Se on saatana muffinssi eikä muffini! En ikinä laittaisi ruokintareikääni muffinia, koska se kuulostaa epäretromaiselta. Tiedän, että kaikki tuhkaluukun ja hormien nuohoojat nauttivat muffineja tuplafrappuccinojensa kanssa. Myöskään muffinsi ei mene seulasta läpi, koska siinä on liian vähän ässiä. Kyllä elämässä pitää olla enemmän ässiä. Kuin tekisi jotain melkein oikein, mutta lopulta ei kuitenkaan, esim. latten rasvattomaan maitoon tai muffinsseja ilman ässiä.
Englannin kielen sana ”muff” (suom. muhvi, jösses kuinka pöljä sana) tarkoitti ennen muinoin naisten kädenlämmitintä, sellaista turkiksesta tehty tuubia, joka oli molemmista päistä avonainen. Tuskin kukaan sellaista reliikkikapistusta enää käyttää. Nykyisin englannin kielen slangissa sanalla on hyvinkin vakiintunut merkitys ilmaisemaan naisen vaginaa. Jossakin tilanteessa sanalla saatetaan tarkoittaa hyvin karvaista toosaa. Suomen kielen vastineista tulee mieleen lähinnä ”tuhero”. Tällaisessa valossa muffinssin suuhun työntäminen ei tunnu ollenkaan huonolta ajatukselta. Varoituksen sana: karvojen poistaminen hampaiden välistä saattaa olla työläs operaatio, joten kannattanee varmuuden vuoksi jättää muffinssit syömättä, ainakin selvästi karvaiset muffinssit.
Tässä ote Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista (luku 12). Mitä hän mahtoi lauseella tarkoittaa?
"Gathering my mantle about me, and sheltering my hands in my muff, I did not feel the cold."
Bonuskilarit nautin vielä sanasta “lukuromaani”. Törmäsin termiin vasta äskettäin (kaikki nämä vuodet varjelluin), mutta se oli inhoa ja kuvotusta ensisilmäyksellä. Lukunyhveröiden luoma ilmaisu viittaa kirjoihin, joiden kanssa kiva käpertyä sohvan nurkkaan torkkupeitteeseen kaakaomukin kanssa ja sen sellaista imelää mussutusta. Nimi on keksitty kirjallisuuden ”väliinputoajille”, kun on yritetty luoda pesäeroa tyhjäpäiseen roskaviihteeseen, muttei ole kehdattu sanoa teosta syvälliseksikään. Pelleilyssä on espressonvahva selityksen maku ja se voidaan tulkita kirjapierujen oman kilven kiillotukseksi. Tällaiseen luokkaan voidaan heittää melkein mitä tahansa riippuen katsantokannasta. Luodaan keinotekoinen kategoria romaaneille, jotka ovat ikään kuin luettavampia kuin muut romaanit. ”Lukuromaanin” ilmaantuessa näkökenttääni tai kuulotaajuuksilleni käynnistyy oksennusrefleksi välittömästi.
Jälkijunan kirjoitus: Tämä kirjoitus muistuttaa jotakin toista kirjoitusta, en vain millään saa päihini. Mitä?
perjantai 10. lokakuuta 2014
perjantai 26. syyskuuta 2014
Erikoinen vieras osui ikkunaan Lempäälässä
Lempääläläisen perheen omakotitalon ikkunaan törmäsi tänä aamuna poikkeuksellinen vieras. Talon isäntä Petri-Taisto Korva-Vahala oli keittiössä nauttimassa aamukaljojaan, kun yhtäkkiä kuului kova jysähdys. ”En ehtinyt nähdä, mikä se oli, mutta ikkuna oikein helisi, joten ajattelin, että iso sen täytyi olla”, kertoo Korva-Vahala. Hän meni tutkimaan tilannetta pihalle, missä häntä kohtasi erikoinen näky.
”Täytyi hieraista silmiä parikin kertaa, ennen kuin uskoin. Siinä pihalla makasi ketarat jojossa ilmielävä norjanlohi. Tosin se oli vielä pökerryksissä, koska se oli osunut aika kovaa ikkunaan. Onneksi sille ei käynyt pahemmin”, toteaa Korva-Vahala.
