Minulla oli ilo tutustua jo useampia vuosia sitten käyttökelpoiseen termiin ”kemmi”. Urbaani sanakirja tunnistaa myös kyseisen sanan, mutta aivan eri merkityksissä kuin missä minä opin tuntemaan sen. ”Kemmi”-luonnehdinta tuli julki, kun tuttavaperheen äiti kuvaili aikoinaan rivitaloyhtiön seinänaapuriensa elämäntapaa. Seinänaapurien toiminnassa oli havaittu seuraavia piirteitä: Sekä isä että äiti työttöminä, isä tykkäsi rassata ja tuunata autoa, useampia lapsia perheessä, lapsille huudettiin ja kiroiltiin varsin avoimesti (kuului seinän läpi), sekä isän että äidin oluen kulutus oli normaalia korkeampi.
On turhankin selvää, että kemmi on läheistä sukua myös Atlantin takana tunnetulle ”white thrash” -ilmiölle. Valkoiseksi roskaväeksi kutsuttu kansanosa tunnetaan myös ”traileriväkenä” (asuu paljon asuntovaunuyhteisöissä Yhdysvalloissa) ja ”punaniskoina”. Maantieteellisesti kyseinen kansanosa sijoittuu eritoten Yhdysvaltojen eteläisiin osavaltioihin (”syvä etelä”). Myös avoin rasismi liitetään usein ko. populaan (KKK:n jäsenistöä).
Kemmeihin ei liitetä niin karkeita ominaisuuksia kuin Atlantin takaisiin roskaväkikollegoihin. Kemmien ominaispiirteet ovat kuitenkin niin selvät, että he ovat helposti erotettavissa muusta massasta. Kemmien ja heidän jälkikasvunsa (pikkukemmit) käytöstavat ovat kehnoja, he ovat kovaäänisiä ja tahdittomia, yleissivistyksen taso on heikko, tietämys (ja kiinnostus) päivänpolttavista yhteiskunnallisista asioista sekä muista tapetilla olevista uutisista on olematon, puhuvat mielellään juomisesta, työstään, televisio-ohjelmista sekä autoista ja muista laitteista, katsovat paljon televisiota ja eritoten kotimaisia ”reality”-ohjelmia (Huutokauppakeisari, Viidakon tähtöset, Temptation Island Suomi, kaikki Jethro Rostedtin ohjelmat), käsitys lomanviettopaikasta on Tuurin kyläkauppa, kaikenlaisten pilipalijulkkistyrkkyjen toilailut kiinnostavat ja aihetta ammennetaan esim. Seiskan sivuilta ja iltapäivälehtien appseista. Kemmit ovat tiivis yhteisö, joka esim. juhlissa löytää välittömästi saman aaltopituuden, jolloin he kerääntyvät yhteen kemmimassaksi puhumaan kemmeille yhteisistä asioista ja muut vähemmän kemmiytyneet jäävät auttamattomasti ulkopuolelle.
Ihmisten kategoriointi kemmeiksi on siinä mielessä hieman kaksiteräinen haulikko, että kiikarit voi kääntää ympäri ja miettiä, mitä tällainen luokittelu kertoo itse luokittelijasta. Äkkiä syntyy mielikuva muita pitkin nenänvartta katsovasta elitististä, joka tarkkailee nyrpeän tuomitsevasti tavallista rahvasta ja heidän huvejaan. Mutta ei allekirjoittanut itseään jalustalle ajatellut nostaa. Saatanpa hyvinkin olla vähintään semikemmi (ainakin jonkun mielestä), kun pohdiskelee omia käytöstapoja. Mutta on myös paljon tekijöitä, jotka erottavat minut totaalikemmistä. Se itsetutkiskelusta, -kritiikistä ynnä muista vajavaisten yksilöiden harrastuksista.
Jälkiperiskopointi sekä -kaleidoskopointi: Jos katsoo kiikareilla perinteiseen tyyliin ja kääntää ne sitten ympäri, ei edelleenkään näe omaan sieluunsa, vaan jonnekin aivan muualle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti