat ihan kivasti. En osaa ennustaa, mitä loputtoman videopätkien virran katsominen voi aiheuttaa pitkällä aikavälillä, mutta ne muut aineet ovat ainakin koituneet suhteellisen kalliiksi yhteiskunnalle. Varmaankin jossain kohtaa kohtaamme anonyymit reeliholistit sun muuta oman käsityskyvyn ulkopuolella olevaa vieroitushoitomuotoa.

Ymmärsin ja opin uutta. Nauraminen järjettömille videopätkille eli reeleille tekee hiton hyvää kuormittuneelle psyykelle. Lapseni eivät juo alkoholia ja se on muy bueno. He edustavat aikaa, jona ihminen osaa purkaa olemassaolonsa mysteeriä erilaisin keinoin kuin aiemmat sukupolvet. No jaa, ainakin toivon niin. Todellakin lasken sen varaan, että he ovat kaikessa viisaampia kuin aiemmin ohjaksissa olleet ihmiskunnan idiootit. Sori siitä, mut ei se riitä.