Tikkaritikkufarmi

Lystikäs harrastevinkki: syö tikkareita, säilytä tikut ja perusta tikkaritikkufarmi. Chupa Chupsit ovat tarkoitukseen hyviä, koska niissä on jämäkät muoviset tikut. Kerää tikkuja vaikka purkkiin ja seuraa farmisi kasvua. Kannattaa valita läpinäkyvä purkki, jolloin farmin seuraaminen on helpompaa. Purkin ei tarvitse olla kannellinen, koska tikut eivät karkaile. Farmin kasvaminen edellyttää, että syöt tikkareita. Kun tikkuja on kertynyt tolkuton määrä, voit askarrella niistä vaikka laivan pienoismallin tai lystikkään mobilen. Tikkaritikkufarmin eräs variaatio on jäätelötikkufarmi.

Kuka tekisi työt, kun minä kehitän itseäni?

Olisi kiva lukea päätoimisesti älykkäiden ihmisten älykkäitä kirjoja ja kirjoituksia. Kun lukee paljon, voi joukkoon eksyä myös viisaiden ihmisten viisaita kirjoituksia, jolloin kenties itsekin viisastuisi. Aina joukkoon eksyy kaikkea joutavaa paskaa, jonka olisi voinut jättää lukematta. Mutta se olkoon viihdettä eikä kaduta sitä, koska pelkän asian lukeminen pehmentää ajan mittaan pään ja voi johtaa harhaan omasta kaikkivoipaisuudesta. Kaiken lukemisen oheen voisi välillä pohdiskella syvällisiä ja kuopsuttaa nivusaluettaan. Esteeksi tälle kaikelle itsensä kehittämiselle, persoonallisuuden muokkaukselle ja muulle ufoilulle muodostuu päivätyö.

Jos työ ei ole kutsumus, se on vitsaus. Tai jotain muuta. Vaikkapa riippakivi, joka järven selälle soutaessasi on kiinni jalassasi eikä veneen lenkissä. Päästyäsi järven selälle mieleesi saattaa juolahtaa, miksi ihmeessä olet soutanut sinne ja mihin tämäkin vertaus johtaa. Ennen kuin pussitan itseni lopullisesti, leikitään, että vene on työyhteisösi. Ja riippakivi on työnteko ja asenteesi siihen. Keikutapa venettä ja päädyt riippakivesi kanssa pohjaan. Hyppää pois veneestä ja yritä uida – sama lopputulos. Tavallisin materialistisin avuin varustetulle tavalliselle ihmiselle jää aika vähän vaihtoehtoja työlle. Sitä on pakko tehdä, jos mielii pitää perheen leivässä, ja leluissa, ja autovakuutuksissa, ja asuntoveloissa, ja lääkkeissä, ja huvipuistoissa, ja uimakouluissa. Muodostuiko kuva? Jos ei, niin se johtuu siitä, etteivät kielikuvani toimi.

Todistettavasti työ on osa elämääni, joten työelämää on olemassa. Voisin kyllä kernaasti irrottaa työn elämästä. Jotta työelämä soljuisi edes siedettävästi, tulisi riippakivi varmaan nähdä jonakin muuna kuin riippakivenä. Jos se olisi pala styroksia, siihen voisi suhtautua kevyemmin. Jos siitä löytäisi uusia haasteita, kivestä voisi tulla vaikka lokkilintu. Uusien haasteiden ja lokin kanssa on vain se riski, että juttu voi paskoa silmille. Mene sanomaan esimiehelle, että tarvitset lisää haasteita, niin saat varmasti lisää töitä. Lisää rahaa et kuitenkaan tule näkemään. Paitsi että työ voi muuttua työvoittoiseksi, vaarana on työn muuttuminen mielekkääksi ilman lisäkorvausta. Sekös hiertäisi. Työn hallinta on sitä, että pystyy sisällyttämään työpäivään maksimaalisen määrän lossittelua (= tehotonta työaikaa) ja salaamaan sen muilta. Työnteon teeskentely on siis olennainen osa työn hallintaa.

Monelle nuoremman sukupolven edustajalle on valjennut, että kannattaa toteuttaa kutsumustaan, vaikkei siitä saakaan työtä aikaiseksi. Sitten ollaan työttömiä ja nautitaan elämästä suppeammin resurssein. Se on ihan jees, lauloi Egotrippi.

Yritin opettaa teelusikkaani tekemään työni puolestani, vaan eihän se piru pysynyt edes pystyssä. Liekö kännissä. Siinä se vain makailee päivät pitkät pöydällä tiedottomassa tilassa. Ehkä lusikka on nähnyt sen verran paljon työtäni, että se teeskentelee kuollutta, jottei joutuisi vaikeuksiin eli töihin. Tulen kateelliseksi teelusikalleni. Se on fiksumpi kuin minä.

