Olen nyt menettänyt moottorisahaneitsyyteni. Tapaus sattui 4.8. kuluvaa vuotta ja kunnian sai Stihl MS 180 C, jonka isoisäni on aikoinaan hankkinut, joten mikäs sen hienompaa. Vehje syö bensaa ja puskee pakokaasuja, joten oikean moottorisahan tunnusmerkit täyttyvät. Jos käsiini olisi eksynyt joku letkuvetoinen lelu, koko juttu olisi jäänyt kirjoittamatta.
Koska moottorisaha on laite, joka kovan metelin ja vinhasti pyörivän teräketjun vuoksi herättää pelonsekaista kunnioitusta, en lähtenyt huitomaan suin päin omin päin, vaan oppimestarina toimi kunnioitettu isäni, jolla on vankempi kokemus polttomoottoriperusteisesta sahaamisesta sekä kaikesta muusta, mitä universumissa ja sen ulkopuolella tapahtuu. Ei hänkään mikään metsuri ole, mutta kuitenkin enemmän käytännön mies. Itse olisin luultavasti aloittanut lukemalla ensin kaksi tuntia käyttöohjekirjaa, ennen kuin olisin kajonnut sahaan.
Sahaaminen sujui ilman kummempia virheitä. Tosin kohde oli helppo: kapeahkoja runkoja pätkittiin pölleiksi. Tavoitteita vielä jäi, koska en päässyt kaatamaan puuta. Tämä saattaa kuulostaa melko säälittävältä 39-vuotiaan miehen suusta, ja säälittävää se onkin. Betonikuutiossa kasvanut nulikka pidettiin kaukana fyysisestä työstä, kun poika ohjattiin keskittymään koulumenestykseen. Käytännön kädentyöt (ei kaksimielisyyksiä) ovat olleet aikuisten juttuja, ja itse sain keskittyä lukemiseen, leikkimiseen, nyhjäämiseen, nuhjaamiseen sekä yleiseen luuhaamiseen. Niinpä samainen isäni on ollut keskeisessä asemassa tekemässä karhunpalvelusta, kun ymmärrykseni monesta hyödyllisestä käytännön tiedosta ja taidosta on jäänyt lapsipuolen asemaan.
Mutta tarkoitukseni ei ollut nyt purkaa traumaattista suhdetta vanhempiini, vaan puhua moottorisahailusta. Lapsuudestani voin jatkaa myöhemmin psykoterapeutin sohvalla itkeä pillittäen nallekarhu kainalossa. Sahaamiskokemus oli kaiken kaikkiaan positiivinen, vaikka eka kerta saattaa usein mennä sähläämiseksi. Pää on vain pidettävä kylmänä ja ottaa lunkisti. Huomasin, että jo lyhytaikainen sahan käyttö käy yllättävän paljon käsivoimille. Asiaan varmasti vaikutti se, että sessiossa oli ylimääräistä puristusta, kun piti varmistaa, ettei saha hyppää vahingossakaan käsistä.
Psyykkisestä vinkkelistä tapahtuma kasvatti pykälän verran miehuutta tähän löylyn- ja vaimonlyömään runkoon, kuten odottaa sopi. Nyt voin alkaa haaveilla, josko jonain päivänä sitä saisi ihan oman sahan. Sen perään voi miettiä, mitä sillä tekisi. Täytyisi varmaan ostaa metsää. Saha maksaa rahaa, varsinkin jos haluaa yläpeukut keräävän Polttomoottoroidun Sahan. Köyhällä ei ole vara ostaa halpaa. Reilun kaupankäynnin nykytulkinnan eli Kusetuksen Lain mukaisesti kalliillakin saa paskan käteen, jos ei osaa ottaa asioista perin pohjin selvää.
torstai 10. syyskuuta 2015
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Karjaa takaisin ja heti
Olen vakaasti sitä mieltä, että Karjaa pitäisi palauttaa Suomelle. Kukapa 2000-luvulla tai aiemmin syntynyt ei muistaisi kaunista Karjaata, sen vehreitä metsiä ja vihantia peltoja. Karjaa jos jokin on osa suomalaista sielunmaisemaa.
Vaan ei ole enää tuota muistojen Karjaata, siitä piti huolen iso paha Kuntauudistus. Kuntauudistus vei Karjaan lähes taistelutta ja liitti sen osaksi Raaseporia (ruots. Raseborg), keinotekoista kaupunkiyhteenliittymää, jonka muodostavat Karjaa (ruots. Karis), Pohja (ruots. Pojo) ja Tammisaari (ruots. Ekenäs).
