Jaxaax halia

Sanalle ”jaxuhali” napsahti taannoin Suomen ärsyttävimmän sanan titteli, kiitos hesarin köykäisen juttukyhäelmän. Vaikken juuri trendeihin jaksa puuttua, sai tuo sana minut pohtimaan kielen olemusta. Ähäskutti, en tosiaan saanut mitään pohtimista aikaiseksi. *Juxuhali*, eli sinua on hyväntahtoisesti juksattu, joten ethän pahastu.

Sitten on tietty ”äxyhali”, jossa toinen on pahalla tuulella, mutta haluaa silti kertoa, että välittää toisesta. ”Tuxuhali” on usein teennäisen julkisuudenkipeän sotanorsun antama mukavälittämisele, jonka ainoa tarkoitus on tavoitella huomiota muilta.

Lopuksi annetaan vielä ”jäxyhali”. Jäxy eli jäksy on hellittelynimi maskuliiniselle energia- ja terveysjuomalle nimeltä Jägermeister eli Jerkku eli Jekku. Jäxyhali on luultavasti ainoa hali-päätteisistä sanoista, jonka mies voi sanoa menettämättä täydellisesti kasvojaan lajitovereidensa keskuudessa. Jäxyhali liittyy male bondingiin. Siinä riittävän Jägermeister-annoksen nauttimisen seurauksena miehelle syntyy ylitsepursuava tarve osoittaa toveruuttaan samaa sukupuolta edustavaa lähimmäistään kohtaan, mikä purkautuu voimakkaana (ja voimaannuttavana) rutistuksena, jäxyhalina. Toivotuksena jäxyhali toimii siten, että jos ystävällä on ollut jotenkin hankalaa elämässään, niin ilmaisemalla esim. ”jäxyhaleja sulle” häntä voi tyylikkäästi muistuttaa, että viinan avulla ne ongelmat ovat ennenkin ratkenneet (vrt. ”pullon halaaminen”).

Muita tunnettuja haleja: maxuhali, muxuhali, naxuhali, sexihali, möxähali, raxahali, paxuhali, taxahali, taxihali, maxihali, saxihali, suxihali, mixihali, sixihali, vaxihali, faxihali, kaxihali, kixihali, kexihali, lixahali.

Kirjallisuuspystillä päähän

Olen päättänyt myöntää Vuoden Itsetietoisin Tekstitaidetta Tavoitellut Ulostus -palkinnon tänä vuonna itselleni. Harvinaista kirjallisuuspalkintoa ei ole jaettu aiemmin eikä luultavasti jaeta tämän jälkeenkään. Palkintoraati oli valinnan suhteen sangen kaksimielinen. Ankaran kymmenen sekunnin pohdinnan jälkeen raati myönsi palkinnon poikkeuksellisesti julkaisemattoman kirjallisen materiaalin julkaisematta jättämisestä. Raadin mielestä palkinnonsaajan suurin kirjallinen ansio on, ettei ehdokas sentään julkaissut kaikkea vuonna 2013 tuottamaansa tekstiä. Vaan niin tämä metsä vastaa, vaikkei kukaan päästäisi hiiskaustakaan. Alla tekstinäyte vielä julkaisemattomasta olemattomasta teoksesta:

”Tein äkkinäisen liikkeen, jonka tavoitteena oli hyökätä muijan kannuihin kiinni, mutta yllättäen kimmahdin takaisin päin. Ensimmäinen ajatus oli, että kimposin hänen vatsastaan. Tämä on traaginen käänne, joka kohtaa monia yhdessä eläjiä: kumppanin vatsakumpu ohittaa koossaan monet mielenkiintoisemmat ruumiin ulokkeet. Ensishokista toivuttuani ehdin pohtia tapahtunutta tarkemmin. On mahdollista, että nainen on onnistunut selvittämään Kuolemantähden voimakentän kaavan ja törmäsin siihen. Seuraava teoria on, että nainen on Kuolemantähti. Siinä tapauksessa tarvitsen Luke Skywalkerin puhelinnumeron. Yritin jo selvittää sitä Fonectalta, mutta Lukella on nähtävästi salainen numero. On voinut käydä myös niin, että muijan inho ja halveksunta minua kohtaan on vihdoin aineellistunut fyysiseen muotoon ja muodostaa nyt näkymättömän seinän, jota en pysty läpäisemään.”

