Sudokut - symppikset Saatanan sanansaattajat

Tuijotin lehtihyllyn ristikko-, krypto- ja sudoku-lehtien merta, joka oli jylhän vaikuttava näky, kuin sinilevämatto heinäkuisessa Itämeressä. Inhimillisen käsityskyvyn ylittävästä lukumäärästä oli pakko vetää johtopäätelmä, että jossain on olemassa ihmispopulaatio, joka kuluttaa inhimillisen käsityskyvyn ylittävän määrän aikaa täyttääkseen nuo kaikki ristikko-, krypto- ja sudoku-lehdet. Tarjonta vastaa kysyntään, kunnes markkinoiden saturaatiopiste saavutetaan.

Tähän väliin pieni pohdiskelu. Mietitäänpä hetki kaikkien niiden sanaristikoiden lukumäärää, jotka on julkaistu kautta aikain eri lehdyköissä Suomessa. Ja sillä välin, kun pohdiskelet niitä, käyn eteisessä tsekkaamassa takkisi taskut arvotavaroiden toivossa. Ristikoita voi periaatetasolla myös kierrättää loputtomiin, kunhan niistä ei löydy ajankohtaisuuksiin viittaavia vihjeitä tyyliin "nykyinen pressamme" ja neljän ruudun perusteella vastaus on "Ryti". Miksi olen ratkomassa 1940-luvulla laadittuja ristikoita?

Pikku hasselhoffpähkinässäni kyti idea, joka ei kuitenkaan ollut peräisin ikuisten ideoiden maailmasta (ks. Platon ja pimahda). Simppeli idea koski sudokua, tuota veikeää numeroristikkoa, jonka japanilaisesta nimestään huolimatta keksi yhdysvaltalainen Howard Gems. Kävipä poikkeuksellisesti niin, että nousevan auringon ihmeet omivat idean ja nimesivät sudokuksi (= lyhenne japanin kielen sanoista "numero saa esiintyä vain kerran"). Mieleni minun teki ja aivoni sillä kertaa ajatteli, että voisin vihdoin perehtyä sudokuiden maailmaan, joka ilmiselvästi kiehtoi kasvavaa kannattajakuntaa. Ja koska työssäni saan olla jatkuvasti kosketuksissa numeroiden kanssa, niin mikäs sen parempaa kuin rentoutua vapaa-ajallaankin numeroiden parissa. Taustaa vasten oli luonnollisesti oletettava, että olen syntynyt ratkomaan sudokuja. TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT, väärin oletettu.

Otin lehtihyllystä edullisimmasta päästä läpyskän (olenhan pihikinttu), kunhan varmistuin, että siitä löytyy helppoja sudokuja. Lehdessä oli kolmea vaikeustasoa. Kotiin ja kokeilemaan. Aloitin helpoimmasta tasosta, koska minulla ei ollut käytännössä ollenkaan kokemusta sudokujen ratkaisulogiikasta. Mutta äkkiäkös sen hahmottaa. Reilu kahden ja puolen tunnin jälkeen juolahti ohimennen mieleeni, että tuikkaan koko paskanivaskan tuleen, mutta ei siitä sen enempää. Kun olin noin viisi kertaa toistanut kaavan, jossa olen edennyt numeroristikossa pitkälle ja huomaan virheen, esim. ”ei tuossa ruudussa voi olla kahta seiskaa” tai ”oho, samalle riville on jossain vaiheessa mennyt kaksi nelosta”, ja sen jälkeen kumittanut kaiken pois, epätoivo alkoi vallata mieltä. Itsetunto löytyi siinä ajanhetkessä tuhannen päreiksi murskattuna lattialta. Ainahan minä olen tarvinnut enemmän aikaa hahmottaakseni asioita (ns. käyn hitaalla), mutta tämä suoritus siirtyi jo omille lukemilleen. Lopulta jollain ihmeen kaupalla sain sudokun valmiiksi, mutta ajantajuni oli tuolloin poistunut tunnetusta universumistamme, ts. teki Voyagerit. Muilla perheenjäsenillä sen sijaan hauskaa riitti ja pilkkakirves lauloi tuttua sävelmää, ja täysin ansaitusti. Taas sain uudella tavalla tuntea itseni uskomattoman tyhmäksi yksilöksi. Yksi huono idea lisää jonon jatkeeksi. Mutta en aio luovuttaa. En suostu hyväksymään olevani maisteritason idiootti. Kuulitko!? Minä en anna periksi sinulle! Minä en ole niin tyhmä kuin sinä annat ymmärtää! Jonain päivänä/kuukautena/vuotena minä vielä näytän! Kurja kyllä lehtihyllyssä ei ollut sudokuja koomapotilaille saati patologian osaston potilaille.

