Star Warsin -lehden numero 3/1984 ilmestyi 17.6.1984. Tosin 17.6. oli sunnuntai, joten käytännössä lehti tuli kauppoihin maanantaina. Pieni 8-vuotias poika sai tahtonsa läpi ja hänen isänsä osti tuoreeltaan lehden. Olihan poika saanut jo aiemmin pari vuoden 1983 lehteä, vaikkakin numerot 1/1984 ja 2/1984 olivat jostain syystä jääneet väliin.
Ja sitten nopea leikkaus kolmenkymmenen vuoden päähän. Noin tuo olisi voinut mennä, jos muistaisi tapahtumien kulun. Vaan kun ei muista. Kuitenkin jollain tavoin käsiini päätyi Star Wars -lehden kolme numeroa. Star Wars -huuma oli kova 1980-luvun alkupuolella. Olihan Imperiumin vastaisku saatu purkkiin 1980 ja Jedin paluu 1983, ja vuoden 1983 loppupuolella lätkäistiin Jedin paluun buumissa markkinoille Semic-kustantamon Star Wars -lehti. Leffat tuli vuokrattua R-kioskilta ja katsottua silmät kiiluen moneen kertaan. Varsinkin Hothin jääplaneetan taistelu oli vaikuttava. Kaupat olivat pullollaan erilaisia ukkeleita ja aluksia. Niitä en saanut, vaikka kinusin kuinka. Kuolasin niitä sitten kavereiden luona, varsinkin valtavaa AT-AT-kävelijää, varmaan metrin korkeaa muovimöhkälettä. Star Wars -aiheisia legoja ei ikinä tullut kauppoihin, vaikka muistan haaveilleeni legoista tehdystä x-siipihävittäjästä. Lego ei ollut tuolloin kiinnostunut ulkopuolisten tuotemerkkien lisensoinnista.
Olin kova ahmimaan sarjakuvia 80-luvulla. Aku Ankasta se varmaan alkoi. Sitten tulivat Aku Ankan taskukirjat, Roope-setä, Karvinen, Tenavat, Teräsmies, Transformers, Action Force, Masi, Timo Tiikeri, Älli ja Tälli, Autopartio 525, Navaho (Blueberry), Lucky Luke, Asterix, jne. Star Warsia ei kuitenkaan kertynyt minulle kuin kolme lehteä ja pari albumia. Ehkä johonkin oli laitettava stoppi, koska sarjiksia alkoi kasautua kaikki paikat täyteen. Järjettömästä sarjismäärästä huolimatta olin kateellinen serkuilleni, jotka olivat jäseninä Semicin sarjakuvakerhossa ja saivat joka kuukausi satunnaisen sarjakuvapaketin.
Uusi Star Wars -kuumeilu alkoi sen myötä, kun sain tilaisuuden hankkia pojalleni SW-legoja. Ensimmäisten joukossa luonnollisesti x-siipihävittäjä. Alkuvuodesta kaivoin kellarista esiin vanhat SW-lehteni. Niitä pojan kanssa selailtuani minulle syttyi ajatus, olisiko kenties mahdollista saada täydennettyä jatkokertomus, joka alkoi numerossa 3/1984. Lapsena kiersin tolkuttomasti antikvariaatteja, mutta verkon myötä homma on muuttunut. Sain hankittua kyseisen lehden ja pari muuta kätevästi (ja kalliisti) yhden antikan nettisivujen kautta. Ja sitten tuli ostettua vielä pari lehteä Huutonetistä. Sitten paljon lisää lehtiä Huutonetistä. Ja vielä antikvariaattien sivuilta. Ja vähän ajan päästä minulla olikin käsissäni kaikki Semicin 1980-luvulla ilmestyneet Star Wars -lehdet. Ei niitä onneksi ehtinyt ilmestyä kuin 31 kpl vuosina 1983–1987. Tällainen suoritus ansaitsee vähän sormiheristelyä: noin siinä käy, kun keski-ikäinen mies pääsee nostalgiapäissään touhuilemaan vapaasti. Mutta menköön nyt läpi sormien, siivilän ja sihvelin, sillä ei se ollut sentään kahelein nostalgiafiilistelyostovimmatrippi, jonka olen kokenut. Miten olisi satoja euroja Matchbox-pikkuautoihin?
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
torstai 5. kesäkuuta 2014
Kanuunassa Sokrateen kanssa
Jatkoa ties mistä.
Iso S: Mitä tapahtui? Onko Zeus heittäny mua salamalla päähän?
Mä: Tais olla Dionysos, joka heitti litratolkulla vinettoa sun suuhun.
Iso S: Ei tsiisus, vaikken kaveria tuntenukkaa. Tulis Haades ja hakis pois.