Myös Kalatalouden laitoksen kalanpäätutkija ja psykologi Ella Salmon pitää havaintoa poikkeuksellisena: ”Kyseessä on selvästi yksilö, koska jokaista pitää kohdella yksilönä ja jokainen yksilö on poikkeuksellinen. Lisäksi kyseinen yksilö on eksynyt muuttoparvesta. Tähän aikaan vuodesta alkaa norjanlohien syysmuutto kohti lämpimämpiä vesiä. Esimerkiksi Malagassa on kuulemma talvikaudella paljon lohifestareita, joihin norjanlohet ovat erityisesti mieltyneet. Tämä kyseinen tapaus on ilmeisesti poikennut muun parven lentoreitiltä todella paljon, ja onnistunut eksymään jopa Lempäälään asti.”
Toivuttuaan iskusta norjanlohi pääsi jatkamaan todennäköisesti oikeaan suuntaan käytyään ensin paikallisen elektroniikkamyymälän kautta. ”Niin, itse asiassa puhelimeni Google-navigointi ohjasi minut tänne, joten niin paljon siihen voi luottaa. Ilmeisesti Malaga ja Lempäälä ovat sama asia, tai ainakin riittävän lähellä toisiaan. Nyt menen ostamaan TomTomin navigaattorin. Ehkä sillä pääsee jopa perille. Se vaan riepoo, että myöhästyn ensimmäisistä bileistä aika paljon. Parit katkarapucocktailit jää nyt nauttimatta. Se on saletti, että tästä ikkunaan lentämisestä tulee infernaaliset niskasäryt. Ei ole nimittäin eka kerta. Onneksi on matkavakuutus ja buranat messissä”, kommentoi norjanlohi Mårten lempääläläisen omakotitalon pihassa.
”Täytyi hieraista silmiä parikin kertaa, ennen kuin uskoin. Siinä pihalla makasi ketarat jojossa ilmielävä norjanlohi. Tosin se oli vielä pökerryksissä, koska se oli osunut aika kovaa ikkunaan. Onneksi sille ei käynyt pahemmin”, toteaa Korva-Vahala.
Myös Kalatalouden laitoksen kalanpäätutkija ja psykologi Ella Salmon pitää havaintoa poikkeuksellisena: ”Kyseessä on selvästi yksilö, koska jokaista pitää kohdella yksilönä ja jokainen yksilö on poikkeuksellinen. Lisäksi kyseinen yksilö on eksynyt muuttoparvesta. Tähän aikaan vuodesta alkaa norjanlohien syysmuutto kohti lämpimämpiä vesiä. Esimerkiksi Malagassa on kuulemma talvikaudella paljon lohifestareita, joihin norjanlohet ovat erityisesti mieltyneet. Tämä kyseinen tapaus on ilmeisesti poikennut muun parven lentoreitiltä todella paljon, ja onnistunut eksymään jopa Lempäälään asti.”
Toivuttuaan iskusta norjanlohi pääsi jatkamaan todennäköisesti oikeaan suuntaan käytyään ensin paikallisen elektroniikkamyymälän kautta. ”Niin, itse asiassa puhelimeni Google-navigointi ohjasi minut tänne, joten niin paljon siihen voi luottaa. Ilmeisesti Malaga ja Lempäälä ovat sama asia, tai ainakin riittävän lähellä toisiaan. Nyt menen ostamaan TomTomin navigaattorin. Ehkä sillä pääsee jopa perille. Se vaan riepoo, että myöhästyn ensimmäisistä bileistä aika paljon. Parit katkarapucocktailit jää nyt nauttimatta. Se on saletti, että tästä ikkunaan lentämisestä tulee infernaaliset niskasäryt. Ei ole nimittäin eka kerta. Onneksi on matkavakuutus ja buranat messissä”, kommentoi norjanlohi Mårten lempääläläisen omakotitalon pihassa.
 |
| Kuva: Mårten keräilee itseään Lempäälässä. |
torstai 25. syyskuuta 2014
Kesäpojat
Eagles-rumpali ja laulaja Don Henley heitti ässän pöytään vuonna 1984. Mies oli siirtynyt 1980 soolouralle riideltyään bändinsä hajalle. Henley oli tuolloin tokaissut, että he soittavat Eaglesin kanssa seuraavan kerran yhdessä, kun helvetti jäätyy. Mainittakoon, että vuonna 1994 Henley ja muu Eagles julkaisi albumin nimeltä ”Hell freezes over”.