Paskaan pyrin, mutta paljon paskempaa pukkaa tulemaan – joten tämä paska on nyt taputeltu. Sopisi kakkosmotoksi carpe diemin kanssa. Kolme ”paskaa” yhdessä virkkeessä – olen liekeissä!

Jälkikirjoitus: Uudistan suomen kieltä. Rynnästys eli kannustus = tavoitteellista tissien tiirailua, bongailua tai metsästystä. Päämääränä on löytää isoimmat ja/tai hienoimmat ja kenties jopa päästä niihin käsiksi. Lause-esimerkki: ”Ai missä olin? Kävin jokirannassa vähän rynnästämässä/kannustamassa, kun oli niin hieno ilma.”

Ei mitään hohtoa Outlook-hotellissa

”Come play with us, Danny”, huokaili loputon mainosviestien ketju. Kylmä hiki alkoi liimata trikoopaitaa päälleni uudeksi ihoksi. Eihän nimeni edes ole Danny. Kenen viestejä oikein saan? Yritin pitää hermoni kurissa, mutta en keksinyt mitään järkevää kikkaa siihen. Ryntäilin sekopäisenä ja eksyneenä sähköpostiviestien labyrintissa. Yhden kulman takana minua odotti yllätys. Kaunis tyttö seisoi edessäni vieno hymy kasvoillaan. Hänessä oli jotain tuttua. Tyttö raotti huuliaan ja lausui ilmoille tuskin kuultavasti: ”Fire walk with me.” Pakokauhu ryöpsähti tajuntaani niin, etten hetkeen nähnyt kuin valkoista. Räpytin silmiäni. Tyttö oli kadonnut. Samassa ymmärsin, että olin nähnyt tytön nuoruudessani lukion pihalla. Nimi oli Laura jotain. En saanut pinnisteltyä sukunimeä mieleeni. Tuli korvensi ohimoitani. Redrum ei ole sama kuin red room. Voiko sähköpostit polttaa?

Tässä vaiheessa olin jo aivan puhki. Olin juossut Cooperin testin nousematta tuoliltani. Mikä oli Cooperin etunimi? Miksi kaikki nimet ovat hukassa? Kuin kaivaisi kirjaimia kynsien alta. Päätin jättää postin kahlaamisen tältä erää tähän. ”All work and no play makes Jack a dull boy.” Käteni hamuili työpöydällä lojuvaa kahvikuppia ja löysi lopulta sen. Nostin kupin huulille. Nuuhkaisu ja kevyt maistiainen. ”A damn fine cup of coffee”, sanoin itselleni. ”A slice of cherry pie with this, it would kill me.” Onneksi kirsikkapiirakkaa ei näillä lakeuksilla näkynyt.

Leipurin Lasikko in memoriam

Takauma: heinäkuu 2013 ja kesä kukkeimmillaan. Riemurinnoin kaahailen Sysmän kirkonkylälle, sillä okulaareissani siintelevät maailmankaikkeuden parhaimmat berliininmunkit. No en kaahaillut, vaan ajoin harkitsevasti noudattaen sallittuja tiekohtaisia nopeusrajoituksia. Maagisia munkkeja leipoo sysmäläinen pikkuleipomo nimeltään Leipurin Lasikko. Tätä jumalten herkkua olen nauttinut niin kauan kuin muistan, eikä parempaa ole löytynyt. Munkin ylivertaisuus piilee täytteessä, ei kliseisen pinkissä sokerikuorrutteessa. Täyte on vaniljavoikreemiä, jota on lapettu reilulla kädellä munkin väliin. Hintaan 1,70 euroa saa suut makiaksi ja kusetuksen makua ei ole pätkääkään. Kurvaan ensimmäisenä Leipurin Lasikon pihaan, etten vain jää ilman tuoreita kaloripommeja. Mutta kaloripommin sijasta saan eteeni toisenlaisen pommin. Kiinteistö on tyhjillään. Oven ikkunassa on lappu ”liike lopettanut”.

Kahvila-konditoria Leipurin Lasikko oli poistunut kaupparekisteristä 26.4.2013. Samaan syssyyn oli lätkäissyt lapun luukulle kylän legendaarinen juottola Napostella, joka oli osa samaa firmaa ja kiinteistöä. Sysmän kyläkuolema on näyttänyt jo pitkään vääjäämättömältä, mutta silti tuli kulman takaa pesismailasta. Sitä olettaa elämässään monet asiat vakioiksi, jotka jatkuvat ikuisuuteen. Se on harha, johon ihminen tuudittaa itsensä, koska päinvastaisen alituinen olettaminen on psyykkisesti melko rasittavaa. Elämä on ketju huonoja vaihtokauppoja. Nyt vaihdettiin ylivertainen berliininmunkki kauniin katkeraksi muistoksi lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän munkinmässyttelyhetkistä.