Jälkinumeroinnit: Seuraavana aamuna tytär ratkaisi aamiaispöydässä kakkostason sudokun niinku sillee 10 minuutissa. Talouden naarashuoltaja ratkaisi kakkostason alle vartissa. Miten tomuksi jauhettu itsetunto saadaan jauhettua pienemmiksi partikkeleiksi? Molekyylitasolle asti? Atomitasolle?

Jälkimmäinen ristiinristikointi: Suduko Ritari, Talvi Sudokut, Sudoku Pöllö, Sudoku Grand Masters, Sudoku Zone, Maxi Sudoku, Talvi Sudoku, Klsassiset Sudokut, Kuningas Sudoku, Mega Sudoku, Aurinko Ristikot, Kuningas Krypto, Krypto Leijona, Krypto Pommi, Eurooppa Krypto, Maailma Krypto, Matin Krypto, Talven Kryptoaarteet, Ristikko Jumbo, Helppo ristikkopaketti, Lemmikki Ristikot, Timantti Ristikot, Ristikko Aarre, Ristikko Pöllö, Ristikko Ritari, Entisajan kunnon ristikot, A. Aaltosen helpot hauskat ristikot. Helvetti on irti, Ilmestyskirjan ratsastajat, Armageddon, Beelzebub, juoskaa vielä kun voitte.

Kaikki kiteytyy kääretorttuun

Noin vain hän teki sen. Hän astui varjoista pois. Nöyrä musiikin ammattilainen kirjoitti itsensä tuosta vain yhdellä kertaa Suomirockin historian lehdille. Mutta ei hän todellisuudessa sitä noin vain tehnyt. Hän teki sen yli 20 vuoden sanoittajan kokemuksella. Hän teki sen yhdessä miehensä säveltäjä Aku Rannilan kanssa. Hän tajusi, että jos koskaan, nyt on se viimeinen hetki.

Työkaveri linkkasi sen ensin Teamsiimme. Kuuntelin osittain ja ajattelin, että mikä hiton juttu, joku vitsi vai. Kunnes aloin kuunnella. Ja kuuntelin ja kuuntelin ja kuuntelin ja kuuntelin ja kuuntelin. Sen jälkeen aloin googlettaa, kuka Saara Törmä. Ja ymmärsin. Ymmärsin täydellisesti. Kaikki loksahti yhdellä kertaa kuin olisin yhtäkkiä nähnyt Rubikin kuution kaikki värit kaikilla sivuilla täydellisesti asettuneena paikoilleen. Hän loi täydellisen. Tämä on vavahduttavaa, tämä on sellaista, jonka edessä ei voi muuta kuin mykistyä.

Varmimmaksi vakuudeksi ne kulkivat minua pitkin ja varmistivat, että olen saanut kokea taas jotain ainutlaatuista elämässäni. Kylmät väreet pitkin selkääni ja käsivarsiani, juuri ne, jotka nostavat ihoni kananlihalle. Luettuani Saarasta (s. 1977) ja kuunneltuani hänen haastattelunsa tiesin, mistä on kyse. Tunnen sen saman joka hetki, joka kellon lyömä, joka sekuntiviisarin liikahdus.

