Kesä 1994 ja jalkapallon MM-kisat Yhdysvalloissa. Oikean jalkapallon kulttuuria yritettiin taas istuttaa tolloihin jenkkeihin, ja sillä kertaa saavutettiin läpimurto. Pohjois-Amerikan ammattilaisliiga MLS (Major League Soccer) saatiin lopulta käyntiin vuonna 1996 ja hyvin on toiminut tähän asti. MLS:ia oli edeltänyt 12 vuotta aiemmin kuopattu NASL (North American Soccer League), joka hengitti vuosina 1968–1984. NASL:ssakin pelasi runsaasti aikansa supertähtiä, kuten Pelé, Franz Beckenbauer ja Johan Cruyff. NASL kaatui Yhdysvaltojen 1980-luvun alun lamaan ja pelaajaliittojen erimielisyyksiin.
Tuo kaukainen kesä jätti kultaisia muistoja Nuoramoisjärven (Sysmä) rannan futiskuumeesta. Katselimme serkkupoikien kanssa pelejä yömyöhään, kun mm. Romario, Baggio, Hagi, Stoichkov ja Brolin kirmailivat viheriöllä. Päivisin potkimme ”futista” riu’uista tehtyyn maaliin. Pelipallona oli aito ja alkuperäinen paikallismarketin hyllyltä haettu muovinen Super Tele. Emme olleet enää pikkupoikia, minullakin ikää jo 18 vuotta, mutta meillä oli todella hauskaa. Eikä kukaan ollut ivaamassa tai tuomitsemassa pelailujamme lapsellisiksi.
Pelasipa viimeistä kertaa MM-kisoissa myös muuan Diego Armando Maradona, mutta häntä ei viitsisi mainita, koska legenda kärähti efedriinin käytöstä ja loistava ura kyykkäsi noloon loppuun. Toisissa merkeissä muistan Maradonan kyyneleet vuoden 1990 Italian MM-kisoista Länsi-Saksalle 0-1 hävityn finaalin jälkeen.
Tähän hetkeen ja jalkapallon MM-kisat ovat taas rantautuneet USA:n kamaralle (sekä myös Meksikoon ja Kanadaan). Ohopsista hupsheijaa ja 32 vuotta on kulunut. Sain aikanaan istutettua jalkapalloinnostuksen sekä poikaani että tyttäreeni, ja futis onkin oikeastaan ainoa harrastamamme penkkiurheilulaji. Tosin nyt, kun jälkikasvu on täysikäistynyt, ovat omat aktiviteetit ajaneet kuningaslajin tuijottelun ohi. Viimeisimpänä Ruisrock. Mutta muuten kiinnostus jalkapalloon on onneksi säilynyt.
Olin nuorempana innokas urheilun seuraaja ja tuijotin kaikki mahdolliset yleisurheilut, palloilut, lätkät, hiihdot, mäkihypyt, formulat, olympialaiset, MM-kisat, EM-kisat, jne. Mutta tultuani ikään, jossa yöelämä yms. alkoivat viemään huomiota, putoilivat minultakin penkkiurheilulajit pois aktiviteettilistalta. Kunnes saavutin pisteen, jossa jalkapallon arvokisat ja Mestareiden liiga jaksoivat enää liikauttaa sormiani kaukosäätimellä. Ei kuitenkaan niin, että olisin valmis heittämään euroja kaivoon futiksen takia. Voin minä muuhunkin aikani ja rahani kuluttaa. Joten haista iso kukkanen maksukanavinesi, Maikkari sekä sen omistamat norjalaiset.
Jalkapallonautintoani on alkanut enenevässä määrin häiritä oksettava lieveilmiö nimeltä korruptio. MM-kisojen katsomosta jatkuvasti bongattava FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantino saa vihan liekin leimahtamaan silmissäni. Mutta tuo mätäpaise on vain yksi pieni esimerkki, miten raha ja valta turmelevat ihmisen. Yleisellä tasolla on hämmentävää, että nykyisin valtaapitävät tuntuvat olevan täysin koskemattomia ja voivat harjoittaa korruptiotaan päivänvalossa ilman, että yksikään lakia edustava instanssi tarttuisi väärinkäytöksiin. Myös ihmisoikeusrikkomukset ovat FIFAlle täysin merkitön asia, kuten Qatarin MM-kisat 2022 sekä nykyiset USA:n maastakarkotukset osoittavat.
Pelé toi laajempaan tietoisuuteen sanonnan ”jogo bonito”, joka oli elänyt jo pitkään Brasiliassa ja oli synonyymi Brasilian iloiselle tavalle pelata jalkapalloa. Nykyään mainittu ilmaisu, ”kaunis peli”, tunnistetaan maailmanlaajuisesti kuvaamaan kuningas jalkapallon luonnetta. Mutta julkea korruptio, ökyrikkaat oligarkkien ja öljysheikkien omistamat megaseurat ja kaiken järjellisyyden rajat ylittävät pelaajapalkat pilaavat pahasti urheilulajia. Toivoin jopa ennen MM-kisoja, että Euroopan maat olisivat yhdessä tuumin boikotoineet USA:a ja jättäneet osallistumatta, mutta niin ei käynyt, vaikka huhuja liikkui. Joten kohautan olkapäitäni, totean maailman makaavan näin (rähmällään), vaimennan moraalikäsitykseni äänen ja katson pelejä, koska haluan nähdä Messin, Mbappén, Modricin, Kanen, Haalandin ja muiden vihreän veran sankareiden tekevän taikojaan. Niin, otsikon ”e podre” tarkoittaa ”ja mätä”.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moraali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moraali. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 5. heinäkuuta 2026
Jogo bonito e podre
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Joku on lukenut näitäkin joskus
-
Olen taas vaihteeksi innostunut luukuttamaan Mikko Kuoppalaa, lupaavaa nuorehkoa sanataiteilijaa (s. 1981), joka myös taiteilijanimellä Pyhi...
-
Takauma: heinäkuu 2013 ja kesä kukkeimmillaan. Riemurinnoin kaahailen Sysmän kirkonkylälle, sillä okulaareissani siintelevät maailmankaikkeu...
-
Mahtava meno, tiukka etukeno, herkällä tatsilla, rumpusatsilla, jee jee jee! Hölmö renkutus jäi päähän, koska se toistui lukemattomia kertoj...
-
Metrilakuindeksi kannattaa huomioida markkinatorilla käydessä, ts. kuinka monta metriä lakua saa viidellä eurolla. Nykyisin lähtökohta taita...
-
Taisi olla itse V. A. Koskenkorva (Valtion Alkon Koskenkorva), joka tokaisi aikoinaan tyhjentävän itsestään selvästi pirtin pöydän ääressä, ...
-
Olimme ruokaostoksilla, kun vihannesosastolla äkkäsin superkirsikkatomaatteja. Hilpeästä kevennyksestä huvittuneena vinkkasin vaimollekin nä...
-
Puolijumalallinen Leevi and the Leavings -legenda, nyttemmin autuaammille laulumaille kaksimielisyyksiä ja muita rasvaisia juttuja viljelemä...
-
Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa, perinteiset herkut hyvältä maittaa, jouluna on aikaa olla seurassa toisten, kun jouluruokaa on ...
-
Kun viime vuoden kesähelteillä loikkasin kehityksen portaita pari askelmaa ylöspäin ja hankin Android-puhelimen, en tiennyt millaiseen kurim...
-
Uusi Suomi -nettilehdellä on Puheenvuoro-niminen blogipalvelu, johon on hilautunut lukuisia maamme sanavalmiita yksilöitä. Blogipalvelu edus...