Epälogi: Kaikki nämä vuodet olen ollut autuaan tietämätön siitä, mitä ”lasikko” tarkoittaa. Merkillistä, että kiinnostus leipomon nimeen sisältyvää harvinaisempaa sanaa kohtaan herää vasta nyt. Lasikko on se tyypillinen kaikissa leipomo-kahviloissa pönöttävä lasivitriinitiski, jossa pullat ja paakelsit ovat esillä.

Kirjallisuuspiiri moraalisaarnan syövereissä

Pieni kirjallisuuspiiri kampeaa maallisen bajamajansa ylös kirjallisuuden jätösmailta. Persposkeen on liimautunut mielenkiintoinen uusi kirjallinen tuttavuus. Kirjailijanimellä ”Gigantti” esiintyvä sanataiteilija on julkaissut ohuehkon, mutta runsaasti kysymyksiä sekä pari ajatustakin herättävän teoksen nimeltä ”Ale! Loppukiri nyt käynnissä!” Ennen teoksen käsittelyä on todettava, että Gigantti ei todennäköisesti ole kirjailijan oikea nimi vaan pseudonyymi. Salanimellä on oletettavasti haluttu viestiä sitä, että kirjailijalla on painavaa sanottavaa. Yhtä mahdollista on, että kirjailija kärsii megalomaniasta.

Gigantin ”Ale! Loppukiri nyt käynnissä!” on alleviivaava ja suoraviivainen madonluku ajastamme. Gigantti panostaa kirjassaan visuaalisuuteen. Runsas kuvitus höystettynä provosoivilla tekstinpätkillä, kuten ”shokkihinta!”, ”mieletön hinta!” ja ”säästä 200 e”, toistavat karua kertomaa siitä, mihin ihmiskunta on matkalla. Juonenkuljetus on melko sujuvaa. Siirtyminen isoista kodinkoneista pieniin kodinkoneisiin ja siitä edelleen viihde-elektroniikkaan on toteutettu yllättävän saumattomasti. Tekstit tukevat hienosti kuvitusta. Myös kirjan nimi on ironinen sivallus päin lukijan kasvoja. Meille annetaan lupaus suuresta palkinnosta, joka meitä odottaa – kuilun pohjalla. Niinpä me pysähtymisen sijasta otammekin loppukirin, vaikka kuilun reunan pitäisi selvästi näkyä. Kaikesta näkee, että asialla on raudanluja ammattilainen, jolla on sana hallussa. Voisiko pseudonyymin takana olla kenties Kari Hotakainen? Tai Kaari Utrio?

Loppua kohden kirja saa jopa uhkaavia sävyjä, kun kirjailija ottaa järeät aseet käyttöön viedäkseen sanomansa perille. Tästä esimerkkinä ”hintaromahdus!” ja ”hintapommi!” Merkille pantavaa on myös ylitsepursuava huutomerkkien käyttö. Epäilemättä kysymyksessä on harkittu tehokeino eikä suinkaan vahinko. Kirja on inhorealistinen ja hengästyttävä tilinteko teknologiaa palvovasta kulttuuristamme. Lukijan silmille heitetään kuvia kuvien perään. Luomme katseemme hengellisen taivaan sijasta tavarataivaaseen. Teoksen pyrkimys on tempaista lukijaa kraiveleista kiinni ja ravistella hereille. Tässä onnistutaan erinomaisesti. Viimeiselle sivulle päästyään lukijan takki on tyhjä ja käteen on jäänyt nippu isoja kysymyksiä. Mitä me haluamme elämältämme? Olemmeko hukanneet lopullisesti henkisyytemme ja hengellisyytemme? Täyttääkö materialismin turruttava virta sielujemme tyhjyyden? Lähestyykö ihminen täydellistä esineellistymistä, jossa monikansalliset yritykset ovat varanneet hänelle on roolin kuluttavana (ja kuluvana) hyödykkeenä kulutushyödykkeille? Mitä tänään syötäisiin?