Henleyn hihasta löytynyt ässä oli Boys of summer. Nostalgiaa alkuriffeistä alkaen nykysukupolville, mutta sitä se oli jo ilmestyessään: melankolialla ja haikeudella ladattu 37-vuotiaan miehen tilitys katoavaisuudesta. Päällisin puolin kerrotaan kesän loppumisesta ja menetystä rakkaudesta, mutta loppujen lopuksi teemana on ikääntyminen, pettymykset elämässä ja menneisyyden saavutusten kyseenalaistaminen, kuten Henley on itse selittänyt sanoituksiaan.
En oikein tajunnut, mitä tarkoitti biisin kohta ”out on the road today, I saw a Deadhead sticker on a Cadillac”, mutta onneksi on Google. Deadhead oli nimitys Grateful Dead -bändin tosifaneista. Kohta on Henleyn heristely omalle sukupolvellensa arvojen myymisestä. Cadillac Seville, joka oli tuolloin ylemmän keskiluokan (juppien) statussymboli Yhdysvalloissa, ohitti moottoritiellä Henleyn auton ja auton takapuskurissa oli Deadhead-tarra. Kysymys oli siis voimakkaasta ristiriidasta niiden välillä, mitä Cadillac edusti ja mitä Grateful Dead edusti Henleyn sukupolvelle. The Ataris teki vuonna 2003 biisistä rankempaa mättöä tuutanneen hienon version, jossa Deadhead-tarra muuttui Black Flag -tarraksi (maineikas punkbändi keulahahmonaan Henry Rollins). Vuosikymmenet vaihtuivat ja puskuritarrat siinä sivussa, mutta sanoma pysyi samana.
Laulusta tehty musiikkivideo on limittäistä lapsuuden, nuoruuden ja keski-iän kuvausta. Yhdessä kohtauksessa lapsi (Henley?) paukuttaa rumpusetillä rytmiä asunnossa, toisessa stressaantuneen oloinen bisnesmies pyörittää kynää käsissään ja tuijottaa eteensä toimistohuoneessa. Näiden tilanteiden taustalla pyörii seinällä filmi, jossa nuoret rakastavaiset jatkavat ikuista kesäänsä huolettomasti uima-asuissa rannalla juosten ja toisiaan syleillen. Kohtausten välissä (keski-ikäinen) Henley liikkuu pitkin kaupunkia totisena kameraan katsoen ja laulaen. Henleyn laulaessa ”a little voice inside my head said, “Don't look back. You can never look back”” kaikki kolme katsovat taaksensa, lapsi ja bisnesmies kohti filmiä rannalla juoksevasta nuoresta parista. Mies katkaisee kynänsä.
Lisäksi videossa on kohtaus, jossa nuori tyttö makailee sängyllään, lakkaa kynsiään ja katsoo televisiota. Tämänkin kohtauksen taustalla pyörii seinällä filmi miehestä ja naisesta rannalla, mutta tyttö ei katso filmiin päin.
Videon lopussa Henleyn takana liikkunut kaupunkinäkymä paljastuu drive-in-teatterin filmiksi, kun Henley menee autoonsa, peruuttaa pois teatterista ja lähtee ajamaan pitkin öistä kaupungin katua. Video voitti 1985 Music Televisionin vuoden musiikkivideo -palkinnon. Taiteellisen mustavalkoisen videon ohjasi ranskalainen valokuvaaja Jean-Baptiste Mondino. Henley vitsaili, että tuli voittaneeksi palkinnon ajelemalla ympäriinsä pick-upin lavalla seisten. Hän myös myönsi, ettei hänellä ollut hajuakaan, mitä oli tekeillä, kun he kuvasivat otoksia musiikkivideoon.
Boys of summer antoi 1980-luvulle ikimuistoisen tunnarin. Biisi on videota myöten kestänyt 30 vuoden kulutuksen kadottamatta mitään itsestään. Aika on pysähtynyt kappaleen kohdalla. Don Henley on 67-vuotias ukko, mutta ikuisen kesän pojat palaavat aina uudestaan rannalle päivääkään vanhentumatta.
Jälkis: Ai niin, ”boys of summer” -ilmaisulla viitataan Pohjois-Amerikassa yleisesti baseballin pelaajiin, koska kaudet pelataan kesäisin.
Henleyn hihasta löytynyt ässä oli Boys of summer. Nostalgiaa alkuriffeistä alkaen nykysukupolville, mutta sitä se oli jo ilmestyessään: melankolialla ja haikeudella ladattu 37-vuotiaan miehen tilitys katoavaisuudesta. Päällisin puolin kerrotaan kesän loppumisesta ja menetystä rakkaudesta, mutta loppujen lopuksi teemana on ikääntyminen, pettymykset elämässä ja menneisyyden saavutusten kyseenalaistaminen, kuten Henley on itse selittänyt sanoituksiaan.
En oikein tajunnut, mitä tarkoitti biisin kohta ”out on the road today, I saw a Deadhead sticker on a Cadillac”, mutta onneksi on Google. Deadhead oli nimitys Grateful Dead -bändin tosifaneista. Kohta on Henleyn heristely omalle sukupolvellensa arvojen myymisestä. Cadillac Seville, joka oli tuolloin ylemmän keskiluokan (juppien) statussymboli Yhdysvalloissa, ohitti moottoritiellä Henleyn auton ja auton takapuskurissa oli Deadhead-tarra. Kysymys oli siis voimakkaasta ristiriidasta niiden välillä, mitä Cadillac edusti ja mitä Grateful Dead edusti Henleyn sukupolvelle. The Ataris teki vuonna 2003 biisistä rankempaa mättöä tuutanneen hienon version, jossa Deadhead-tarra muuttui Black Flag -tarraksi (maineikas punkbändi keulahahmonaan Henry Rollins). Vuosikymmenet vaihtuivat ja puskuritarrat siinä sivussa, mutta sanoma pysyi samana.
Laulusta tehty musiikkivideo on limittäistä lapsuuden, nuoruuden ja keski-iän kuvausta. Yhdessä kohtauksessa lapsi (Henley?) paukuttaa rumpusetillä rytmiä asunnossa, toisessa stressaantuneen oloinen bisnesmies pyörittää kynää käsissään ja tuijottaa eteensä toimistohuoneessa. Näiden tilanteiden taustalla pyörii seinällä filmi, jossa nuoret rakastavaiset jatkavat ikuista kesäänsä huolettomasti uima-asuissa rannalla juosten ja toisiaan syleillen. Kohtausten välissä (keski-ikäinen) Henley liikkuu pitkin kaupunkia totisena kameraan katsoen ja laulaen. Henleyn laulaessa ”a little voice inside my head said, “Don't look back. You can never look back”” kaikki kolme katsovat taaksensa, lapsi ja bisnesmies kohti filmiä rannalla juoksevasta nuoresta parista. Mies katkaisee kynänsä.
Lisäksi videossa on kohtaus, jossa nuori tyttö makailee sängyllään, lakkaa kynsiään ja katsoo televisiota. Tämänkin kohtauksen taustalla pyörii seinällä filmi miehestä ja naisesta rannalla, mutta tyttö ei katso filmiin päin.
Videon lopussa Henleyn takana liikkunut kaupunkinäkymä paljastuu drive-in-teatterin filmiksi, kun Henley menee autoonsa, peruuttaa pois teatterista ja lähtee ajamaan pitkin öistä kaupungin katua. Video voitti 1985 Music Televisionin vuoden musiikkivideo -palkinnon. Taiteellisen mustavalkoisen videon ohjasi ranskalainen valokuvaaja Jean-Baptiste Mondino. Henley vitsaili, että tuli voittaneeksi palkinnon ajelemalla ympäriinsä pick-upin lavalla seisten. Hän myös myönsi, ettei hänellä ollut hajuakaan, mitä oli tekeillä, kun he kuvasivat otoksia musiikkivideoon.
Boys of summer antoi 1980-luvulle ikimuistoisen tunnarin. Biisi on videota myöten kestänyt 30 vuoden kulutuksen kadottamatta mitään itsestään. Aika on pysähtynyt kappaleen kohdalla. Don Henley on 67-vuotias ukko, mutta ikuisen kesän pojat palaavat aina uudestaan rannalle päivääkään vanhentumatta.
Jälkis: Ai niin, ”boys of summer” -ilmaisulla viitataan Pohjois-Amerikassa yleisesti baseballin pelaajiin, koska kaudet pelataan kesäisin.
maanantai 22. syyskuuta 2014
Pee pal
Moikkelis koikkelis!
Oon 12-v. poitsu Pebanperän raikkaasta kylästä. Harrastan futista, vuorikiipeilyä, ratsastusta, puutarhanhoitoa, enduroa, kavereitten kaa olemista + kaikkee muuta kivaa. Tykkään pitsasta, Turtleseista, He-Maneista ja Star Warsista. Lisäksi luen Pellefanttia, Nykypostia ja Alibia. Etsin kirjekaveria samanikäisistä tytöistä ja pojista. Kuva ois tosi kiva! 123666
Oli niitä aikoja, jolloin kaikissa lehdissä oli oma kirjeenvaihtopalstansa. Kirjoittamaan oppineet nassikat ja esiteinit etsivät ympäri Suomen kirjekavereita samanhenkisistä lajitovereistaan. Sitten rustattiin kirjeitä ja jaettiin kuulumisia sun muuta tauhkaa omasta elämästä. Haukuttiin opettajat, kehuttiin uutta pyörää, tykättiin Ihmemiehestä, liimattiin tarroja ja jaettiin salaisuuksia. Ja jännää oli kai. Siitä en tiedä, kun en tuota harrastusta omakseni kokenut. Oli muutakin tekemistä, tai jotain. Ehkä nenänkaivelua.
Pen pal -ilmiö muuttui marginaalikummajaisten nyhräämiseksi, koska kaikki tietävät miksi. Infantiilit löysivät uudet väylät verkostoitua. Älypuhelinten myötä meno kiihdytettiin uusille leveleille. Facebookia, Twitteriä, Instagramia, WhatsAppia ja Messengeriä 24/7. Ei ole aikaa eikä kärsivällisyyttä odottaa viikkoa vastauskirjeen saapumista. On tapahduttava nyt ja heti, muuten kasetti kärähtää.
Jälkikirjoitusta taasen: Otsikoksi tuli pee pal, koska sanapari hypähti päähäni väärin luetusta tekstistä. Siitä johtivat ajatukseni kirjeenvaihdon hämmentävään kulta-aikaan. Pee pal on sentään ajaton ja voimissaan oleva ilmiö. Yhä naiset menevät kimpassa vessaan. Yhä ristiinkusemisen riemusta saa revittyä ilon irti miesten kesken.
Oon 12-v. poitsu Pebanperän raikkaasta kylästä. Harrastan futista, vuorikiipeilyä, ratsastusta, puutarhanhoitoa, enduroa, kavereitten kaa olemista + kaikkee muuta kivaa. Tykkään pitsasta, Turtleseista, He-Maneista ja Star Warsista. Lisäksi luen Pellefanttia, Nykypostia ja Alibia. Etsin kirjekaveria samanikäisistä tytöistä ja pojista. Kuva ois tosi kiva! 123666
Oli niitä aikoja, jolloin kaikissa lehdissä oli oma kirjeenvaihtopalstansa. Kirjoittamaan oppineet nassikat ja esiteinit etsivät ympäri Suomen kirjekavereita samanhenkisistä lajitovereistaan. Sitten rustattiin kirjeitä ja jaettiin kuulumisia sun muuta tauhkaa omasta elämästä. Haukuttiin opettajat, kehuttiin uutta pyörää, tykättiin Ihmemiehestä, liimattiin tarroja ja jaettiin salaisuuksia. Ja jännää oli kai. Siitä en tiedä, kun en tuota harrastusta omakseni kokenut. Oli muutakin tekemistä, tai jotain. Ehkä nenänkaivelua.
Pen pal -ilmiö muuttui marginaalikummajaisten nyhräämiseksi, koska kaikki tietävät miksi. Infantiilit löysivät uudet väylät verkostoitua. Älypuhelinten myötä meno kiihdytettiin uusille leveleille. Facebookia, Twitteriä, Instagramia, WhatsAppia ja Messengeriä 24/7. Ei ole aikaa eikä kärsivällisyyttä odottaa viikkoa vastauskirjeen saapumista. On tapahduttava nyt ja heti, muuten kasetti kärähtää.
Jälkikirjoitusta taasen: Otsikoksi tuli pee pal, koska sanapari hypähti päähäni väärin luetusta tekstistä. Siitä johtivat ajatukseni kirjeenvaihdon hämmentävään kulta-aikaan. Pee pal on sentään ajaton ja voimissaan oleva ilmiö. Yhä naiset menevät kimpassa vessaan. Yhä ristiinkusemisen riemusta saa revittyä ilon irti miesten kesken.
torstai 28. elokuuta 2014
Kirjallisuuspiiri Dan Fanten L.A:ssa
Olemmepa nyt toikkaroineet Dan Fanten kädenjäljissä. Kai se rappiokirjallisuutta on, kerran viinaa kiskotaan urakalla. Fante heittää opuksissaan peliin alter egonsa (Bruno Dante) ja esittelee tämän kautta vissiin aika pitkälti omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Ja kenties pudottelee sinne tänne mielikuvituksen tuotetta. Fante on asunut New Yorkissa ja Los Angelesissa, joten tapahtumat sijoittuvat näihin kaupunkeihin.
Dan Fante kuvaa Losia ja sitä asuttavaa kummajaisgalleriaa eläväisin sanankääntein, mutta Nykistä ei tunnu irtoavan oikein mitään. Fanten nalli napsahtaa kertaalleen myös Las Vegasiin. Alla pari pätkää kolmesta eri teoksesta.
Aasin vaihteet
”Päivänvalo oli poissa ja sen korvasivat miljardit saastepölyhiukkaset jotka antoivat lankeavalle pimeydelle viemäriin valuvan veren sävyn. Tämä suunnaton, ylensyönyt, tautinen vaaleanpunainen porsas kaupungiksi vyöryi maiseman läpi niin kauas kuin silmä kantoi, yskien, pärskien ja ahmien sisäänsä kaiken sen mikä kerran oli ollut luonnollista ja koskematonta.”
Pönttö
”Aamuun mennessä, Boil Heightsin slummien palmujen yltä, kesäauringon tulipallo polkaisisi taas savusumun ilmoille. Kolmentoista miljoonan asukkaan kaupunki tukehtui kuoliaaksi päivä kerrallaan.”
”Las Vegas on iso mällitahra, verhoiltu viemäri. Inhosin sitä jopa juoppona. Tunti tunnilta se kasvaa isommaksi ja rumemmaksi, kimalteleva, höyryävä, radioaktiivinen öljylätäkkö, joka saastuttaa Nevadan autiomaata.”
Aasin kaviot
”Rikkaita, elokuvia liukuhihnalta suoltavia tuottajia, hemmoteltuja rocktähdenpaskiaisia, gangstaräppäreitä housunvyöhön tungettuine mustine Glock-pistooleineen, alkkis-ex-näyttelijöitä liian monine rattijuopumuksineen ja tsiljoona hip-hop-pippaloihin hinkuvaa rahantörsääjää. Ihmisyksilöitä, joiden olemus ilmensi Los Angelesille tyypillisiä, luotaantyöntävimpiä piirteitä mitä on: liian suurta egoa ja ylenpalttista vaurautta.”
