Taloudessamme asuva toinen täysi-ikäinen päätti syödä iltapalaksi rahkaa, mikä sinällään oli aika poikkeuksellista häneltä, koska fitness-mätöksi vahvasti leimautunut maitojaloste ei yleensä kuulu hänen ruokavalioonsa. Kommentoin rahkaa sanomalla sitä kuivaksi papeloksi. Tähän hän vuorostaan, ettei sellaista sanaa kuin ”papelo” ole olemassakaan. Alun perin isäni on käyttänyt tätä järkyttävän typerältä kuulostavaa sanaa luonnehtimaan juuri kaikenlaista kuivahkon tuntuista, möhnäistä kurkkuun tarrautuvaa ravintoa. En itsekään koskaan pitänyt sanasta, mutta silti sorrun nyt itse käyttämään sitä.
Jokainen ihmetyksen aihe ratkeaa viime kädessä KVG-metodilla (onko se jo vanhentunut termi?). Ja kas kummaa, suomen kieli tunnistaa sanan papelo. Ensimmäinen repeilyn aihe oli se, että ratkaisu löytyi paikasta nimeltä Pitsiwiki. En tosiaan kuvitellut, että sellainen wiki kuin ”pitsiwiki” olisi olemassa. Kaikki wikit ovat näköjään mahdollisia. Pitsiwikin mukaan ”nyytinkejä papeloitaessa eli itäsuomalaisittain pitsiä nyplätessä käytetään nypylöinä papeloita”. Löytyi myös kuvia sorvatuista ja veistetyistä papeloista eli kapeista puupalikoista. Joka tapauksessa papelon yhdistäminen ruokaan vaatii jo raskaskätisempää mielikuvitusta. Papelon nieleminen tuottaa varmasti tuskaa.
Lisäksi löytyi monenlaisia muita papeloita, kuten esim. meksikolainen käsityökauppa, urheiluseura ja joitakin Papelo-sukunimisiä tyyppejä. Sekä papelorikko, tuo maanmainio kuivien paikkojen valkokukkainen rikkokasvi. Se niistä papeloista.
Jk: Minulla on riittänyt omaa hauskaa, kun selvisi, että jenkeissä on sellainen arvostettu vaatesuunnittelija kuin James Perse. Ei pitäisi sortua anaalivaiheen pelleilyihin, vaan tätäkin asiaa tulisi tutkia omana itsenään eli per se.
perjantai 20. helmikuuta 2015
perjantai 6. helmikuuta 2015
Päivät käyvät vähiin
Olipa kerran sellainen pirullinen keksintö kuin viikonpäiväsukat, jossa joka sukkaparin varressa lukee viikonpäivä. Seitsemän paria mustia sukkia, joissa tekstit ”maanantai”, ”tiistai”, ”keskiviikko”, jne. Tällaisen setin sain lahjaksi joskus vuosia vuosia vuosia vuosia vuosia vuosia vuosia sitten. Eli aika kauan aikaa sitten.
Kiero sukkasetti loi oivan tilaisuuden mitata sukankuluttajan neuroottisuuden aste. Oli alusta asti selvää, että minun olin pakko pitää maanantai-sukkia maanantaina, tiistai-sukkia tiistaina, keskiviikko-sukkia keskiviikkona, torstai-sukkia torstaina, perjantai-sukkia perjantaina, lauantai-sukkia lauantaina ja sunnuntai-sukkia sunnuntaina. En jatka enempää, koska viesti tuli varmasti selväksi. Vein asian kuitenkin hieman pidemmälle. Pidin huolen, että sukat olivat kaikki puhtaana ja järjestyksessä kaapissa, kun uusi käyttökierros alkoi. Sukkia käytettiin viikon kokonaisuutena, jolloin uusi kierros alkoi aina maanantaina ja päättyi sunnuntaihin.
