Kirjapiiri unohtelee jotain juttuja

Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, vaan kirjapiiri ei vaivu unholaan, sillä kirjapiirillä on Asiaa, kuten karvahatulla oli vanhoina hyvinä aikoina. Unholan maat ja siellä majailevan majavan Hevi-Sauronin* kaukaa kierrettyään kirjapiiri on saapunut ratsuineen Periferian Preerialle, noille mystisille maille, missä ajan, paikan ja Tokmannin aukioloaikojen taju alkaa nopeasti hämärtyä.

Samalla tavoin tuppaa käymään kirjapiirin törkyisiin käpäliin tipahtaneen spesiaalijulkaisun päähenkilölle. Tuo erikoiskeissi julkaisu tottelee nimeä ”Memento Mori” (ei järin omaperäistä), ja on Jonathan Nolanin, siis ohjaajanero Christopher Nolanin pikkuveljen, kynäilemä novelli. Tässä kohtaa itsekylläinen pyllähdys kohti blogin edellistä kirjapiiri-ilmestystä ”Muistikatkoksia pitkin piiriä”, jossa omaa selkäänsä taputellen kirjapiiri käsitteli elokuvaa Memento, jonka ohjasteli maaliin Christopher Nolan, totta kai. Näin ämpäri sulkeutuu ahneilta marjanpoimijoilta, jolloin kausaalisuhteiden syheröistä polkua seuraten edellä mainittu novelli toimi elokuvan käsikirjoituksen pohjamateriaalina, vaikkei elokuva novellin juonen kuljettelua seuraile.

Iloisia uutisia uupuneille pikku murmeleille: Nauttiaksesi käsittelyssä olevan hyvin haudutetun novellin sinun ei tarvitse taittaa tuskastuttavaa matkaa lähikirjastoon, saati tilata tuskastuttavan hintavaa äänikirjapalvelua, vaan teoksen nimen naputtelu Googleen riittää. Novelli julkaistiin alun perin miesten lifestyle-lehti Esquiren maaliskuun 2001 numerossa ja löytyy nykyisellään ystävällisenä kädenojennuksena Esquiren verkkosivuilta. How delightfully cozy!

Mutta mitä Nolanin pikkuveikka (hih hih) kirjoitti? Hän kirjoitti Earl-nimisestä kaverista (elokuvassa Leonard), joka on asettunut tahi asetettu punkkaamaan pysyvästi sairaalaan, koska ryöstäjän hyökkäyksestä lahjaksi saamansa aivovaurio nollaa hänen lyhytmuistinsa palttiarallaa 10 minuutin sisällä, joten kaikki, mitä hän kokee tuona aikana, muuttuu olemattomaksi hänelle. Earl muistaa ainoastaan vanhat muistot ennen ryöstöä. Valitettavaa on, että Earlin vaimo deletoitiin saman ryöstön yhteydessä. Mutta se tuo Earlille tarkoituksen loppuelämälle: löytää ryöstäjä ja tappaa hänet. Ilmeisesti Earlin viimeinen säilyvä muisto on tappajan kasvot.

Novellissa olennaisessa osassa on tuntematon auttaja, joka kirjoittaa Earlille opastavia kirjeitä ja puhuttelee häntä tuttavallisesti. Oletettavasti Earl itse kirjoittaa kirjeet itselleen, ennen kuin taas resetoituu. Earlilla on siis missio, jonka etenemistä novellissa seurataan. Olennaisessa osassa ovat järjestelmälliset muistiinpanot, jotta Earl pystyy ohjeistamaan itsensä päämääräänsä.

Novelli ei suinkaan ole, kuten ”Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin” (kuka sellaista muistaa?), vaan tismalleen päinvastoin: muisti katoilee pätkittäin. Kirjapiripää on maiskutellut antaumuksella novellia, ja jälkimakuna on löytynyt sellaisia vivahteita, että novelli voisi olla elokuvalle prologi eli esinäytös. Mutta eipä sillä ketun hännänkään merkitystä, onko se leffalle serkku vai sisko, sillä tarinan stygen voi sisäistellä itseensä ihan tuosta vain snackina.

Mutta että jotta koska kun kunnes jos vaikka kuin, ja sellaista pikku kivaa. Kirjapiiri luo katseensa unohduksen ulapalle, ja samalla ymmärtää itsestään jotain olennaista: on hankala unohtaa tehokkaasti juttuja, kun ei muista, mitä ne jutut ovat. Päätyyn päästyämme napataan novellista lennokkaat lainaukset (in English, ei jaksa yrittää kääntää, persiilleen se menisi):

”This is the tragedy of life. Because for a few minutes of every day, every man becomes a genius. Moments of clarity, insight, whatever you want to call them. The clouds part, the planets get in a neat little line, and everything becomes obvious. … For a few moments, the secrets of the universe are opened to us. Life is a cheap parlor trick.”

“After all, everybody else needs mirrors to remind themselves who they are. You're no different.”

”Time is an absurdity. An abstraction. The only thing that matters is this moment. This moment a million times over.”

Loppukaneettijälkikirjoitus, joka ei liity mihinkään, eikä ole peräisin mistään, mutta joka sopii tähän Jumalan hylkäämään paikkaan kuin tappi vanukkaaseen: ”Nerous on siitä hieno asia, ettei koskaan tiedä, kuinka hullun yksilön kohdalle se osuu.” – Albert Winestain

Toinen yhtä hieno jojotus: ”Jos et ole osunut maaliin, olet osunut ohi.” – Robin-Wilhelm Hood-Tell

* Hedelmä-vihannes-Sauron, ks. teos Taru supermarketin osastojaon herrasta, s. 112.