Turvallista matkaa helvettiin

Nähdäksemme olemme saapuneet taas Totuuden lähteille, joten on aika huutaa se ilmoille. Suomessa on saanut yhä voimakkaampaa jalansijaa ”alakulttuuri”, jonka vaikutus näkyy selkeimmin moottoriliikenteelle tarkoitetuilla kulkuväylillä. Tottahan toki tarkoitan alati kasvavaa joukkoa nimeltä Audi-/BMW-/Mersu-/Tesla-kuskit. Kalliiden sähköautojen esiinmarssi on tuonut tuoretta verta perinteiseen saksalaisten premium-autojen koalitioon.

Muutama vuosi sitten sosiaalipsykologian professori Jan-Erik Lönnqvist julkaisi tutkimuksen otsikolla ”Not only assholes drive Mercedes. Besides disagreeable men, also conscientious people drive high-status cars” (3.12.2019). Tutkimus antoi kättä pidempää todistusaineistoa yleiseen havaintoon, että tiettyjen automerkkien omistajiksi valikoituu tietynlaisia käyttäytymishäiriöitä toistavia henkilöitä. Tutkimuksen löydökset olivat mm. seuraavia: Riidanhaluiset, empatiakyvyttömät, epäterveellä itsetunnolla varustetut sekä muita narsistisia persoonallisuuspiirteitä omaavat miehet hankkivat autoikseen aiemmin mainittuja merkkejä. Varallisuuden turmeleva vaikutus ei ole ilmiössä ratkaiseva tekijä, vaan siitä riippumaton häiriintynyt persoonallisuus näyttelee suurta osaa. Vähemmän yllättävästi naisilla ei yhteyttä havaittu, vaan ongelma on yksinomaan miessukupuolella. Tutkimus toteutettiin kyselynä, jolla arvioitiin henkilöiden persoonallisuutta ns. Big Five -persoonallisuustekijöiden kautta (avoimuus, tunnollisuus, tunne-elämän tasapainoisuus, ulospäinsuuntautuneisuus, sovinnollisuus).

Valitettavasti ajankuva on sellainen, että häiriökäyttäytyminen teillä näyttäisi olevan reippaassa kasvussa. Tunnetusti nuorilla miehillä yleinen sairas asenne autoilua kohtaan on saanut moninkertaisen lisäboostin, kun keitokseen on lisätty tutkimuksen todistama ilmiö ja (nimellisesti) aikuisiän saavuttaneet miehet. Tosiurosten tärkein taloudellinen päämäärä elämässä on päästä etuoikeutetun menopelin rattiin, jotta pääsisi aidosti toteuttamaan itseään. Harhainen ylemmyyden tunne ja usko kieroutuneeseen alfauros-illuusioon antavat lisää vauhtia oman elämänsä ”voittajille”. Pääsy näiden infantiilien runkkurinkiin ei ole vaikeaa: Saksasta tuodaan laivalasteittain edullista laatuautoa niitä janoaville lippispäille ja isonkin velan ottaminen unelman saavuttamiseksi on pieni uhraus.

Oman kompetenssinsa todistaminen liikenteessä (ja sitä kautta luonnollisesti koko elämässä) näkyy monessa: jatkuva ylinopeuden ajaminen tilanteessa kuin tilanteessa, pakonomainen tarve kaikkien muiden ohitteluun, ruuhkissa jonojen ohittaminen ja eteen kiilaaminen. Teiden retardeille liikennesäännöt ja tieliikennelaki ovat sanahelinää ja niiden noudattaminen osoitus pelkuruudesta ja impotenssista. Olen alkanut epäillä, että jossain täytyy olla tehdas, joka kloonaa lisää lippispäisiä Audi-, Bemari- ja Tesla-kuskeja liikenteeseen.

Olen visioinut mallin, jossa ajoteillä liikkuminen kiellettäisiin kaikilta muilta paitsi yllä mainittujen parempien autojen paremmilta kuljettajilta. Ja koska asetelma olisi optimaalinen, voitaisiin kumota kaikki säännöt ja lait koskien tiellä liikkumista moottoriajoneuvolla. Tämän jälkeen me kaikki kyvyttömät kuolevaiset voisimme seurata tienpientareilta turvallisen välimatkan päästä, kuinka häiriintyneet narsistiset munapäät ajaisivat kilpaa itsensä ja toisensa hengiltä. Problem solved. Voin jo melkein haistaa raikkaamman asenneilmapiirin.

Jälkihiertämiset: Jos maailman kaikki autot asetettaisiin perä perää jonoon, löytyisi senkin jälkeen jostain Audi-kuski, joka yrittäisi ohittaa ne kaikki. Ei ole minun keksimäni juttu, mutta silti ihan hyvä.

3 etsivää ja kädenlämpöiset lätinät

Kolme etsivää oli yksi lapsuuden ehdottomista tekstipainotteisista suosikeistani. Kolusin kirjastoautosta aina kaikki 3 etsivää -kirjat, joiden nimi viittasi johonkin yliluonnolliseen. Varsin erikoista kirjoissa oli, vaikkei se tuolloin tuntunut siltä, itse maestro Alfred Hitchcockin eli Alppo Vetokalun nimi isolla kirjan kannessa sekä esikirjoitus kirjan alussa. Kyseisen herran nimen käyttö oli markkinointikikka, jolla toivottiin lisää vetovoimaa kirjoihin. Kun ottaa huomioon, että minäkin olin 80-luvun räkänokka, Alfredin nimen käyttö sillä vuosikymmenellä vaikuttaa näin jälkikäteen oudolta. Hitchcockin tunsin tuolloin hassuna kaljupäisenä mustavalkoisena setänä, joka juonsi ironiseen tyyliin hämmentäviä loppuratkaisuja sisältäviä Alfred Hitchcock esittää -televisiosarjan jaksoja.

Ehkä jonkun mielestä hauska kuriositeetti, että Saksan kansa otti 3 etsivää omakseen kaikkein parhaiten, sillä siellä yhä jatkuvassa kirjasarjassa on jo yli 200 teosta (iso osa germaanien itsensä kirjoittamia) ja lisäksi aihe on poikinut radiokuunnelmasarjaa ja kaikenlaista muuta kahelia. Kiitettävän tasoista fanitusta. Omaankin karvaisehkoon rintaani kohoaa valtaisa lämmön tunne muistellessani jännityksen momentteja kirjojen parissa. Yritin kerran saada oman jälkipolveni innostumaan teoksista, mutta se floppasi komeasti. Olisi kai pitänyt tehdä siitä äppi Google Playhin.

Pohdin kuitenkin aloittavani itse puuhailla kirjasarjaa aiheesta. Koska en omista oikeuksia, enkä sellaisia jaksa hankkia, on ideaa hieman muunneltava. Siitä tulisi vähän kuin tribuutti, mutta esikuva täytyisi tulla selväksi. Heitettyäni jälleen kaiken luovuuteni peliin/roskiin/vessanpönttöön/grilliin syntyi 15 nimeä teoksille. Nyt enää vain sisältö näille, ja homma on valmis painoon:

3 sketsivää ja kuokkiva mummi
3 sketsivää ja runkuttava pupukeijo
3 sketsivää ja ikivihreä skeida
3 sketsivää ja kurkkiva norppa
3 sketsivää ja huoraavan Lolan karvoitus
3 sketsivää ja kiljuva kiljukanisteri
3 sketsivää ja tulisen kebabin aiheuttama kirvelevä perssilmä
3 sketsivää ja kumiset dildot
3 sketsivää ja levenevä Lindan perse
3 sketsivää ja karkaileva pissa
3 sketsivää ja päättömän kokoinen hevosen vehje
3 sketsivää ja karhea kaksoisleuka
3 sketsivää ja palvatut pallit
3 sketsivää ja laukeava vällykäärme
3 sketsivää ja vahattu siiderivalas

Jälkijäkälät: Käsittämätön juttu, että nuo nimet kääntyivät taas kaksimielisyyksiin ja riettauksiin. Mistä ihmeestä se johtuu?

Melkein koko kansan Vesku

Enpä olisi arvannut, että jonain päivänä kirjoittaisin tällaisesta aiheesta kuin Vesa-Matti Loiri. Mutta jostakin on taivuttava jauhamaan, koska olen historiallisen laajamittaisesti laiminlyönyt rakasta jätetunkiotani.

Ensikosketuksen Loiriin sain 80-lukulaisena kersana, kun Spede Show pyöri töllöttimessä. Sketsikimaraa killitti mielellään, koska hahmot olivat (lapsen silmin) hulvattomia. Pikkupojat, Nasse-setä, Jean-Pierre Kusela, Auvo ja Kultsi ja sen sellaiset olivat silkkaa hupia. Naisen logiikka -jatkumo ei avautunut vielä siinä iässä riittävissä määrin, että sitä olisi pitänyt huvittavana. Lähinnä ärsytti se venytetty jankuttaminen. 1980-luvun värillistä Spede Show’ta ASA 6000:sta tapittaessa ei tullut mieleenkään, että todellisuudessa kyse oli suomiviihteen reliikistä, joka oli saanut alkunsa jo vuonna 1964.