Yksi tuttu kaveri sai aikanaan saman setin. Häneltä kuulin, että hän piti sukkia aivan miten sattui. Esimerkiksi hänellä saattoi olla keskiviikkona toisessa jalassa vaikka maanantai-sukka ja toisessa perjantai-sukka. Tämän kuultuani en saanut kunnolla nukuttua viikkoon, koska ajattelin öisin hänen sukkiaan.
Asiat muuttuivat, koska ajan kuluessa sukat kuluvat. Minun oli pakko luopua sukista siinä vaiheessa, kun niihin ilmestyi reikä. Ensimmäisenä hajosivat lauantai-sukat, sitten perjantai-sukat, sunnuntai-sukat, maanantai-sukat. Vastikään huomasin, että torstai-sukissa on reikä. Kun viikkooni tuli aukkoja, itsekurini alkoi rakoilla. Saatoin jopa joskus pitää tietyn päivän sukkaparia jonain muuna päivänä. Mutta viikonpäivät pysyivät aina omina pareinaan.
Sukat eivät olleet kovin intensiivisellä käytöllä, mikä edesauttoi niiden kestämistä näinkin pitkään. Minulla on todella paljon muitakin sukkia, koska saan niitä valitettavasti aina lahjaksi. Keski-ikäisen miehen kirous: paketista löytyy sukat ja kalsarit, vaikka haluaisin Playstation 4:n ja FIFA 15:n (tekstin vanhenemisen varalta voit tarpeen mukaan korvata numerot ajatuksissasi seuraavilla).
Siitä saisi hienon tutkimuksen aikaiseksi, kun tutkittaisiin sukkien kulumisen erovaisuuksia. Kohdallani on havaittavissa selvä trendi, jonka mukaan viikonloppuna ja sen molemmin puolin sukkien kuluminen on suurempaa. Viimeisiksi ehjiksi sukkapareikseni jäivät tiistai, keskiviikko ja torstai (nyt enää tiistai ja keskiviikko). Pelonsekaisin tuntein odottelen, mitä tapahtuu, kun viimeinenkin pari hajoaa.
Kiero sukkasetti loi oivan tilaisuuden mitata sukankuluttajan neuroottisuuden aste. Oli alusta asti selvää, että minun olin pakko pitää maanantai-sukkia maanantaina, tiistai-sukkia tiistaina, keskiviikko-sukkia keskiviikkona, torstai-sukkia torstaina, perjantai-sukkia perjantaina, lauantai-sukkia lauantaina ja sunnuntai-sukkia sunnuntaina. En jatka enempää, koska viesti tuli varmasti selväksi. Vein asian kuitenkin hieman pidemmälle. Pidin huolen, että sukat olivat kaikki puhtaana ja järjestyksessä kaapissa, kun uusi käyttökierros alkoi. Sukkia käytettiin viikon kokonaisuutena, jolloin uusi kierros alkoi aina maanantaina ja päättyi sunnuntaihin.
Yksi tuttu kaveri sai aikanaan saman setin. Häneltä kuulin, että hän piti sukkia aivan miten sattui. Esimerkiksi hänellä saattoi olla keskiviikkona toisessa jalassa vaikka maanantai-sukka ja toisessa perjantai-sukka. Tämän kuultuani en saanut kunnolla nukuttua viikkoon, koska ajattelin öisin hänen sukkiaan.
Asiat muuttuivat, koska ajan kuluessa sukat kuluvat. Minun oli pakko luopua sukista siinä vaiheessa, kun niihin ilmestyi reikä. Ensimmäisenä hajosivat lauantai-sukat, sitten perjantai-sukat, sunnuntai-sukat, maanantai-sukat. Vastikään huomasin, että torstai-sukissa on reikä. Kun viikkooni tuli aukkoja, itsekurini alkoi rakoilla. Saatoin jopa joskus pitää tietyn päivän sukkaparia jonain muuna päivänä. Mutta viikonpäivät pysyivät aina omina pareinaan.
Sukat eivät olleet kovin intensiivisellä käytöllä, mikä edesauttoi niiden kestämistä näinkin pitkään. Minulla on todella paljon muitakin sukkia, koska saan niitä valitettavasti aina lahjaksi. Keski-ikäisen miehen kirous: paketista löytyy sukat ja kalsarit, vaikka haluaisin Playstation 4:n ja FIFA 15:n (tekstin vanhenemisen varalta voit tarpeen mukaan korvata numerot ajatuksissasi seuraavilla).
