Protskuista patukkaa tarjolla (aka "taitaa tyttö tietää")

Näin kaupan hyllyllä pähkinävälipalapatukan. Se oli nimetty suoraviivaisesti ”Nut bar”. Jos yhtään tunnette mielenliikkeitäni, ja miksi ette tuntisi, tiedätte jo, mihin tämä johtaa. Mielleyhtymät alkoivat sinkoilla suuntaan ja toiseen. Ensimmäisenä ajattelin hullujen baaria. Siellä jos jossain olisi sekopäinen meno aina päällä. Toisaalta en välttämättä haluaisi olla sellaisen baarin asiakkaana saati työntekijänä. Mielenterveysongelmaiset ovat arvaamattomia. Ja niin ovat myös monet baarien kännisistä urossimpansseista ja saalistavista skumppakurpista. Riskit saattavat tuplaantua siinä kohtaa, kun vastaan tulee humalainen, jolla on elimistössä alkoholi-psyykelääkecocktail tai muita sekalaisia mömmöjä. Jostain selittämättömästä syystä komentokeskukseeni (ei se jalkojen välissä oleva) singahti englanninkielinen virke ”I’d rather choose a slut bar than a nut bar”. Eli suomeksi ”Valitsisin mieluummin lopputangon kuin pallipylvään”. Mennäänpä hetkeksi pähkinöiksi.

Pähkinäpatukka on terveyselintarvike, koska siinä on pähkinöitä (tähän väliin varoitus yhdysvaltalaisille lukijoille: kirjoitus sisältää pähkinää). Pähkinät taas ovat proteiinin ja omega-3-rasvahappojen lähde. Proteiini on melkoinen taikasana elintarvikemarkkinoilla, vaikka sitä saa ihan mistä vaan: on eläin-, kasvi- ja maitoproteiineja sekä kananmuna, josta irtoaa samaa hötöä. Juu juu tiedän, TLDR terveystiedon oppitunti.

Tämä unc eli boomer ei ihan hahmota proteiini- ja muita terveyspatukoita, proteiinivanukkaita, -rahkoja, -jogurtteja, -juomia, -pirtelöitä, eikä ylipäätään hillitöntä lisäproteiinijahtia. En ole oikein kartalla lisäravinteiden tarpeellisuudesta ja hyödyistä, vaikka itsekin nautin säännöllisesti vitamiiniporetabletteja, D-vitamiinia ja ym. jänniä juttuja. Ei ainakaan haitaksi ole ollut, kai. Mutta ylitse vyöryvä proteiinituotteiden meri tuikkaa väkisin silmään harhaillessani pitkin Prisman käytäviä eksyneen lapsen katse ahavoituneilla kasvoillani.

En ole sormea heristelemässä, enkä halua leimautua tupajumiksi, joka kitisee uusista trendeistä ja innovaatioista. Kuntoremontin myötä kokeilin 2,5 dl:n tetroissa myytäviä protskujuomia, joita on myynnissä lukuisissa mauissa lukuisten tuottajien tarjoamina noin 2 euron sopuhintaan. Testasin monia sokerillisina versioina, koska en kannata keinotekoisia makeutusaineita. Nehän ovat oikeastaan maitoa, johon on lisäilty pikkuisen sitä sun tätä. Havaitsin riemukseni, että testaamani yksilöt maistuivat suorastaan törkeän hyviltä. Niitä voi kiskoa kitusiinsa noin vain vaikka makean himoon, vähät proteiinista.

Jopa minä muistan taannoiset ajat, kun vaahdottiin superfoodista. Silloin bongattiin metsän, viidakon, meren ja ullakon kätköistä marjoja, juuria, sieniä, homeita yms., jotka tarjoiltiin kaikkeen kyllästyneille länsimaalaisille kuluttajille maailmanluokan ihmeinä alkaen 100 e/kg. Samanaikaisesti keksittiin sama iänikuinen pyörä uudestaan, kun oivallettiin, että pähkinätkin ovat superfoodia. Kaikki taputtivat raivokkaasti käsiään, kunnes kyllästyivät taas.

Tarjonta vastaa kysyntään, ja vielä useammin toisin päin. Nuorempien ihmisheimolaisten fitness- ja sali-intoilu varmaan laukaisi ”funktionaalisten” elintarvikkeiden tarjonnan rakettina taivaalle. Kun kulkee pitkin kylmähyllyä, on vastaan purjehtiva proteiinivanukkaiden armada jokseenkin koominen näky. Pakko käydä hyvin kaupaksi. Ja pakko olla hyvät katteet, eli ovat ns. rahasampoja. Propsit, korjaan protskut, sille.