Spede Show’n jälkeen Loiri sai oman nimikkoshow’nsa Vesku Show, joka jatkoi hyväksi havaittua metodia tappaa sketsihahmoista viimeisetkin hauskuuden rippeet kuluttamalla ne loppuun ja sen yli. Parhaitenhan tällä saralla kunnostautuivat aikanaan P-P Petelius ja Aake Kalliala, jotka jatkoivat Hymyhuulissa (hyvä sketsisarja) kehitetyillä hahmoilla seuraaviin sarjoihinsa Pulttibois ja Manitbois (kerrankin osuva nimi), joissa he häpeilemättä lypsivät loputtomiin jo kauan sitten kuollutta lehmää. Mutta isolle osalle kansaa sarjat taisivat olla mitä parhainta viihdettä. Kertoi jotain aivotoiminnan tasosta, jos kykeni nauramaan totaalisen ala-arvoiselle aivoripulille.

Veskun Uuno Turhapuro -toilailut olivat kasarilla parasta A-ryhmää ja varsinaisia rahasampoja, mutta ysärille tultaessa sukellettiin kaikilla mittapuilla pöntöstä alas. Leffojen punainen lanka oli kadonnut historian lehdille ja siitä huolimatta uutta tuuttasi tulemaan. Joka elokuva onnistui alittamaan riman edellistä alempaa. Vielä vähemmän ymmärrystä heruu niille arjen sankareille, jotka pystyvät katsomaan telkkarin Turhapuro-uusintakimaran uudestaan ja uudestaan ja pitää pökellyksiä joka kerta vähintään yhtä hauskoina.

Loiri oli tolkuton monilahjakkuus. Hän oli näyttelijä, laulaja, huilisti, jalkapalloilija, jääkiekkoilija, nyrkkeilijä, vesipalloilija, käsipalloilija, biljardin pelaaja ja naistenmies. Hänen viriliteettinsä on täytynyt kulkea aivan omilla lukemillaan. Vai antoiko ADHD boostia kaikkeen, mene ja tiedä (mitähän sekin tarkoittaa?). Meillä kotona pyöri joitakin vuosia sitten Jalkapalloraketti-kirja vuodelta 1973, jonka kuvituksissa Vesku esitteli maalivahdin torjuntoja. Mihin hän ikinä ryhtyikin, hän onnistui muuttamaan sen käsissään kullaksi. Ja mediahuomio oli taattu.

Loirin laulajan ura ei koskaan uponnut minuun. Loirista alkoi kehkeytyä jo 70-luvulla Suuri (yli)Tulkitsija ja kehitys saavutti lakipisteensä 2000-luvulla. Tästä näkövinkkelistä hänen paras (ja siedettävin) esityksensä on ollut joululaulu nimeltä Tonttu, siis se loputtoman pitkä ”Pakkasyö on ja leiskuen…”. Muuten minulla meni yli ymmärryksen, miten esim. albumeista Ivalo, Inari ja Kasari tuli megasuosittuja. Nämä keuhkotautisen lehtokurpan rohinaa muistuttavat tulkinnat saivat sekä keskikaljakansan että kulttuuripiirit vetistelemään joukkopsykoosissa ja nimittämään Loirin kansallispyhimykseksi. Minun korvissani Loiri veti kaiken niin överiksi, että aloin epäillä hänen esiintyvän kieli poskessa kokeillen, mikä vielä menee läpi.

Ehkei ole syytä epäillä hänen vilpittömyyttään. V-M Loiri oli ilmeisesti heittäytyjä (ilmankos kaikki maalivahtihommat kiinnostivat), joka antoi sielunsa, ruumiinsa ja sydämensä siihen, mitä teki. En toki osaa kuin arvella, että laulajan hommissakin hän varmaan vajosi jonkinlaisiin ”tiloihin” eikä kai osannutkaan toimia muulla tavoin kuin satakymmenen lasissa. Oli aika Veskunkin lähteä, mutta paljon hän ehti. Olisi tainnut suomirockin historian kannalta niinkin merkittävää lauluntekijää kuin Jussi Hakulinen kismittää tapa, jolla hänet sivuutettiin, koska meni kuolemaan päivää ennen Loiria. Sitä voi ihan vapaasti funtsia legendan biisilistaa: Likaiset legendat, Särkynyt enkeli, Antakaa heidän juosta, Kuorotyttö, Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen, Hän tanssi kanssa enkeleiden, Voima, Rouva Paju ja jatkuu ja jatkuu. Ja vaikka Vesku osasikin tehdä lähes kaikkea ja oli Suuri Taiteilija, niin biisejä hän ei tehnyt. Kevyet mullat Jussi, jäit taas varjoon, etkä saanut sinäkään valtiollisia hautajaisia. Eikä Lindholmin Olli.