”Väki lappaa Losiin toivoen löytävänsä jotain sanoinkuvaamatonta, heidän itsensä yläpuolella olevaa. Jotakin jonka voi nimetä ja johon uskoa, heillä on jonkinlainen idea menestyksen tai varallisuuden kertymisen tai tunnustuksen saamisen tuomasta tyydytyksestä. Moinen ei tietenkään koskaan toteudu. Ei vaikka ostetaan isompi talo Brentwoodista tai taas uusi mersu tai hommataan lisää plastiikkakirurgiaa tai kiskotaan enemmän amfetamiinia tai mennään naimisiin jonkun kuntosalitutun kanssa. Mitä tahansa eteen tupsahtaa. Mitä tahansa kunhan kuvitelma ei romahda ja ettei tarvitse kurkistaa sielun maton alle kertynyttä paskaa. Siinä minä porskuttelin heidän kanssaan. Eturivissä ja keskellä. Pääsylippuni leimattiin jo syntymässä.”
”Halveksin Hollywoodia ja niitä kummallisia ahneita mielenvikaisia mutanttirunkkareita jotka se oli poikinut.”
Dan Fante kuvaa Losia ja sitä asuttavaa kummajaisgalleriaa eläväisin sanankääntein, mutta Nykistä ei tunnu irtoavan oikein mitään. Fanten nalli napsahtaa kertaalleen myös Las Vegasiin. Alla pari pätkää kolmesta eri teoksesta.
Aasin vaihteet
”Päivänvalo oli poissa ja sen korvasivat miljardit saastepölyhiukkaset jotka antoivat lankeavalle pimeydelle viemäriin valuvan veren sävyn. Tämä suunnaton, ylensyönyt, tautinen vaaleanpunainen porsas kaupungiksi vyöryi maiseman läpi niin kauas kuin silmä kantoi, yskien, pärskien ja ahmien sisäänsä kaiken sen mikä kerran oli ollut luonnollista ja koskematonta.”
Pönttö
”Aamuun mennessä, Boil Heightsin slummien palmujen yltä, kesäauringon tulipallo polkaisisi taas savusumun ilmoille. Kolmentoista miljoonan asukkaan kaupunki tukehtui kuoliaaksi päivä kerrallaan.”
”Las Vegas on iso mällitahra, verhoiltu viemäri. Inhosin sitä jopa juoppona. Tunti tunnilta se kasvaa isommaksi ja rumemmaksi, kimalteleva, höyryävä, radioaktiivinen öljylätäkkö, joka saastuttaa Nevadan autiomaata.”
Aasin kaviot
”Rikkaita, elokuvia liukuhihnalta suoltavia tuottajia, hemmoteltuja rocktähdenpaskiaisia, gangstaräppäreitä housunvyöhön tungettuine mustine Glock-pistooleineen, alkkis-ex-näyttelijöitä liian monine rattijuopumuksineen ja tsiljoona hip-hop-pippaloihin hinkuvaa rahantörsääjää. Ihmisyksilöitä, joiden olemus ilmensi Los Angelesille tyypillisiä, luotaantyöntävimpiä piirteitä mitä on: liian suurta egoa ja ylenpalttista vaurautta.”
”Väki lappaa Losiin toivoen löytävänsä jotain sanoinkuvaamatonta, heidän itsensä yläpuolella olevaa. Jotakin jonka voi nimetä ja johon uskoa, heillä on jonkinlainen idea menestyksen tai varallisuuden kertymisen tai tunnustuksen saamisen tuomasta tyydytyksestä. Moinen ei tietenkään koskaan toteudu. Ei vaikka ostetaan isompi talo Brentwoodista tai taas uusi mersu tai hommataan lisää plastiikkakirurgiaa tai kiskotaan enemmän amfetamiinia tai mennään naimisiin jonkun kuntosalitutun kanssa. Mitä tahansa eteen tupsahtaa. Mitä tahansa kunhan kuvitelma ei romahda ja ettei tarvitse kurkistaa sielun maton alle kertynyttä paskaa. Siinä minä porskuttelin heidän kanssaan. Eturivissä ja keskellä. Pääsylippuni leimattiin jo syntymässä.”
”Halveksin Hollywoodia ja niitä kummallisia ahneita mielenvikaisia mutanttirunkkareita jotka se oli poikinut.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)