Siitä saisi hienon tutkimuksen aikaiseksi, kun tutkittaisiin sukkien kulumisen erovaisuuksia. Kohdallani on havaittavissa selvä trendi, jonka mukaan viikonloppuna ja sen molemmin puolin sukkien kuluminen on suurempaa. Viimeisiksi ehjiksi sukkapareikseni jäivät tiistai, keskiviikko ja torstai (nyt enää tiistai ja keskiviikko). Pelonsekaisin tuntein odottelen, mitä tapahtuu, kun viimeinenkin pari hajoaa.
perjantai 30. tammikuuta 2015
Poliisihella tien päällä taas
Poliisihella on taas partioinut pitkin Suomea pillit katolla ja vastukset kuumina. Alla tapauksia menneiltä kuukausilta.
Mies käyttäytyi uhkaavasti
Poliisihella kutsuttiin joulukuussa kotikäynnille, kun perheen miehen ilmoitettiin käyttäytyvän uhmakkaasti. Poliisihellan saavuttua paikalle selvisi, että mies kiukutteli vihreiden papujen syömisestä ja uhkasi ”vetää tuollaiset vihreät paskapökäleet vessasta alas”. Uhkaava tilanne saatiin kuitenkin laukeamaan, kun vaimo sanoi laittavansa ”jalat ristiin kuukaudeksi, jolleivät pavut mene vessan sijasta kurkusta alas”. Tämän jälkeen mies söi pavut päästämättä hiiskaustakaan. Poliisihellalle jäi epäselväksi, mitä tekemistä jalkojen risteämisellä on papujen syönnin kanssa.
Raivostunut asiakas huitoi henkilökuntaa
Syyskuussa poliisihella sai hälytyksen paikalliseen ruokaravintolaan, jossa asiakas oli raivostunut saatuaan väärin kypsennetyn naudan sisäfileepihvin. Mieshenkilö oli tilannut pihvin medium plussana, mutta saanut pihvin, jonka kypsyysaste oli medium miinus. Seurauksena asiakas oli valinnut astalokseen vedellä kastellun lautasliinan, jolla kävi huitomaan tarjoiluhenkilökuntaa. Poliisihella sai rauhoitettua asiakkaan puhumalla, minkä jälkeen hella siirtyi keittiön puolelle opastamaan kokkia pihvin paistamisessa. Lopulta asiakas sai oikein kypsennetyn pihvin.
Tunteet kuumenivat grillikioskilla
Poliisihella hälytettiin marraskuisena aamuyönä grillikioskille, kun kaksi nuorta miestä tönivät toisiaan jonossa. Epäselvyyttä oli syntynyt siitä, kumpi oli ensin tilausvuorossa. Kuulusteltuaan riidan osapuolia hella sai selville, että kumpikin mieshenkilö oli tilaamassa kerroshampurilaista. Moitittuaan miehiä surkeasta valinnasta poliisihella lähetti miehet matkoihinsa, ohitti sitten jonon ja tilasi makkaraperunat valkosipulimajoneesilla, joka on ainoa oikea valinta aamuyön suolaisen nälkään.
Mies käyttäytyi uhkaavasti
Poliisihella kutsuttiin joulukuussa kotikäynnille, kun perheen miehen ilmoitettiin käyttäytyvän uhmakkaasti. Poliisihellan saavuttua paikalle selvisi, että mies kiukutteli vihreiden papujen syömisestä ja uhkasi ”vetää tuollaiset vihreät paskapökäleet vessasta alas”. Uhkaava tilanne saatiin kuitenkin laukeamaan, kun vaimo sanoi laittavansa ”jalat ristiin kuukaudeksi, jolleivät pavut mene vessan sijasta kurkusta alas”. Tämän jälkeen mies söi pavut päästämättä hiiskaustakaan. Poliisihellalle jäi epäselväksi, mitä tekemistä jalkojen risteämisellä on papujen syönnin kanssa.