Jälki-jussitukset: Kiitos Hakulisen Jussi myös Yö:n biisistä Tie sydämeeni (albumilta Kuolematon 2005). On yksi omista suosikeista, vaikka helmasyntikliseiset sanoitukset pikkasen kirskuvat hiekkana rattaissa.

Mistä nämä kaikki saukot tulevat?

Saukko eli lutra lutra, tuo vesistöissä lutraava pikku näätäeläin, on tällä kertaa MMT-toimituksen ornitologisen kiinnostuksen kohteena. Näköreseptoreissamme on viime aikoina vipeltänyt runsain mitoin mainittuja jyrsijöitä, emmekä edes tiedä, mistä ne ovat tulleet. Joku ehdotti, että holtittoman alkoholin nauttimisen rajoittaminen työpaikalla saattaisi vähentää saukkopopulaation määrää, mutta nauroimme räkäisesti hänelle. Muiden vaihtoehtojen käytyä vähiin ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin perehtyä niiden toimintaan ja rituaaleihin. Seuraavassa esitämme joitakin havaintoja erilaisista yksilöistä ja lajityypillisestä käyttäytymisestä.

Saukoton perustelu = sanallinen tai kirjallinen perustelu, jossa ei ole käytetty apuna saukkoa (enemmän tästä piakkoin ilmestyvässä teoksessamme Saukkoamisen perusteet alakouluikäisille, s. 234.)
Saukko tietämyksessä = kernaasti keskusteluihin osallistuva yksilö, joka paikkaa yleissivistyksen puutettaan siirtymällä puhumaan saukoista, esim. ”Ai katsoinko sen eilisen delfiinidokumentin? Tiesitkö, että saukot tykkäävät leikkiä?”, tai ”Yleisen talouskasvun käyrä osoittaa selvästi sen, että saukot syövät pääasiassa kalaa.”
Saukottelu = kahden saukon välinen matsi.
Saukkokohta = puhelias saukko, jonka pölinän sisällöstä vähintään puolet jää arvailujen varaan.
Kaulasaukko = rintavan puoleinen naaras, jolla on pakonomainen tarve tuoda esille luonnon suomia ulokkeitaan.
Saukkopahvi = alias Lutra Passepartout, ranskalainen turkiseläin, jonka pseudosivistynyt käytös ei peitä tosiseikkaa, että se on tyhmä kuin toimituksen edelleen kadoksissa oleva vasemman jalan saapas.
Peräsaukko = Tämä vipeltäjä on iänikuinen perässähiihtäjä ja kolmas pyörä, joka ei ymmärrä häipyä näköpiiristä, vaikka polvillaan anelisi. Lisäksi sen verran liukas luikku, että ehtii nyrkin edestä pois. Anglosaksien kielessä tapaus on klassinen PITA.
SA-ukko = Suomen armeijan käynyt vanha jermusaukko, jonka katkeamattomat kalastustarinat vanhoilta hyviltä ajoilta kyllästyttävät hengiltä kaikki seuraan eksyneet saukot.
SA-ukko (nro II) = Suomen Akatemian rahoituksen saanut saukko, joka tutkii divetymonoksidin erilaisia käyttömahdollisuuksia.
Sauk-ko = eteläkorealainen saukko, joka nappaa ykkössijan kaikissa sanojen tavauskilpaluissa.
S-aukko = osuuskauppatoimintaa pakkomielteisesti fanittava veitikka.
K-aukko = kirjoitusvirhe.
Xaukko = tuntematon näätämäinen tekijä elämämme yhtälössä.
Per Saukko = ruotsinkielinen veijari, joka on tunnettu hauskoista (ja loppuun kuluneista) vitseistään.
Anu Saukko = nipottava pikku pirulainen, jolla pätemisen tarve hallitsemastaan anatomian termistöstä.
Musta saukko = Kun tämä tummanpuhuva olento ilmestyy pihapiiriin, se on menoa silloin. Kahvit kuitenkin kannattaa aina tarjota, mustana totta kai.
Saludukko = saukoille tarjottava kahvi.

