Neiteilyä

Luin kirjaa, jossa kerrottiin seuraavaa: ”Maskuliinisuus-feminiinisyys kertoo yhteiskunnan arvoista. - - Feminiiniset maat ovat ”hoivamaita” eli pehmeisiin arvoihin satsataan. Skandinavian maat ovat melko feminiinisiä…” Mitä?! Näinkö täällä on käynyt? Täällä vain lellitään ja löllitään ihmisiä ja laitetaan vähän lisää pumpulia ympärille. Missä on talvisodan henki ja missä on Rokka, kun oikein hyvää miestä tarvitaan? Olemmeko valumassa Ruotsin kanssa samaan kastiin; kohta löydämme itsemme folkhemmetistä (suom. kansankoti) ja juoksemme kiljahdellen majstångin (suom. juhannussalko) ympäri surströmmingit (suom. hapansilakka) suupielessä. Itkeä vollotamme päivittäin kaljupäisen Olof Palmemme eli Urkin perään ja diskuteeraamme (suom. keskustelemme) loputtomiin hyvässä hengessä auringon laskiessa paapuurin puolelle ja kasteen laskeutuessa purjekenkiemme päälle.

Hep ja hop, eipäs lähdetä vielä keulimaan. Kirjaa siteeraten: ”Kun ns. ”kovat arvot” ja materia hallitsevat, kyse on maskuliinisuudesta. Näissä maissa suositaan tiukkoja lakeja ja rangaistuksia.” Jaaha, vai niin. Maskuliinisessa päässä tempaistaan muijaa turpaan, jos se kehtaa avata suunsa julkisella paikalla ja riepotellaan tukasta pitkin kyliä ja kaupan päälle annetaan koko naapuruston kivitettäväksi. Jos ei naapurusto jaksa, niin saa kivittää itse itsensä. Ja överiksi meni. Laeissa ja rangaistuksissa on vielä opittavaa monelta sharia-lakia soveltavalta maalta. Vankilathan meillä vastaavat moldovalaista neljän tähden hotellia. Materiaa täällä osataan palvoa sujuvasti, kysy vaikka Jyke ”Paljonko laitetaan” Kataiselta ja Alex ”Irvikissa” Stubbilta.

Taidanpa sittenkin taipua pehmoiluarvoihin ja feminiinistelyyn. Hoivataan ja ymmärretään kaikkia ja kaikkea ja toivotaan, että saadaan vastakaikua. Paitsi ei ymmärretä materian edessä kumartavia suuryritysten sätkynukkeja. Heidät vedetään yksi toisensa perään kölin alta ja pudotetaan pihakaivoon testaamaan veden syvyyttä. Ja tietty joskus täytyy kuulua perkeleitä ja nyt pojat ylitetään tuo suo niin että heilahtaa ja juodaan kori viinaa ja kyynelehditään keihään MM-kullan tahdissa. Mutta eivät ole Seppo Rädyn (kumarrusta myös Kinnusen Kimmolle ja Kimmon The Amisviiksille) jälkeen löytäneet miehiä keihään varteen. On se saatana kumma, kun joutuu katselemaan vuodesta toiseen rähmällään makaavia itkupillejä. Porilaisten marssi!

Kysymys ja vastaus -palsta (ei Bees & Honey)

K: Mitä tapahtuu, jos paskat tulee housuun?
V: Housut tulee paskaan.

K: Mitä seuraa, jos viiltää jalkapallon auki?
V: Pallon viimeisen sauman kiinni neulonut minikokoinen indonesialainen pääsee vapaaksi.
V2: Isäsi pidättää seuraavan kahden viikon viikkorahasi uuden pallon ostoa varten.