Mä: Tais loppuillasta Athene loistaa poissaolollaan. Eikä Afroditekaan ollu suosiollinen meille. Tuliks jo lueteltuu kaikki jumalat?
Iso S: Niitä riittää vaiks Akropoliksen lampaat söis. Palataa tähän hetkeen. Kupolissa on sen tason zembalot meneillään, että nyt olis Epione tarpeen. Jos sitä ei oo, niin Buranakin kelpaa. Jalatki särkee ettei mitään tolkkuu. Miks ne on noin likasetki? Ei mut, missä mun uudet läpsyttimet on? Ei saatana, joko taas!
Mä: Hukkasiks sä taas sandaalis? Ei hitto, mä voisin kuolla nauruun, mut mä en uskalla nauraa, koska sillon mun pää halkeais saletisti.
Iso S: Ei jaksa itkee niiden perään. Sä sentään löysit makuusijakses ton sohvan, mut mä oon halaillu tätä lattiaa. Mun ikiaikaiset nikamani ei oikein kestä näin kovaa todellisuutta. Sic biscuitus disintegrat.
Mä: Muuten, sydänystäväs Platon ei vissii oo paikalla, jos se ei sit oo sammunu vessaa tai parvekkeelle. Onkohan Platomeisterille lohjennu?
Iso S: Duobus litigantibus tertius gaudet. Kylläpä tänään irtoo. Mut jos se palikka on saanu muuta kuin platonista rakkautta, niin mä hilaan itteni jojoon Parthenonin kattopilarii. Paitsi jos se on eksyny haaskalle, niin sit alkaa pilkkakirves heiluu.
Mä: Hei, eteisest kuuluu jotain kolinaa. Joku hakkaa oveen. Kai täst on raahauduttava kattoon.
…
Mä: Platonhan se siinä, eikä kahen kilon siika. On siinä ovikellokin ettei tarvi takoo reikää oveen. Kerroinks mä sulle osoitteeni?
Platon: Kyl sä kerroit mulle ja monelle muullekin siellä baarissa. Sun onnes, ettei ne lähteny mukaan. Tai epäonnes, miten sen nyt kattoo. Niin joo ovikello. Kato en muistanu tollasenkaa keksinnön olemassaoloo. Ei meillä vanhoina hyvinä aikoina ovikelloi ollu. Eikä kyl tainnu olla oviikaan.
Mä: Missäs on tullu suhailtua viime yönä?
Platon: Paikka oli selkeesti baari, koska siel oli tiski, josta sai viinaa. Mä desinfioin ruoansulatuskanavaani ihan hissukseen, kun siihen tuli pari steroidimöykkyä jotain soidintanssia esittämään. Nostelin pullistelijat seinälle painimestarin varmuudella. Seuraavaks muistan, et joku muija raahaa mua taksiin. Aamul kun heräsin ja katoin siihe viereen, niin meinasin pelästyy paskat toogaani. Totesin, et nyt oli tullu hirvikolari. Liipotin paikalta toogan helmat lepattaen. Täytyy olla kiitollinen, et osa viime yön koettelemuksista on karannu ikuisten ideoiden maailmaan.
Iso S: Toi tarina paransi heti mun päivääni. Tohon on vaan lisättävä, et ylivoimane enemmistö noista Platonin säätämisistä on peräsin idioottimaisten ideoiden maailmasta.
Platon: Taas se vittuilu alko. Taidan nostaa sutkin kuivumaan, et opit tavoille.
Mä: Iisisti, poika, iisisti. Eksä muista, et provoominen on ollu historian alkuhämäristä asti Sokrun heiniä.
Platon: Tiiän tiiän. En vaan jaksais tota sen virnuiluu tässä olotilassa. Darra alkaa päästä niskan päälle. Nyt olis aika kaivaa ne jemmapullot esiin, jos niitä on jossain.
Mä: Mun kovalevy on formatoitu viime yönä, joten etsivä löytää ja löytäjä saa pitää hauskaa. Etsi vaikka keittiöstä.
Platon: Toi alkuhöpinä meni ihan ohi, mut tajusin sanan ”keittiö”. Sinne siis.
…
Platon: Kato löysin tiskipöydältä pari juomatonta viinipulloa. Nyt pojat ilon kautta ja uuteen nousuun! Tästä se lähtee!
Iso S: Vero possumus, poikaseni. Mut nyt mä lähen paskalle.
Iso S: Mitä tapahtui? Onko Zeus heittäny mua salamalla päähän?
Mä: Tais olla Dionysos, joka heitti litratolkulla vinettoa sun suuhun.
Iso S: Ei tsiisus, vaikken kaveria tuntenukkaa. Tulis Haades ja hakis pois.
Mä: Tais loppuillasta Athene loistaa poissaolollaan. Eikä Afroditekaan ollu suosiollinen meille. Tuliks jo lueteltuu kaikki jumalat?