Asiantuntijat asialla

Raskain mielin olen viime ajat seurannut kahden slaavilaisen kansan toverillisia ammustenvaihtoviikkoja. Sukeltamatta enempää siihen olen myös seurannut hyttysten tavoin sikiävien asiantuntijoiden invaasiota. Mullistukset, konfliktit ja muut mittavan mediahuomion arvoiset tapahtumat aiheuttavat piikin asiantuntijuuden ilmaantumisessa.

Yliopistoista, tutkimuslaitoksista, Puolustusvoimista ja kirjahyllyn välistä pöllähtää pölypilven lailla asiantuntijoiden lausuntoja, joissa osataan pätevästi kertoa tapahtumien tulevista kehityskaarista vahva ehdollisuus taustalla loimottaen. Kun otsikkoon lätkäistään ”asiantuntija kertoo” tai ”nyt tuli asiantuntijalta varoitus”, voi olla varmaa, että juttu otetaan tosissaan, koska asiantuntija.

Asiantuntija on henkilö, joka tuntee asian, mutta jonka ymmärrys siitä on puutteellinen. Asiantuntijan tehtävänä on vahvaan (?) asiaan perehtyneisyyteensä nojautuen heittää ilmaan tulevaisuuteen suuntaavia skenaarioita eli arvauksia. Edellisessä lauseessa esiintyy sana ”tulevaisuus”, joten varmojen tietojen antaminen ko. ajanjaksosta edellyttää yliluonnollisia kykyjä. Asiantuntijan kannattaakin pudotella lausuntojaan mahdollisimman tiheään, jotta edes jokin niistä osuisi oikeaan tai riittävän lähelle, jolloin ansioluetteloon voi lisätä rivin ”olin tässäkin asiassa oikeassa”. Tulee mieleeni legendaariset Tangomarkkinakinkerit lapsuuden mökkikesinä, kun sukumme kokoontui television ääreen riitelemään Tangomarkkinoiden voittajista. Isoäitini totesi aina voittajien selvittyä ”no minähän sanoin”, koska oli veikannut jossain kohtaa finaalia joka ainoaa ehdokasta voittajaksi. Ja siitähän rähinä syntyi, joka vuosi.

Nuorena kaupallisen alan opiskelijana 90-luvun lopulla hoksasin eräänä päivänä, että olen asiantuntija sijoittamisessa. ”Sijoitusasiantuntija” on yksi suurimmista asiantuntijuuteen liittyvistä vitseistä. Jokainen märkäkorva, joka istutetaan pankin lasikuutioon ja kehotetaan myymään sijoitustuotteita, on siitä hetkestä sijoitusasiantuntija. Hän on kaveri, joka kertoo, että ässäarvasta voi tulla jokaisella raaputuskerralla varma voitto. Pankin sijoitusneuvoissa on ongelmana ns. eturistiriita, perinnesuomen kielellä oma lehmä ojassa. Puhumattakaan taustalle häivytettävästä osakkeiden kurssikehityksen arvausaspektista. Itse en kuunnellut kenenkään neuvoja, mutta olin varovainen ”sijoittajaprofiililtani”, enkä halunnut harrastaa osakkeiden lyhytkauppaa Reutersin päätteeltä. Marssin pankkiin ja sijoitin pienen summan osakerahastoon, joka keskittyi Japaniin. Tulevina vuosina sainkin sitten kiristellä hampaitani, kun totesin rahaston olevan aina vain syvemmällä persneton puolella. Onnekseni sain todeta elämän olevan suurta aaltoliikettä, joka on havaittavissa osakekurssien (pitkän aikavälin) kehityksessäkin. 2020-luvun alkupuolella ko. rahasto oli n. 200 prosenttia plussalla. Ei tarvitse olla kateellinen, koska eihän minulla ollut silloin paljoa sijoittaa, joten nettosin aika vähän. Mutta tajusin, millainen hyve on kärsivällisyys.

Olen alkanut ohittaa rekkalasteittain ”asiantuntija”-uutisia. Vaikka random pikkutakkipökkelö olisi koko tiedostavan elämänsä omistautunut esim. tietyn maan poliittiseen historiaan viimeisen 1000 vuoden ajalta (oletko se sinä, Asperger?), ei hän sittenkään viime kädessä tiedä tulevasta. Hän voi ehkä antaa nipun hyviä arvauksia, joista voi valita itselle mieluisan tai vaikka mieltä mukavasti rauhoittavan asiantuntijalausunnon.