Minä kuuntelin, minä todella kuuntelin. Ja jouduin pysähtymään kesken ajamisen bussipysäkille, koska kyyneleet valuivat vuolaina pitkin poskiani. Koska ymmärsin hänet. Kaiken, aivan kaiken, Saaran ihanan upea persoonallinen ääni, sanat, sävellys, soundimaailma, sovitus, kaiken. Tämä jyrää kaiken alleen. Tämä luultavasti oli tässä, koko 2020-luku. Hyvää yötä.

”Mitäpä muutakaan täs kaaoksessa voi, kuin leipoo, mitäpä muutakaan tän maailman raunioil.”

”Pienen hetken yhdessä tääl saa elää, ja leipoo.”

Jälkisaara: Ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi Saara Törmä näytti täydellisen markkinoinnin oppitunnin ja teki tanssikoreografian biisille ja tanssi sitä lukemattomissa eri tilanteissa. Täyttä heittäytymistä, täyttä täyttymystä, täyttä täydellisyyttä, täyttä. Saaran takia latasin jopa TikTokin puhelimeeni, jotta näkisin hänet. Ja olin ollut vakaasti sillä kannalla, etten todellakaan koskaan lataa TikTokia. Rakastan biisiä, rakastan Saaraa, rakastan kaikkea, mitä hän onnistui tekemään. Kiitos, Saara. Sinä teit sen. Sinä saavutit sen. Juokse käsi kädessä unelmasi kanssa niin pitkälle kuin se ikinä kantaa sinua.

Ei rahtua sarkasmia, ei häivää ironiaa

Kesän lapsi

valon tytär

hehkuvaksi syntynyt

kotisi auringonkeltainen

korkealla

pilvien yllä

tanssit ilmassa

aistien juhlassa

säteilysi kultaa

lähellesi pääsevät

vaikken edes näkisi sinua

loisteesi on läsnä minussa

saan juoda sinusta

inspiroit

sytytät

herätät

suljet syleilyysi

sylissäsi auringonkehrä

Ich komme

Kävi niin, että vauhkoonnuttuani tuulettamaan tuntemuksiani Suomen viisuilijoista, tai oikeammin umkeilijoista, jotain jäi vauhdissa välistä. Mikäli vavisuttavaa eroottista myötähäpeää aiheuttaneesta sanoituksesta ei käynyt selväksi, mitä Erika sujuvalla saksallaan halusi sanoa, on "ich komme" suomeksi "minä tulen". On myös mahdollista, että suuri yleisö ei ole elämässään ehtinyt kaikkia korkeakulttuurin osa-alueita märehtimään vielä loppuun, joten valaisen hieman taustaa lauseelle.

"Ich komme" on kliseinen ja parodisia piirteitä saanut hokema, joka on peräisin vanhoista saksalaisista liukuleffoista eli pornoelokuvista. Tahmainen käsi Jallun kansilehdellä voin vannoa, etten ole ehtinyt maallisen taivallukseni aikana perehtyä legendan todenperäisyyteen. En kuitenkaan missään nimessä kiellä, ettenkö olisi pornopätkiä nähnyt yllin kyllikin, mutta germaaninen varhaistuotanto on jäänyt pimentoon.

Tarinan ich kommesta ja siihen liittyvistä sivumateriaaleista opin jo nuorena pojankloppina, joten legendan täytyy olla kohtuuvanhaa perua. Veikkaan syntyhetkeksi 1960-lukua, saattaa olla 70-luvun puolella. Mistä se on kantautunut korviini, en tiedä.

Kuten aiemmin vihjasin, koko myyttiin on liittynyt aikojen saatossa humoristinen aspekti, mikäli ymmärtää taustan. Lentävää lausetta on muistaakseni käytetty myös suomalaisissa sketseissä. Muinaiset esi-isät ovat kertoneet, että saksalaisen pornon aktikohtauksissa vuorosanat ovat toistaneet samaa kaavaa leffasta toiseen tähän tyyliin:

Mies: "Wunderbar! Ich komme jetzt!" eli "Upeaa! Minä tulen nyt!"