Iso S: Niitä riittää vaiks Akropoliksen lampaat söis. Palataa tähän hetkeen. Kupolissa on sen tason zembalot meneillään, että nyt olis Epione tarpeen. Jos sitä ei oo, niin Buranakin kelpaa. Jalatki särkee ettei mitään tolkkuu. Miks ne on noin likasetki? Ei mut, missä mun uudet läpsyttimet on? Ei saatana, joko taas!
Mä: Hukkasiks sä taas sandaalis? Ei hitto, mä voisin kuolla nauruun, mut mä en uskalla nauraa, koska sillon mun pää halkeais saletisti.
Iso S: Ei jaksa itkee niiden perään. Sä sentään löysit makuusijakses ton sohvan, mut mä oon halaillu tätä lattiaa. Mun ikiaikaiset nikamani ei oikein kestä näin kovaa todellisuutta. Sic biscuitus disintegrat.
Mä: Muuten, sydänystäväs Platon ei vissii oo paikalla, jos se ei sit oo sammunu vessaa tai parvekkeelle. Onkohan Platomeisterille lohjennu?
Iso S: Duobus litigantibus tertius gaudet. Kylläpä tänään irtoo. Mut jos se palikka on saanu muuta kuin platonista rakkautta, niin mä hilaan itteni jojoon Parthenonin kattopilarii. Paitsi jos se on eksyny haaskalle, niin sit alkaa pilkkakirves heiluu.
Mä: Hei, eteisest kuuluu jotain kolinaa. Joku hakkaa oveen. Kai täst on raahauduttava kattoon.
…
Mä: Platonhan se siinä, eikä kahen kilon siika. On siinä ovikellokin ettei tarvi takoo reikää oveen. Kerroinks mä sulle osoitteeni?
Platon: Kyl sä kerroit mulle ja monelle muullekin siellä baarissa. Sun onnes, ettei ne lähteny mukaan. Tai epäonnes, miten sen nyt kattoo. Niin joo ovikello. Kato en muistanu tollasenkaa keksinnön olemassaoloo. Ei meillä vanhoina hyvinä aikoina ovikelloi ollu. Eikä kyl tainnu olla oviikaan.
Mä: Missäs on tullu suhailtua viime yönä?
Platon: Paikka oli selkeesti baari, koska siel oli tiski, josta sai viinaa. Mä desinfioin ruoansulatuskanavaani ihan hissukseen, kun siihen tuli pari steroidimöykkyä jotain soidintanssia esittämään. Nostelin pullistelijat seinälle painimestarin varmuudella. Seuraavaks muistan, et joku muija raahaa mua taksiin. Aamul kun heräsin ja katoin siihe viereen, niin meinasin pelästyy paskat toogaani. Totesin, et nyt oli tullu hirvikolari. Liipotin paikalta toogan helmat lepattaen. Täytyy olla kiitollinen, et osa viime yön koettelemuksista on karannu ikuisten ideoiden maailmaan.
Iso S: Toi tarina paransi heti mun päivääni. Tohon on vaan lisättävä, et ylivoimane enemmistö noista Platonin säätämisistä on peräsin idioottimaisten ideoiden maailmasta.
Platon: Taas se vittuilu alko. Taidan nostaa sutkin kuivumaan, et opit tavoille.
Mä: Iisisti, poika, iisisti. Eksä muista, et provoominen on ollu historian alkuhämäristä asti Sokrun heiniä.
Platon: Tiiän tiiän. En vaan jaksais tota sen virnuiluu tässä olotilassa. Darra alkaa päästä niskan päälle. Nyt olis aika kaivaa ne jemmapullot esiin, jos niitä on jossain.
Mä: Mun kovalevy on formatoitu viime yönä, joten etsivä löytää ja löytäjä saa pitää hauskaa. Etsi vaikka keittiöstä.
Platon: Toi alkuhöpinä meni ihan ohi, mut tajusin sanan ”keittiö”. Sinne siis.
…
Platon: Kato löysin tiskipöydältä pari juomatonta viinipulloa. Nyt pojat ilon kautta ja uuteen nousuun! Tästä se lähtee!
Iso S: Vero possumus, poikaseni. Mut nyt mä lähen paskalle.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Järjenköyhyyden rikkautta
– Uudet kuulokkeeni ovat aivan mahtavat. Niistä löytyy digitaalinen älynpoisto.
– Siis hälynpoisto?
– Jaa häh? Nyt en oikein tajua.
Lihavat löytävät toisensa helpommin.
Mitä enemmän on aikaa kouluvuosista, sitä old schoolimmaksi tulen.
Psykiatrisella osastolla nautittiin espanjalaiset kuohuviinit secona tai semi secona.
Oli pakko tempaista kunnon pohjat ennen kuin uskalsin mennä verenluovutukseen.
Reppanalla ja skreppanalla on eroa.