Riippumaton

Nyt on tartuttava tärkeään aiheeseen, sanaan ”riippumaton”. Tuhansien aiheeseen tuhrattujen tuntien jälkeen voin vetää yhteen tutkimustulokseni. Tulkinta riippuu asiayhteydestä. Ta-daa! Tärkeilijät, tiedeihmiset ynnä muut intellektuellinistit sanoisivat asiayhteyden sijaan konteksti. Tässä tulokset, here’s the score:

1. ”Vehkeeni on riippumaton.” Minulla on vehje tai objekti, joka ei riipu. Voidaan olettaa, että vehkeeni on aina jäykkänä tai kovana, mikä nyt voidaan katsoa riippumisen vastakohdaksi.
2. ”Omistan riippumaton.” Minulla on riippumatto ja jollain toisella vastaavasti ei ole. Asia voidaan vinosti tarkasteltuna tulkita lällätykseksi tai leuhkimiseksi. Subjektiivisista tulkinnoista puhdistettuna kyseessä on kuitenkin vain toteamus vähän samaan tapaan kuin ”Omistan vähän vitun ison Audin, kartanon Espoossa, kultaisen Kimi Räikkösen signeeraaman Tag Heuerin ja metrisen meisselin. Mitä sinä omistat?”
3. ”Tämä on riippumaton köysi.” Toisin kuin kohdassa yksi, tässä ei tarkoiteta, että köysi olisi täysin jäykkä tai ei riippuisi. Nyt puhun omistusmuodosta, kuitenkin niin päin, että riippumatolla on omistussuhde köyteen (vrt. kohta 2). Koska meillä on käsissämme vain köysi, on syntynyt tilanne, että ko. köysi on irrallaan riippumatosta. Riippumatto (ilman köyttä) on jossain muualla tai mahdollisesti kadonnut. Jos se on kadonnut, on harkittava katoamisilmoituksen tekemistä. Jos riippumatto löytyy, voidaan se ripustaa vaikka puuhun köyden avulla. Silloin toimitaan niin, että köyden toinen pää sidotaan tukevasti puuhun ja toinen pää riippumattoon. Sama toistetaan maton toisessa päässä (ei samaan puuhun). Köyttä puuhun sidottaessa on oltava tarkkana, ettei köyden toista päätä sidota epähuomiossa väärään paikkaan, kuten oman kaulan ympärille tai naapurin auton takapuskuriin.
4. ”Olen riippumaton.” Tätä ei kuulu tulkita, että minä en riipu, ts. olisin konkreettisesti jäykkä. Sitä ei myöskään tulkita, että minulla olisi romanttinen suhde riippumattoon ja lause olisi jonkinlainen kieroutunut sitoutumislupaus riippumatolle. Tässä halutaan sanoa, että en ole sidoksissa mihinkään poliittiseen ryhmittymään, uimaseuraan, vanhempainyhdistykseen, salaseuraan tai muuhun yhteenliittymään, jolle olisin tilivelvollinen postauksistani tai jonka opit ja aatteet ohjailisivat jollain tavoin ajatteluani ja ajattelemattomuuttani. Voin kirjoitella tänne mitä tahansa tolkutonta hötöä ilman pelkoa siitä, että joku vaatisi päätäni vadille sääntöjen rikkomisesta. Sekin auttaa, että olen ainoa, joka lukee näitä juttuja.

Ei muuta kuin hyvää päivää, muttei loppuelämää.

JK: Taidanpa muuten kuulua tukimielessä yhteen vanhempainyhdistykseen. Pärkkele, siinä meni riippumattomuus.

JK2: Enkä voi tunnustaa riippumattomuutta lukuisiin eettisiin ja moraalisiin sääntöihin. Siinä meni pohja kaikelta.

Raanu

Raanu on perinteinen suomalainen seinätekstiili, jota on aiemmin käytetty myös peitteenä. Näin minulle kertoi Wikipedia. Olinkin arvellut sen olevan jotain sen tapaista kuin ryijy. Näyttää varmaan aika erikoiselta jollekin toisen kulttuurin edustajalle, kun suomalaisiin perinteisiin kuuluu mattojen ripustaminen seinälle. Seinämattojen harrastaminen taitaa olla nykypäivänä aika harvinaista kotitalouksissa.