Raivostunut asiakas huitoi henkilökuntaa
Syyskuussa poliisihella sai hälytyksen paikalliseen ruokaravintolaan, jossa asiakas oli raivostunut saatuaan väärin kypsennetyn naudan sisäfileepihvin. Mieshenkilö oli tilannut pihvin medium plussana, mutta saanut pihvin, jonka kypsyysaste oli medium miinus. Seurauksena asiakas oli valinnut astalokseen vedellä kastellun lautasliinan, jolla kävi huitomaan tarjoiluhenkilökuntaa. Poliisihella sai rauhoitettua asiakkaan puhumalla, minkä jälkeen hella siirtyi keittiön puolelle opastamaan kokkia pihvin paistamisessa. Lopulta asiakas sai oikein kypsennetyn pihvin.
Tunteet kuumenivat grillikioskilla
Poliisihella hälytettiin marraskuisena aamuyönä grillikioskille, kun kaksi nuorta miestä tönivät toisiaan jonossa. Epäselvyyttä oli syntynyt siitä, kumpi oli ensin tilausvuorossa. Kuulusteltuaan riidan osapuolia hella sai selville, että kumpikin mieshenkilö oli tilaamassa kerroshampurilaista. Moitittuaan miehiä surkeasta valinnasta poliisihella lähetti miehet matkoihinsa, ohitti sitten jonon ja tilasi makkaraperunat valkosipulimajoneesilla, joka on ainoa oikea valinta aamuyön suolaisen nälkään.
torstai 29. tammikuuta 2015
Maaginen 101
Ilmassa on paitsi suuren urheilujuhlan tuntua, tuttuun tapaan myös flatuksen rehevä tuoksu. Olen saavuttanut sadanyhden blogikirjoituksen merkkipaalun. Tämän melkein tasaluvun saavuttamisen tekee erityisen hienoksi se, että luvussa yksi enemmän kuin sata. Kuka nyt tyytyisi sataan, kun voi saada satayksi.
Kirjallisuudessa käytetään paljon lukua 101. Satayksi vinkkiä siihen, tähän ja ties mihin, 101 kuvaa, 101 vitsiä, 101 prepositiota. Sadanyhden pointtina on, että siinä nokitetaan lukuun sata nähden. Lukijan päähän istutetaan ajatus, että hän saa jotain ekstraa, ylimääräistä hyvää.
101 oli myös suomalainen yhtye, joka kyhäsi dancehuttua joskus ysärillä. Heillä oli radiohitti nimeltä Aamuyö. Se oli kehno tekele enkä pitänyt siitä, joten en jäänyt kaipaamaan, kun yhtye katosi vähin äänin. Sen sijaan 101 dalmatialaisesta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka muistankin sen lapsuudesta nimellä Lupsakkaat luppakorvat. Lämpimät suositukseni saa myös Yhdysvaltain armeijan 101. maahanlaskudivisioonan toiminnasta toisessa maailmansodassa kertova tv-sarja Taistelutoverit (Band of brothers).
Ihminen on aina viehtynyt tiettyjen tasalukujen saavuttamisesta. Jostain syystä esim. 50 ja 100 mitä tahansa on kovin hienoa. Mutta koska haluan erottua joukosta, hehkutan sataykköstä. Jaaha, eiköhän tämä kusetus ollut tässä. Totta puhuen luvulla ei ole mitään merkitystä, koska sataanyhteen sisältyy monia mitäänsanomattomia postauksia, joita en mitenkään voi laskea kirjoituksiksi. Mutta turha niitä poistamaankaan on lähteä. Todellista, jälki-itsekritiikin seulan läpi sujahtavaa hyväksyttävää lukua on siis vaikea arvioida, mutta mitäpä sillä hevon kukun väliä. Loppuajan voin ihailla luvun 101 esteettistä kauneutta. Sehän on myös palindromi ja binäärijärjestelmässä luku viisi. Ja 101 – 5 = 96, joka on toisin päin 69 ja 101 + 5 = 106 ja 101 * 5 = 505 ja 101 / 5 = 20,2 eli vähän niin kuin 202. Huh huh, kun on mystistä. Itseäni ihastuttaa ja ihmetyttää eniten kuitenkin se, että pystyin taas kerran kirjoittamaan tekstin ilman mitään järkevää asiantynkää. Se on kätevä taito, joka olisi ollut kiva olla hyppysissä jo kouluaikoina, kun pähkäilin ainekirjoituksen tyhmien aiheiden kanssa.