Pedde (myös sointuvampi bedde käy) = Kohdattu henkilö vaikuttaa sekä pelleltä että beduiinilta, esim. ”Ei helvetti, mikä bedde toi jonne on.”
Olen kuin vintiltä löytyneet vanhat kalsarit, jotka toistavat aina vain samaa jarruraitaa. Mutta lainatakseni jotakuta englanninkielistä hemmoa: ”Whatever, douche.” Ja muista ainakin tämä yön pimeinä tunteina: minä olen se byrokratia, johon sinä törmäät.
– Siis hälynpoisto?
– Jaa häh? Nyt en oikein tajua.
Lihavat löytävät toisensa helpommin.
Mitä enemmän on aikaa kouluvuosista, sitä old schoolimmaksi tulen.
Psykiatrisella osastolla nautittiin espanjalaiset kuohuviinit secona tai semi secona.
Oli pakko tempaista kunnon pohjat ennen kuin uskalsin mennä verenluovutukseen.
Reppanalla ja skreppanalla on eroa.
Pedde (myös sointuvampi bedde käy) = Kohdattu henkilö vaikuttaa sekä pelleltä että beduiinilta, esim. ”Ei helvetti, mikä bedde toi jonne on.”
Olen kuin vintiltä löytyneet vanhat kalsarit, jotka toistavat aina vain samaa jarruraitaa. Mutta lainatakseni jotakuta englanninkielistä hemmoa: ”Whatever, douche.” Ja muista ainakin tämä yön pimeinä tunteina: minä olen se byrokratia, johon sinä törmäät.
tiistai 27. toukokuuta 2014
Tamu, Pähkinä ja mä
Olen siinä iässä, että voin huoletta tunnustaa aikuisen heteromiehen rakkauteni artisteja Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä kohtaan. Nämä hyvän fiiliksen MacGyverit navigoivat reitin tietoisuuteeni vuonna 2012 megahitillä Tyttö sinä olet meritähti, jossa kaksikko esiintyi yhdessä Stigin kanssa nimellä Yön Polte. Stig oli ennestään tuttu nimi, mutta Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä olivat kysymysmerkkejä, joten päätin perusteellisena kaverina selvittää taustat. Hyvin nopeasti törmäsinkin vaasalaisen (Kunkku on alun perin ”Keski-Suomen kolli” Jyväskylästä ja oikealta nimeltään Pekka Karppinen) parivaljakon vuonna 2011 julkaisemaan Syksyllä Palmasiin -EP-settiin, joka räjäytti oman pääpankkini. Kokonaisuuden kaikki kolme kappaletta ovat silkkaa sävelin ja sanoin valmistettua Prozacia, mutta kirkkain stara on biisi Kannut (kesä 2011), joka on päässyt lukemattomia kertoja repeatrotaatioon. Kannuja kuunnellessa on vain pakko hymyillä koko ajan.
On tarkennettava, että Syksyllä Palmasiin aloitti Kunkun ja Tamun ns. toisen tulemisen. Heillä oli 2000-luvun alussa yhteisiä biisejä ja jopa pitkäsoitto (Kylpyammeellinen hittejä), joiden tyyli oli erilainen verrattuna vuodesta 2011 alkaneeseen tuotantoon. Biitissä oli luonnollisesti eroa, räpäytys iskettiin tiukemmalla tahdilla, ja aiheet pyörivät dokaamisen, naisten ja autolla ajelun ympärillä, vahva paino dokaamisella. 2000-luvun alun tuotannolla tuntui olevan kohderyhmänä autojaan rassaavat amisteinit, sen verran täynnä keskenkasvuista uhoa kappaleet olivat, esim. Yön kuninkaat osa 2, Heitä paita vittuun, Lauantai, I wish I was Miami Vice. Tuuppaan kuitenkin kaikki pelimerkit pöytään sen puolesta, että nuokin tsibaleet on tehty kieli poskesta läpi -meiningillä, eli rankalla ironian tajulla. Perusaiheet ovat edelleen samoja, mutta 2010-luvulla tyyli on muuttunut rauhallisemmaksi ja hienostuneemmaksi. Ajatusta aikuistumisesta on tosin tulkittava voimakkaasti rivien välistä. Oli tyylin muutos sitten suunniteltua tai ei, ovat kaverit kuitenkin ikääntyneet kymmenellä vuodella ja hipovat neljänkympin ikäpaalua.
