Kaikki, minkä yö vei

Saapui viimein viimeinen yö
leimusi taivaalla purppurakuu

Hengitin painavaa pimeyttä
raskasta sykettä matalan maan

Kaikki mieheni johdatin tänne
heistä palasi vain kituvat kolme

Kertoivat viimeisinä näkemänsä
todisti jokainen erilaista tarinaa

Mut sama oli särkynyt katse
joka toivoi nopeaa kuolemaa

Korjasi kuolo piinatut piakkoin
pyyhki kauhut kuvailemattomat kasvoiltaan

Yhä tänäänkin vielä mä mietin
enkä löydä avainta ongelmaan

Miten tuona mieleni ikuisena yönä
tuho tavoitti kintereemme

Kun järkeä ei löydy mistään
kuka uskoisi sanaakaan sekavaa

Padot pettivät vaikka olivat vahvat
tulva sammutti liekin ja vei mukanaan

Vietiin vieraaksi vieraaseen taloon
suljettiin seinien kanssa valvomaan

Poismenneiden miesteni kunniaa
tahtoivat tahrata puheillaan

Miten voivat ikinä sellaista väittää
ei ensinkään veljiä kaiken uhranneita

Ei kuuta, ei yötä, ei unettomien sirkkojen sirinää
ei rikin keltaista katkua ilmassa

Ei alkua, ei loppua, välissä ei mitään missään
ei lopulta kukaan ole oikeassa