Vaan miten on mahdollista, että valitsen postaukseksi aiheen, joka tympeysasteeltaan kohoaa sellaisiin lukemiin, joka ajaisi olemattomat lukijatkin harkitsemaan seppukua? No koko juttu meni näin: Miljoonasateen biisissä Kerran elämässä kertsi kuuluu seuraavasti:

Läpi myrskysään ja tuulen
läpi näiden vuosien
sinun naurusi mä kuulen kaikkialle
Minä muistan myskin tuoksun
kilinää sun korvisten
sinun selkärankas juoksun lantiolle

Vaikka satais raakaa räntää
minä muistan sun sedän
kun se kesken kaiken säntää ullakolle
Ja me maataan hetekalla
eikä huomaa mitään hän
kun sä hirviraanun alla annat mulle

Kaiken tämän turhan alustuksen jälkeen seuraa tarinan kliimaksi. Youtubessa laulua oli kommentoitu seuraavasti:

Kommentoija 1: ”Hirviraadon alla on se mun ykkösmesta.”
Kommentoija 2: ”Hirviraanun alla… ei raadon.”
Kommentoija 1: ”Kakkosmesta.”

Mielikuva hirviraadon alla rakastelusta oli niin mieletön, että olin ratketa. Samoin kommentoija 1:llä oli tilanne hyvin hallussa.

Jälkikirjoitus: Ihan kiusallani valitsin seppukun sen tunnetumman vaihtoehdon sijasta. Sivistä itseäsi, jurpo. Ja keskisormea perään.

Jälkikirjoitus nummer två: Tykkään jälkikirjoituksista, jos et ole vielä huomannut. Enkä kutsu niitä post scriptumeiksi. Kenties post rectumeiksi, mutta ehkä joku toinen kerta.

Jälkikirjoitus 3: On nämä niin kivoja.

Jälkikirjoitus 4: Okei, tämä vielä, sitten riittää. Ei kun vielä yksi. Ei sittenkään.

Jälkikirjoitus 5: Ketä yritän huijata? Ketä, ketä, ketä, ketä… mikä hiton ”ketä”? Onko se edes suomea?

Melatoniini, tuo jumalten nektari

Olen taas viisastunut niin, että muutos on havaittavissa jopa päivänvalossa ilman kiikareita. Olen oppinut, että melatoniini on ihmisen luontaisesti erittämä pimeä- tai unihormoni, joka ylläpitää unta. Hienoin juttu melatoniinissa on se, että kyseistä hormonia saa nykyisellään suoraan lääkkeenä, joka todistettavasti auttaa nukahtamisessa. Melatoniini on siis paljon luonnollisempi vaihtoehto unilääkkeeksi kuin kovan kaliiberin kemialliset mömmöt, jotka saattavat aiheuttaa kaikenlaisia arveluttavia sivuvaikutuksia, kuten hallusinaatioita ja joukkomurhia.

Minulla oli tässä taannoin kausi, kun en meinannut millään pysyä hereillä töissä. Työni on normaalia (mikä nyt normaaliksi voidaan määritellä) kahdeksasta neljään työn ääressä kulutettavaa aikaa eikä mitään yövuoropöllöilyjä. Iltapäivisin alkoi aina armoton pilkkiminen ja välillä oli tempaistava pieni siesta vessassa, kun silmät eivät pysyneet auki. Mutta tuosta on jo aikaa, eikä minua ei ole nukuttanut töissä ainakaan puoleen vuoteen. Mikä siis neuvoksi? No melatoniini tietenkin. Tietojeni mukaan Virosta saa melatoniinia apteekeista ilman reseptiä. Eiköhän sillä korjaannu unensaantivaikeudet työpaikalla. Sama lääke moneen tarkoitukseen: toiset napsivat melatoniinia, jotta saisivat öisin unta, minä sen vuoksi, jotta saisin töissä unta.