Vuonna 2012 ilmestyi seuraava EP nimellä Hiitti. Tässä keskityttiin Palmasia selvästi seesteisempään tunnelmointiin, ja In the heat of the night -musavideolla annettiinkin selkeä vinkki, millaisiin tilaisuuksiin kappaleet sopivat: lunkiin kruisailuun pitkin öisiä kaupungin katuja. Samaa vihjaa levyn kannessa taustalla näkyvät auton ajovalot. Jossain välissä vuotta Setä Tamu heitti soolon kappaleella Jos sä joskus päädyt Berliiniin, jossa hän muistelee Saksan reissujaan. Saman vuoden lopulla pukattiin ilmoille Salaisista kansioista (X-files, tv-sarja ysäriltä) ammentava sinkku Hei Scully, joka keräsi valtaisaa suosiota. Vaikka Kunkun ja Tamun tuotokset ovat kaksimielisyyksillä ja pikkutuhmuuksilla kyllästettyjä, kiitos Kunkun sanoituksien, oli Hei Scully pari x-reittausta tuhmempaa läppää, joten sitä ei sopinut soittaa radiossa lasten kuunteluaikoina. Jossain yhteydessä Tamu mainitsi epäröineensä laulun kertsiin tutustuessaan, että kehtaako hän edes laulaa sellaista.
Vuoden 2013 puolelle mentäessä julkaistiin Boom cityn (Syksyllä Palmasiin -EP) illan viimeiseksi nojailuksi tarkoitettu hidas versio, jonka Tamu lauloi kokonaan, kun alkuperäisessä oli Kunkku mukana räppiosuuksissa. Yön Poltteen kokoonpanolla pullahti Rakkauden ratapiha, joka kuitenkin jäi vähemmälle huomiolle kuin Meritähti. Vuoden lopulla lyötiin pöytään vielä Tango ja Cäsh -sinkku, joka oli taattua tavaraa ja jonka tarkoituksena oli ilmeisesti pitää Pähkinän ja Sedän nimi kuluttajien säilömuistissa. Videon virkaa toimitti hupaisa Busterilla kruisailu (Gerbyn?) vesistöllä.
Ajattelin, että Kannut oli niin kova piikkisuoritus, että sitä on vaikea tai mahdoton ylittää. Toukokuussa 2014 julkaistiin ns. drinkkitrilogian viimeinen osa Poika tapaa tytön diskossa …ja muita tarinoita -EP. Trilogian aiemmat osat olivat siis Syksyllä Palmasiin ja Hiitti, ja jokaisen levyn kannessa komeilee joku drinkki. Poika tapaa tytön diskossa -EP:ltä löytyy aarre nimeltä Mintunlehtitaivas, joka on selvää jatkoa Kannuille (sanoituksien lainausta myöten: ”vodkaa koivunlehtijääsohjoo”) ja yltää koukuttavuudessaan jopa samalle tasolle. Kannujen tavoin Mintunlehtitaivas poraa päähän reiän ja pumppaa reiästä sisään heliumia. Tai no sanotaan vetyä, koska sen noste on parempi. Tällä voimakaksikolla, tarkoitan biisejä enkä alkuainekaasuja, pääsee jo sellaisiin sisäisiin värinöihin, että nirvana ei ole kaukana.
Kotiseuturakkaus on ollut keskeinen teema Sedän ja Pähkiksen 2010-luvun kattauksessa, mm. Gerby, Vaskiluoto, Sundom, Palis = Palosaari = Brandö, Boom city = Vaasa, Hovioikeudenpuisto, Mansikkasaari, Kala-Jannen ravintola, Sky-baari, Strampen-ravintola ja Faros-ravintolalaiva on mainittu. Se onkin tiukkaa timanttia ja mahtavaa peeärrää Vaasalle, onhan kaikenkarvaisten stadin hoodinotkujien lässytystä kuultu siihen pisteeseen, että ärsytyskynnys on ylittynyt jo vuosia sitten.
Lisäksi 2010-luvun tuotannossa henkii ikuinen kesä. Suurimpaan osaan kappaleista on loihdittu päivänpaisteenselvä kesätunnelma. Tämä käy ilmi mm. biiseissä Syksyllä Palmasiin, Boom city, Kannut (kesä 2011), In the heat of the night, Pähkinäsillan tanssit, Mintunlehtitaivas ja Aurinko kun laskee skumppapullon taa. Allekirjoittaneen mieltä kesäiset viritykset hivelevät erityisesti.
Taikuuden takana on Setä ”Gerbyn tiikeri” Tamun (eli Mikko Tamminen = kova tekijä myös kansainvälisesti) huikea taito loihtia ilmaa kevyempiä popsävellyksiä, jotka luovat käsittämätöntä nostetta arjen raskauttamaan kupoliin ja kehoon. Korvamatoisesti tarttuva soundimaailma yhdistettynä Kunkun ja Tamun veikeisiin ja kekseliään kepeisiin sanoituksiin ovat kombinaatio, jolla minut on saatu liittymään kannatusyhdistyksen pysyväisjäseneksi. Se on paljon se tällaiselta kyynisyyteen kompastelevalta keski-ikäiseltä. Ja kaiken hyvän he jakavat vielä ilmaiseksi, vaikka minä olisin ollut valmis maksamaankin biiseistä. Pähkinän ja Tamun seurassa terassit vaihtuvat, mutta kesä jatkuu eikä loppua näy.