Jäniksenjälkiruokakirjoitus: Tunnustan rehellisesti, että pohdin oikeasti hetken jotain sadanteen postaukseen liittyvää tekstiä tai juhlavaa kirjoitusta, kunnes tajusin, kuinka latteaa naamapalmuilua sellainen on.
Kirjallisuudessa käytetään paljon lukua 101. Satayksi vinkkiä siihen, tähän ja ties mihin, 101 kuvaa, 101 vitsiä, 101 prepositiota. Sadanyhden pointtina on, että siinä nokitetaan lukuun sata nähden. Lukijan päähän istutetaan ajatus, että hän saa jotain ekstraa, ylimääräistä hyvää.
101 oli myös suomalainen yhtye, joka kyhäsi dancehuttua joskus ysärillä. Heillä oli radiohitti nimeltä Aamuyö. Se oli kehno tekele enkä pitänyt siitä, joten en jäänyt kaipaamaan, kun yhtye katosi vähin äänin. Sen sijaan 101 dalmatialaisesta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka muistankin sen lapsuudesta nimellä Lupsakkaat luppakorvat. Lämpimät suositukseni saa myös Yhdysvaltain armeijan 101. maahanlaskudivisioonan toiminnasta toisessa maailmansodassa kertova tv-sarja Taistelutoverit (Band of brothers).
Ihminen on aina viehtynyt tiettyjen tasalukujen saavuttamisesta. Jostain syystä esim. 50 ja 100 mitä tahansa on kovin hienoa. Mutta koska haluan erottua joukosta, hehkutan sataykköstä. Jaaha, eiköhän tämä kusetus ollut tässä. Totta puhuen luvulla ei ole mitään merkitystä, koska sataanyhteen sisältyy monia mitäänsanomattomia postauksia, joita en mitenkään voi laskea kirjoituksiksi. Mutta turha niitä poistamaankaan on lähteä. Todellista, jälki-itsekritiikin seulan läpi sujahtavaa hyväksyttävää lukua on siis vaikea arvioida, mutta mitäpä sillä hevon kukun väliä. Loppuajan voin ihailla luvun 101 esteettistä kauneutta. Sehän on myös palindromi ja binäärijärjestelmässä luku viisi. Ja 101 – 5 = 96, joka on toisin päin 69 ja 101 + 5 = 106 ja 101 * 5 = 505 ja 101 / 5 = 20,2 eli vähän niin kuin 202. Huh huh, kun on mystistä. Itseäni ihastuttaa ja ihmetyttää eniten kuitenkin se, että pystyin taas kerran kirjoittamaan tekstin ilman mitään järkevää asiantynkää. Se on kätevä taito, joka olisi ollut kiva olla hyppysissä jo kouluaikoina, kun pähkäilin ainekirjoituksen tyhmien aiheiden kanssa.
Jäniksenjälkiruokakirjoitus: Tunnustan rehellisesti, että pohdin oikeasti hetken jotain sadanteen postaukseen liittyvää tekstiä tai juhlavaa kirjoitusta, kunnes tajusin, kuinka latteaa naamapalmuilua sellainen on.
tiistai 27. tammikuuta 2015
Iskeviä lauseita
Iskevien lauseiden kirjoittaminen on tärkeä taito monissa tilanteissa, kuten metsään eksyessä tai tulipalon sattuessa kohdalle. Agatha Christie siirtyi käyttämään lyhyitä lauseita, kun tarinassa oli tarkoitus tihentää tunnelmaa tai lisätä jännitystä. Täytyypä harjoitella.