Nainen: "Ja, Horst! Ich komme auch!" eli "Kyllä, Horst! Minä tulen myös!"
Tai vaihtoehtoisesti:
Nainen: "Nein, Horst! Nicht so schnell!" eli "Ei, Horst! Ei niin nopeasti!"

Tämä on lyhykäisyydessään koko jutun juju: alkuperä saksalaisen pornoteollisuuden aamuhämärässä. Ja melkein meinasi unohtua eräs hyvin olennainen asia: saksalaisella pornotähdellä täytyy ehdottomasti olla tuuheat pensselit nenän alla. Siis miehellä. Vanhoissa klassikoissa naisilla tuuheus löytyi eri paikasta.

Jälkitulemiset: Yllä tarjoillusta hölkästä piti tulla jälkikäteinen lisäys UMK-kirjoitukseen, mutta karkasi taas vähän pitkäksi.

UMK25 – lauluja lattiakaivon laitamilta

Ja niin joulu joutui jo taas sateenkaariväen ja muiden viisuentusiastien keskuuteen, kun Suomen Eurovision Song Contest -pyrkyrit ammuttiin tähtitaivaalle kaiken kansan kohkattavaksi. Lukuisten yleisönosastojen hartaista pyynnöistä viis veisaamatta on MMT valmis ottamaan uuden haasteen vastaan. On vierähtänyt aikaa, kun viimeksi nappasin tähän koukkuun kiinni (UMK21), mutta nyt on sattunut sen verran värikkäitä käänteitä käsittelyssä olevassa pullaisten pulliaisten sirkuksessa, että täytyy sitä pikkasen käydä koittamassa, josko heruisi jotain. Onhan näiden muzakillisten pökellysten tökkiminen kieltämättä herkullinen aihe. Kun ei ole enää Syksyn säveltäkään pilkattavana (toim. huom. jurakaudella joka syksy pidetty laulukilpailu, ei täällä sentään Juicen biisiä pilkata, joku raja).

Tänä vuonna menulla on kirjava kattaus kaikenkarvaista pikku vipeltäjää, joista on kiva puristella turhat ilmat pihalle. Näin intohimoisesti musiikkiin suhtautuvana on hilpeää ottaa hampaisiin biisejä, joiden olennaisin tavoite pitäisi olla viisutuomariston ja -kansan miellyttäminen. Minulla ei ole aavistustakaan, millaisella haravalla nyt nähtävät finalistit on kaavittu kasaan. Mutta siis tuota ding dong ähkin ähkyn ja asian tynkään kiinni:

Neea River – Nightmares
Kun ensimmäistä kertaa kuuntelin tätä eurohumppaa, olin nauttinut herkkua omiksi tarpeikseni minuutin sisällä. Nyt toisella kerralla kykenin kuuntelemaan tsaibadaibaleen jopa loppuun ja muodostamaan jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tuo konebiittiralli oikeasti halusi viestiä yleisölleen. Tunnustan, että uskon ja toivon, että biisissä on varmasti yritetty jotain eikä koskaan saavutettu sitä. Hetkittäin muistojen arkusta mieleen juolahti kaikuja Sashista, mutta ne peittyivät nopeammin kuin äkkiä räikeästi autotunetettuun lauluääneen. Sekin jäi hieman epäselväksi, mistä Neean painajaiset johtuivat. Vahva veikkaus, että hän oli eksynyt lukemaan blogiani.