Jälkikirjoitus: Soundcloudista voi käydä tsekkaamassa Setä Tamun erikoisen diskoilun Boss’s wife. Hän esittää sen nimellä Gerbyn Ammatti Yhdistys. Sedältä löytyy myös Commodore 64:llä tehtyä settiä! Samoin Kunkulta löytyy samasta paikasta metkaa matskua.
On tarkennettava, että Syksyllä Palmasiin aloitti Kunkun ja Tamun ns. toisen tulemisen. Heillä oli 2000-luvun alussa yhteisiä biisejä ja jopa pitkäsoitto (Kylpyammeellinen hittejä), joiden tyyli oli erilainen verrattuna vuodesta 2011 alkaneeseen tuotantoon. Biitissä oli luonnollisesti eroa, räpäytys iskettiin tiukemmalla tahdilla, ja aiheet pyörivät dokaamisen, naisten ja autolla ajelun ympärillä, vahva paino dokaamisella. 2000-luvun alun tuotannolla tuntui olevan kohderyhmänä autojaan rassaavat amisteinit, sen verran täynnä keskenkasvuista uhoa kappaleet olivat, esim. Yön kuninkaat osa 2, Heitä paita vittuun, Lauantai, I wish I was Miami Vice. Tuuppaan kuitenkin kaikki pelimerkit pöytään sen puolesta, että nuokin tsibaleet on tehty kieli poskesta läpi -meiningillä, eli rankalla ironian tajulla. Perusaiheet ovat edelleen samoja, mutta 2010-luvulla tyyli on muuttunut rauhallisemmaksi ja hienostuneemmaksi. Ajatusta aikuistumisesta on tosin tulkittava voimakkaasti rivien välistä. Oli tyylin muutos sitten suunniteltua tai ei, ovat kaverit kuitenkin ikääntyneet kymmenellä vuodella ja hipovat neljänkympin ikäpaalua.
Vuonna 2012 ilmestyi seuraava EP nimellä Hiitti. Tässä keskityttiin Palmasia selvästi seesteisempään tunnelmointiin, ja In the heat of the night -musavideolla annettiinkin selkeä vinkki, millaisiin tilaisuuksiin kappaleet sopivat: lunkiin kruisailuun pitkin öisiä kaupungin katuja. Samaa vihjaa levyn kannessa taustalla näkyvät auton ajovalot. Jossain välissä vuotta Setä Tamu heitti soolon kappaleella Jos sä joskus päädyt Berliiniin, jossa hän muistelee Saksan reissujaan. Saman vuoden lopulla pukattiin ilmoille Salaisista kansioista (X-files, tv-sarja ysäriltä) ammentava sinkku Hei Scully, joka keräsi valtaisaa suosiota. Vaikka Kunkun ja Tamun tuotokset ovat kaksimielisyyksillä ja pikkutuhmuuksilla kyllästettyjä, kiitos Kunkun sanoituksien, oli Hei Scully pari x-reittausta tuhmempaa läppää, joten sitä ei sopinut soittaa radiossa lasten kuunteluaikoina. Jossain yhteydessä Tamu mainitsi epäröineensä laulun kertsiin tutustuessaan, että kehtaako hän edes laulaa sellaista.
Vuoden 2013 puolelle mentäessä julkaistiin Boom cityn (Syksyllä Palmasiin -EP) illan viimeiseksi nojailuksi tarkoitettu hidas versio, jonka Tamu lauloi kokonaan, kun alkuperäisessä oli Kunkku mukana räppiosuuksissa. Yön Poltteen kokoonpanolla pullahti Rakkauden ratapiha, joka kuitenkin jäi vähemmälle huomiolle kuin Meritähti. Vuoden lopulla lyötiin pöytään vielä Tango ja Cäsh -sinkku, joka oli taattua tavaraa ja jonka tarkoituksena oli ilmeisesti pitää Pähkinän ja Sedän nimi kuluttajien säilömuistissa. Videon virkaa toimitti hupaisa Busterilla kruisailu (Gerbyn?) vesistöllä.