Kape survaisi nyrkkinsä Liipan leukaperiin. Liipan leuasta kuului ilkeä rusahdus. ”Vinkkaan, että voisit hankkia oman Gambinan”, Kape lausui ja otti pullon Liipan kädestä.
”Hooka-hey!”, huusi kapteeni Sörensen ohjatessaan risteilyaluksensa keulan laivaterminaalin seinästä sisään.
Kranaatit iskeytyivät poteron lähimaastoon. Korviahuumaava jytinä lamautti aivot. Virtanen työnsi kypärän syvemmälle päähän ja painautui alemmas poteroon. Seuraavassa hetkessä Virtasen Janin äiti ryntäsi raivoissaan huoneeseen. ”Nyt loppui se Call of Dutyn pelaaminen”, äiti huusi.
Matti juoksi alasti pihalle, mutta kompastui saman tien puunkarahkaan. Matin meisseli rouhaisi mehevästi soraa. Matin kasvot helahtivat infernaalisesta kivusta punaiseksi.
Jereä ei huvittanut kävelyttää puolikuollutta koiraa. Mutta ulos päästyään mopsi alkoi heti keulia.
Mirkka näytti hölmistyneelle Tsupelle, miten haulikko katkaistaan oikeaoppisesti. Tsupe oli sahannut poikki tukin muttei piippua.
Pandora avasi lippaan, ja sieltä alkoi tulvia ysäridancea. Lipas olikin soittorasia.
Sami katsoi näytön virtuaalipaperilla hehkuvia sanoja. ”Pikku Siiklin retket. Pienen siemenperunan ihmeelliset seikkailut kasvimaalla.” Jokin tässä hommassa ei natsannut. Sami ei vain kyennyt hahmottamaan, mikä.
Ei oikein toiminut. Taidan jättää tällaiset hommat osaavien ihmisten käsiin. Hutkitaan, sanoi Onni Oravan serkkupoika Sakari Orava polvikierukasta.
Kape survaisi nyrkkinsä Liipan leukaperiin. Liipan leuasta kuului ilkeä rusahdus. ”Vinkkaan, että voisit hankkia oman Gambinan”, Kape lausui ja otti pullon Liipan kädestä.
”Hooka-hey!”, huusi kapteeni Sörensen ohjatessaan risteilyaluksensa keulan laivaterminaalin seinästä sisään.
Kranaatit iskeytyivät poteron lähimaastoon. Korviahuumaava jytinä lamautti aivot. Virtanen työnsi kypärän syvemmälle päähän ja painautui alemmas poteroon. Seuraavassa hetkessä Virtasen Janin äiti ryntäsi raivoissaan huoneeseen. ”Nyt loppui se Call of Dutyn pelaaminen”, äiti huusi.
Matti juoksi alasti pihalle, mutta kompastui saman tien puunkarahkaan. Matin meisseli rouhaisi mehevästi soraa. Matin kasvot helahtivat infernaalisesta kivusta punaiseksi.
Jereä ei huvittanut kävelyttää puolikuollutta koiraa. Mutta ulos päästyään mopsi alkoi heti keulia.
Mirkka näytti hölmistyneelle Tsupelle, miten haulikko katkaistaan oikeaoppisesti. Tsupe oli sahannut poikki tukin muttei piippua.
Pandora avasi lippaan, ja sieltä alkoi tulvia ysäridancea. Lipas olikin soittorasia.
Sami katsoi näytön virtuaalipaperilla hehkuvia sanoja. ”Pikku Siiklin retket. Pienen siemenperunan ihmeelliset seikkailut kasvimaalla.” Jokin tässä hommassa ei natsannut. Sami ei vain kyennyt hahmottamaan, mikä.
Ei oikein toiminut. Taidan jättää tällaiset hommat osaavien ihmisten käsiin. Hutkitaan, sanoi Onni Oravan serkkupoika Sakari Orava polvikierukasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)