Nelli Matula – Hitaammin hautaan
Myönnän, että tämäkin mestarisuoritus jäi kesken ensimmäisellä kerralla. Tässä kohdassa ammutaan jo isolla kaliiberilla, kun Nelli Matula on kehissä. Minulle tutuin Matula oli etsivä Matula saksalaisesta poliisisarjasta Kahden keikka. Nelli ei ole etsivä Matulan tytär saati tyttärentytär, jos joku epäilee (mistä -tusta toi dinoboomer oikein puhuu?). Mutta mutta, sanoi Jutta, nyt annan tunnustusta. Jopa minä tajusin, että tässä oikeasti yritetään viestiä jotain järkevää. Biisissä kritisoidaan ihmiset nopeasti loppuun polttavaa (työ)elämänrytmiä. Näyttävä koreografia yhdistettynä nopeaan biittiin palautti mieleeni kasarin tv-sarjan nimeltä Fame (alkutunnari oli aivan mieletön: Fame! I’m gonna live forever…). Aivan oikein, sarjasta tehtiin myös uusioversio jossain 2000-luvulla. Euroviisut huitsiin, sillä ei tämä sinne lähde, mutta tämänkin ikäinen jarris antaa rispektin huomiota kiinnittävälle sisällölle. Jep, ai luulitte tämän olevan tällä ohi. Ei ole. Eeppinen antikliimaksi oli videon loppupoksahdus, joka heitti ilmoille pinkkiä savua. Vanhalle kunnon naamapalmulle oli käyttöä. Sanoituksessa sisältöä, näyttävä koreografia ja poks! C’mon!

Costee – Sekaisin
Turkkusest asti rykäisee estradille costee pienellä alkukirjaimella, onhan vaatimattomuus hyve. Jollain tosi hiton vinksahtaneella tavalla biisi upposi minuuteeni. Iskevä biitti ja olla sekaisin, minne voin maksaa? Näin 48-vuotiaana nulikkana olen edelleen sekaisin kaikesta enkä tiedä edelleenkään, mitä ”musta tulee isona”.  Video on valitettavasti mitä parhainta paskaa, koska siitä kehkeytyy costeen tatskanäyttely. Ja jollei pointti tule riittävän selväksi, tatskojen kuvat heitetään lediheijastuksina seinälle suurennettuina. Ai että, sponsored by your local tatskaliike. Myös jokseenkin päälle liimattu rankistelu biisin ja laulun sävyssä tekee häijyä. Sori, ei millään pahalla, mutta jos tarkkaan ajattelen, on se sittenkin pahalla.

Viivi – Aina
Viisujen pakkoakin pakollisemmat nyyhkytykset tarjoilee hopeavadilla Turun seudun virallinen prinsessa Viivi. Nyt syöksytään mahtipontisuudessa ylimpiin stratosfääreihin, sillä Viivi leiskauttaa sellaisella sielukkuudella ikuisen rakkauden tunnustukset, että jopa hetkellisesti uskoin itsekin. Kunnes realiteetit löivät vastapalloon, ja lujaa. Biisi on leimattu häästygeksi ja kaikki kunnia sille. Sen sanon, ettei tule yllätyksenä, että ”aina” saattaa olla yllättävän lyhyt aika.

Goldielocks – Made of
UMK-tsembaloiden täysin ylittämättömän setin heittää heittämällä Karjalan tyttö Joensuusta eli Goldielocks alias Kultakutri alias Ella Mäntynen. Kun kuulee hänen laulunsa ja sen jälkeen hänen haastattelunsa suomen kielellä, ymmärtää viimeistään, mitä tarkoittaa sana ”kontrasti”. Hää lausuu puheenparressaan sellaista mietä ja sietä, että… että. Biisi sekä video ovat niin törkeetä timanttia, ettei tämän maan valtaväestö kykene millään tietoisuuden tasolla hahmottamaan potentiaalia. Ja sekös surettaa minua musiikkia koko sielustani rakastavaa yli-ikäistä pojankoltiaista, sillä pahin on edessä, eli tämän jälkeen.