Unessa

Mieleeni palasi lapsuudessa useasti toistunut uni. Siinä leikin kavereideni kanssa talomme pimeässä rappukäytävässä. Teimme sitä tuolloin usein, vaikka se luonnollisesti oli kiellettyä. Taloyhtiössämme oli neljä erillistä kerrostaloa ja perheemme asui A-talossa. Leikimme siis A-talon rappukäytävässä ja menin hissiin siirtyäkseni johonkin toiseen kerrokseen. Joo joo, hissilläkään ei saa leikkiä, mutta teimme sitäkin paljon lapsena. Kun tulin ulos hissistä, tunsin, ettei kaikki ole kohdallaan. Rappukäytävä näytti muuten normaalilta, mutta jokin oli mielestäni pielessä. Muistan sen orastavan huolen, joka oli hiipimässä (noin 8-10 v.) lapsen mieleen. Jostain syystä rynnistin talon portaita alas pihalle, vaikka olin kahdeksankerroksisen talon jossain ylimmissä kerroksissa. Kun tulin pihalle, selvisi ensimmäinen pielessä ollut asia. Olin tullut ulos taloyhtiömme B-talosta.

Muistan olleeni pihalla aivan ymmälläni ja hätääntyminen oli lähellä. Pihapiiri näytti aivan normaalilta, mutta minulla oli voimakas tunne siitä, että ympäristössäkin oli jotain outoa. Juoksin niin kovaa kuin jaloista lähti B-talon edestä takaisin A-taloon ja toiseen kerrokseen, missä kotimme oli. Soitin ovikelloa. Isäni tuli avaamaan oven, katsoi minua ja sanoi ”niin?” tai jotain sen tapaista. Näin isäni katseesta, ettei hän tuntenut minua. Olisinkohan sopertanut jotain, että olen teidän poikanne, johon isäni oli vastannut ihmeissään, että ”ei meillä ole mitään poikaa”. Siinä vaiheessa äitinikin oli tullut ovelle katsomaan. Hänkin katsoi minua kuin vierasta. Huomasin, että äitini oli raskaana. Siinä vaiheessa ryntäsin alas portaita ja ulos talosta, ja jätin vanhempani ovelle ihmettelemään. Juoksin pihalle, missä ymmärsin, mitä oli tapahtunut. Hirvittävä paniikki ja epätoivo pääsivät valloilleen. Olin jotenkin siirtynyt kymmenisen vuotta ajassa taaksepäin eikä minua virallisesti ollut olemassa.

Muistan juosseeni takaisin B-taloon ja hissiin, jotta saisin jotenkin peruttua tapahtuneen. Sen jälkeen en muista tapahtumia. Olisinkohan herännyt aina siinä vaiheessa, kun menin hissiin tai hissistä ulos. Joka tapauksessa tilanne jäi aina avoimeksi.

Mitähän Freud olisi tästä sanonut? Jätänpä tämänkin avoimeksi, koska en ryhdy ruotimaan lapsuuttani sen syvällisemmin. Freud vetäköön omat johtopäätöksensä. En muista nähneeni kyseistä unta enää myöhemmällä tai aikuisiällä.

Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa

Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa,
perinteiset herkut hyvältä maittaa,
jouluna on aikaa olla seurassa toisten,
kun jouluruokaa on – Saarioisten!

Joulun välipäivinä huomasin yhtäkkiä laulavani kyseistä jingleä. Taisi olla niin, että rallatus nousi alitajunnasta tietoisuuteeni, kun satuin selaamaan Pirkka-lehden ruokaliitettä vuodelta 1988 (ja ei saa kysyä, miksi). Ruokaliite ei ollut jouluinen. En taatusti ole kuullut ko. mainoslaulua ainakaan vuosikymmeneen, tai todennäköisemmin kahteen. Lapsena olen tainnut nähdä ja kuulla mainoksen liian monta kertaa. Jostain se pulpahti nyt pintaan. Kaikkea se alitajunta teettää, ja ehdollistuminen. Ah, kultaista lapsuuden mainosaivopesua. En sentään rynnännyt kauppaan kahmimaan Saarioisten joululaatikoita.

Aamusumpissa jännä sivumaku

Puolijumalallinen Leevi and the Leavings -legenda, nyttemmin autuaammille laulumaille kaksimielisyyksiä ja muita rasvaisia juttuja viljelemään siirtynyt karvaturri Gösta Sundqvist teki aikoinaan Radiomafialle (Yle) ohjelmaa nimeltä Aamusumpilla. Göstan tunnetuin tekele radio-ohjelmien puolellahan oli tuollaiset 10 vuotta kestänyt Koe-eläinpuisto, jota voin lämpimästi suositella ronskimman huumorin ystäville. Hahmogalleria on omaa luokkaansa. Joka tapauksessa Aamusumpilla ehti aloittaa radiossa eri nimellä. 9.6.1990 ohjelma paukahti Radiomafiasta nimellä Sumpin pihinää. Tämän jälkeen joku Ylen lukemattomista johtajista tajusi nimestä jotain olennaista. Niinpä ohjelman nimi meni vaihtoon. Oli se Gösse eli Göde eli Sunkka aika veitikka, olisi Arska ”Iso Pitkä” Tenkanenkin sanonut.