Ajattelin, että Kannut oli niin kova piikkisuoritus, että sitä on vaikea tai mahdoton ylittää. Toukokuussa 2014 julkaistiin ns. drinkkitrilogian viimeinen osa Poika tapaa tytön diskossa …ja muita tarinoita -EP. Trilogian aiemmat osat olivat siis Syksyllä Palmasiin ja Hiitti, ja jokaisen levyn kannessa komeilee joku drinkki. Poika tapaa tytön diskossa -EP:ltä löytyy aarre nimeltä Mintunlehtitaivas, joka on selvää jatkoa Kannuille (sanoituksien lainausta myöten: ”vodkaa koivunlehtijääsohjoo”) ja yltää koukuttavuudessaan jopa samalle tasolle. Kannujen tavoin Mintunlehtitaivas poraa päähän reiän ja pumppaa reiästä sisään heliumia. Tai no sanotaan vetyä, koska sen noste on parempi. Tällä voimakaksikolla, tarkoitan biisejä enkä alkuainekaasuja, pääsee jo sellaisiin sisäisiin värinöihin, että nirvana ei ole kaukana.
Kotiseuturakkaus on ollut keskeinen teema Sedän ja Pähkiksen 2010-luvun kattauksessa, mm. Gerby, Vaskiluoto, Sundom, Palis = Palosaari = Brandö, Boom city = Vaasa, Hovioikeudenpuisto, Mansikkasaari, Kala-Jannen ravintola, Sky-baari, Strampen-ravintola ja Faros-ravintolalaiva on mainittu. Se onkin tiukkaa timanttia ja mahtavaa peeärrää Vaasalle, onhan kaikenkarvaisten stadin hoodinotkujien lässytystä kuultu siihen pisteeseen, että ärsytyskynnys on ylittynyt jo vuosia sitten.
Lisäksi 2010-luvun tuotannossa henkii ikuinen kesä. Suurimpaan osaan kappaleista on loihdittu päivänpaisteenselvä kesätunnelma. Tämä käy ilmi mm. biiseissä Syksyllä Palmasiin, Boom city, Kannut (kesä 2011), In the heat of the night, Pähkinäsillan tanssit, Mintunlehtitaivas ja Aurinko kun laskee skumppapullon taa. Allekirjoittaneen mieltä kesäiset viritykset hivelevät erityisesti.
Taikuuden takana on Setä ”Gerbyn tiikeri” Tamun (eli Mikko Tamminen = kova tekijä myös kansainvälisesti) huikea taito loihtia ilmaa kevyempiä popsävellyksiä, jotka luovat käsittämätöntä nostetta arjen raskauttamaan kupoliin ja kehoon. Korvamatoisesti tarttuva soundimaailma yhdistettynä Kunkun ja Tamun veikeisiin ja kekseliään kepeisiin sanoituksiin ovat kombinaatio, jolla minut on saatu liittymään kannatusyhdistyksen pysyväisjäseneksi. Se on paljon se tällaiselta kyynisyyteen kompastelevalta keski-ikäiseltä. Ja kaiken hyvän he jakavat vielä ilmaiseksi, vaikka minä olisin ollut valmis maksamaankin biiseistä. Pähkinän ja Tamun seurassa terassit vaihtuvat, mutta kesä jatkuu eikä loppua näy.
Jälkikirjoitus: Soundcloudista voi käydä tsekkaamassa Setä Tamun erikoisen diskoilun Boss’s wife. Hän esittää sen nimellä Gerbyn Ammatti Yhdistys. Sedältä löytyy myös Commodore 64:llä tehtyä settiä! Samoin Kunkulta löytyy samasta paikasta metkaa matskua.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
Kolme kirjallista kurnutusta
Kirjallisuuspiiri on pyörinyt taas aikansa oman navan ympäri ja avautuu nyt kuin simpukka kuorestaan. Lasihelmenä on kaivettu esiin Ilkka Remeksen viimeisin pökellys Omertan liitto. Tämä on ensimmäinen (pohja)kosketus Remeksen kirjalliseen tuotantoon, ja pahalta näyttää. Teos on kuin overdoussit lukeneen ihmelapsen kirjoittama. Lauserakenteet tuntuvat kököiltä, tekstin sujuvuus (kai pitäisi sanoa flow) kompuroi ja virkkeisiin eksyy paljon jonninjoutavaa täytemöhnöä tai nippelin kääntelyä. Yhdentekevää jengiä vilisee ja henkilöt ovat persooniltaan karismaattisen pahvilaatikon tasoa. Tarina on sitä luokkaa morjenstapäivää, että uskottavampaa henkilökuvausta ja juonenkuljetusta olen tavannut Barbapapan saari -teoksessa. Kirjan tiivistelmä: kylvetään EU-liturgiaa ja -salaliittoja ja palkkamurhaajia ja terroristeja ja mafiaa, kirmataan ympäri Eurooppaa totisina torvisektioina, actionaktina paukutellaan pari kertaa pyssyillä ja kaiken kruunaa itkettävän naurettava happy end. Varsinainen nimiviritelmä: Martin Wolfenstein, aijai ja voivoi (toim. huom. Wolfenstein on suosittu PC-räiskintäpeli). Remes on varmaan fiksuna miehenä kehittänyt oman Remes-sovelluksen, jolla hän laatii kirjansa. Huh huijaa, kuka huijaa ja ketä?
Nyt kun Barbapapoista tuli puhe, niin edellä mainittua saariseikkailua voin suositella lämpimästi kuin vastapissatut housut. Jänniä ja opettavaisia juonenkäänteitä on tiedossa ja lopussa Barbapapojen eri väreihin kytkeytyvä rasisminvastainen sanoma on suorastaan nerokas. Miksi Word ei tunnista Barbapapoja, mutta barbipapat ja babapapat ovat ihan hyviä sanoja?
Remeksellä on varmaan ollut parempia päiviä. En vain tiedä, milloin ne olivat. Kenties voisin tarkistaa asennettani ja muuta höpöhöpöä. Kyllä se on poijaat niin, että toiset tykkää äidistä ja toiset Remeksestä ja kolmannet Barbapapoista. Katsotaan myyntilukuja, niin kyllä kansa tietää. Paskat kansa mitään tiedä, mutta turvenuija kansa ansaitsee juuri sellaiset kirjailijat kuin kaljapullojen etikettejä vedenjakajana pitävä keskimääräinen lukutaito edellyttää. Mutta lasketaan nyt tämäkin läpi sormien ja facepalmien, kun pidetään mielessä, että tämä takapajuinen takkutukkapirttiväki oppi vastikään lukemaan ja kirjoittamaan.
Luin ennen Remestä James Ellroyn Mustan Dahlian, ja pöhinöissä oli eroa kuin jehovien lukupiirillä ja teinipissisten puistobisseillalla. Ellroyn tiiliskivessä maanisen ja ahdistavan tunnelman kuristavuus on hermoja riipivää ja raapivaa. Ja tarinaa kuljetetaan niin että kynnet loppuvat kesken. Näihin näppäilyihin kirjallisuuspiiri vetäytyy kuoreensa.
Jälkiriipustus: Kotikutoisuus, se oli se sana, jota etsin. Remes loihtii ulkoisesti pintasilattua kansainvälistä kohkausta, mutta kutina jää Tuuloksen Kapakanmäen lavatansseista. Kukaan ei vain juonut kossua Toyotan takakontista, mikä on sääli. Kaikki kunnioitus lavatansseja kohtaan, on hieno pala kansankulttuuria. On puhdistava kokemus, kun mitättömyys pöllyttää menestyvää kirjailijaa, jolla on oikeita kirjallisia näyttöjä. Hei tietsä, niinku katharsis.
Nyt kun Barbapapoista tuli puhe, niin edellä mainittua saariseikkailua voin suositella lämpimästi kuin vastapissatut housut. Jänniä ja opettavaisia juonenkäänteitä on tiedossa ja lopussa Barbapapojen eri väreihin kytkeytyvä rasisminvastainen sanoma on suorastaan nerokas. Miksi Word ei tunnista Barbapapoja, mutta barbipapat ja babapapat ovat ihan hyviä sanoja?
Remeksellä on varmaan ollut parempia päiviä. En vain tiedä, milloin ne olivat. Kenties voisin tarkistaa asennettani ja muuta höpöhöpöä. Kyllä se on poijaat niin, että toiset tykkää äidistä ja toiset Remeksestä ja kolmannet Barbapapoista. Katsotaan myyntilukuja, niin kyllä kansa tietää. Paskat kansa mitään tiedä, mutta turvenuija kansa ansaitsee juuri sellaiset kirjailijat kuin kaljapullojen etikettejä vedenjakajana pitävä keskimääräinen lukutaito edellyttää. Mutta lasketaan nyt tämäkin läpi sormien ja facepalmien, kun pidetään mielessä, että tämä takapajuinen takkutukkapirttiväki oppi vastikään lukemaan ja kirjoittamaan.
Luin ennen Remestä James Ellroyn Mustan Dahlian, ja pöhinöissä oli eroa kuin jehovien lukupiirillä ja teinipissisten puistobisseillalla. Ellroyn tiiliskivessä maanisen ja ahdistavan tunnelman kuristavuus on hermoja riipivää ja raapivaa. Ja tarinaa kuljetetaan niin että kynnet loppuvat kesken. Näihin näppäilyihin kirjallisuuspiiri vetäytyy kuoreensa.
Jälkiriipustus: Kotikutoisuus, se oli se sana, jota etsin. Remes loihtii ulkoisesti pintasilattua kansainvälistä kohkausta, mutta kutina jää Tuuloksen Kapakanmäen lavatansseista. Kukaan ei vain juonut kossua Toyotan takakontista, mikä on sääli. Kaikki kunnioitus lavatansseja kohtaan, on hieno pala kansankulttuuria. On puhdistava kokemus, kun mitättömyys pöllyttää menestyvää kirjailijaa, jolla on oikeita kirjallisia näyttöjä. Hei tietsä, niinku katharsis.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)