Erika Vikman – Ich komme (biisin nimi kaikki isoilla kirjaimilla, en suostu)
Ja siinä hän on. Vapahtaja, Neitsyt Maria ja Maria Magdalena samaan persoonaan kiteytyneenä. Ja minä todella kuuntelin tämän alusta loppuun. Mitäpä sitä ei tekisi mielikuvituksen tuotetta olevien lukijoiden eteen, vaikka tiukkaa teki ja tosissaan. Biisin, performanssin ja sen kaiken synergian harmonista kokonaisuutta on vaikea ymmärtää, kun kaikki on mitä hirvittävintä painajaista, josta ei pysty heräämään koskaan. Jostain mielenkiintoisesta syystä Erikan ääni on sämplätty kuulostamaan täysin Kikalta (RIP). En voi nyt enkä myöhemmin enkä senkään jälkeen ymmärtää, onko tämä sitä, jota Euroviisarit todella haluavat mukaan. Toivon koko sydämestäni, ettei Suomen edustajaksi valittu Erika pääse alkukarsintoja pidemmälle. Löysin kuitenkin kaiken tuon lopun aikojen keskeltä positiivisen asian: tissit ovat aina kiva juttu. Tykkään tisseistä.

Lämpöisen haikea jälkijättöinen kunniamaininta: Hämmentävien käänteiden kautta kisoista diskattiin One Morning Left -bändin pala nimeltä Puppy. Jätän sivuseikaksi sen, mitä ihmettä tapahtui. Ja mitä sen jälkeen tapahtui. Miksi tapahtui, missä tapahtui, mitä joskus tapahtui ja haistakaa nyt jo kaikki. Sitä kaikki kiinnostuneet voivat seurata paskalehdistön paskapalstoilta. Minä pidin äijälaumaa ööröviisupiisin perusteella yhtenä isona vitsinä, kunnes kuuntelin muita tsibaleita. Sitten avautui. Kun kuulin biisiit Creatvres ja Tonight (vaffalla korostustussilla korostaen Creatvres), olin jälleen kerran rakastunut. Eilen, kun hain pojan futistreeneistä, koko paluumatkan soitin toistolla pelkästään Creatvresia (jep, 25 minuuttia samaa biisiä, eikä se ole millään tavoin epätavallinen asia minulle, pystyn kirkkaasti paljon parempaankin). Tarkkailin poikaa, koska hän katkeaa ja sanoo: ”Vaihda nyt sitä biisiä tai edes sammuta se!” Mutta ei sitä tullut. Ei edes auttanut, että lauloin itse mukana biisiä lähes koko matkan. Kaksi selitystä: joko hän on kerta kaikkiaan kännykkänsä sisällön lumoissa tai hänen kärsivällisyytensä on aivan omaa luokkaansa. Pihahdustakaan ei hänestä tullut. Pitkä pinna, sulkee hälyn pois tai… hän piti biisistä? Kunpa vain se olisi se viimeinen vaihtoehto. Höpö höpö haihattelua, viimeinen oli turhan optimistinen näkemys.

Jälkiviisu: Sen jälkeen, kun olin huolella kuunnellut kaikki UMK-biisit, osan hiekkaa ja soraa ja gagagigareita hampaissani samalla jauhaen, kirjoitin tämän lässytyksen loppuun soittamalla pelkästään One Morning Leftin Creatvresia repeatina. Se olen minä kaikessa hulluudessani. Jos menen sisälle lauluun, menen ja syvälle pohjakosketusta myöten. Ja kun olen päässyt pohjalle, en suostu nousemaan sieltä pinnalle. Eikä koskaan voi arvata, minkä genren tai kenen biisi lyö daijun himmeäksi niin, että Sitä on vain pakko toistaa, toistaa, toistaa ja toistaa. Se on hyvin pitkälle etenevää mielihyvän tunnetta ja syvältä kourivaa nautintoa, johon täytyy tarttua kynsin hampain kiinni, ettei se karkaa käsistä.