Karjaa on ollut pitkään Ruotsinkielisten ikeen alla, kuten jostain voi päätellä. Karjaa kätkettiin vuonna 2009 Raaseporin taakse, joka nyt toimii Ruotsinkielisten viimeisenä puolustuslinnakkeena. Epäilyksenalaiseksi voi saattaa, ovatko Kuntauudistus ja Ruotsinkieliset laatineet salaisen sopimuksen, jolla alue jaettiin Ruotsinkielisten etupiiriin. Netissä liikkuu runsaasti huhuja tästä ns. Tripp Trapp -sopimuksesta, joka on nimetty norjalaisen lastenjakkaran mukaan.
Niin kauan kuin säilyvät muistot Karjaasta, on toivoa. Jokaisella yhä elossa olevalla on syvällä sisimmässään kaipuu vielä nähdä Suomen lipun liehuvan Mustion linnan (ruots. Svart slott) tornissa tai lipua venheellään pitkin Krapulaisten kanavaa (ruots. Grabbe kanal). Paljon on vilauteltu, ja on myös väläytelty ajatusta, josko Karjaa vaihdettaisiin Ahvenanmaahan (ruots. Abborreland). Samalla voitaisiin siirtää Ruotsinkieliset samaan paikkaan. Vielä kerran raikaa Karjaan kunnailla laulu ”Hej Karjaasta flickvännin minä löysin”.
Vaan ei ole enää tuota muistojen Karjaata, siitä piti huolen iso paha Kuntauudistus. Kuntauudistus vei Karjaan lähes taistelutta ja liitti sen osaksi Raaseporia (ruots. Raseborg), keinotekoista kaupunkiyhteenliittymää, jonka muodostavat Karjaa (ruots. Karis), Pohja (ruots. Pojo) ja Tammisaari (ruots. Ekenäs).
Karjaa on ollut pitkään Ruotsinkielisten ikeen alla, kuten jostain voi päätellä. Karjaa kätkettiin vuonna 2009 Raaseporin taakse, joka nyt toimii Ruotsinkielisten viimeisenä puolustuslinnakkeena. Epäilyksenalaiseksi voi saattaa, ovatko Kuntauudistus ja Ruotsinkieliset laatineet salaisen sopimuksen, jolla alue jaettiin Ruotsinkielisten etupiiriin. Netissä liikkuu runsaasti huhuja tästä ns. Tripp Trapp -sopimuksesta, joka on nimetty norjalaisen lastenjakkaran mukaan.
Niin kauan kuin säilyvät muistot Karjaasta, on toivoa. Jokaisella yhä elossa olevalla on syvällä sisimmässään kaipuu vielä nähdä Suomen lipun liehuvan Mustion linnan (ruots. Svart slott) tornissa tai lipua venheellään pitkin Krapulaisten kanavaa (ruots. Grabbe kanal). Paljon on vilauteltu, ja on myös väläytelty ajatusta, josko Karjaa vaihdettaisiin Ahvenanmaahan (ruots. Abborreland). Samalla voitaisiin siirtää Ruotsinkieliset samaan paikkaan. Vielä kerran raikaa Karjaan kunnailla laulu ”Hej Karjaasta flickvännin minä löysin”.
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Pitkästyttävät pölinät pitkosta
Tässäpä mainio esimerkki iän tuomista eduista. Jos Hercule Poirot kehotti käyttämään pieniä harmaita aivosoluja, minun aivosolujeni harmaus johtuu niiden elottomuudesta. Hoksottimet kärsivät sellaisesta kuolonkankeudesta, ettei voi kuin päivitellä, kuinka saatanan tyhmä ihminen voi olla. Ostin joitakin päiviä sitten pullapitkon. Tunnustaudun satunnaiseksi pullan mussuttajaksi, kunhan ei muodostuisi pahaksi tavaksi. Tällä kertaa terveydelle hengenvaaralliseksi vehnäseksi valikoitui Jokioisten Leivän tuotos nimeltä ”Kappeevoipitko”.
Järsin heti ensi nälkään jonkin verran, sillä jos ihminen jollain selviää elämässä, niin se on vehnäjauhon, voin ja sokerin yhdistelmä. Sen jälkeen pitkonpätkä jäi roikkumaan pöydälle useiksi päiviksi. Palataan hieman taaksepäin. Jo kaupassa ihmettelin sanaa ”kappee”. En kerta kaikkiaan tajunnut, mitä sana voi tarkoittaa. Päättelin, että kyseessä on jokin jokioislainen erikoismurresana, jonka merkityksen voi ymmärtää vain syntyperäinen jokioislainen.
Useamman päivän kuluttua tartuin pitkoon ja päätin, että tungen sen naamariini vaikka väkisin, ettei menisi pilalle. Siinä pullaa jäystäessäni katselin käärepaperia ja silloin minulla välähti: ”kappee” tarkoittaa kapeaa. Tunsin itseni idiootiksi, mikä tosin nykyisin ei ole ollenkaan harvinaista. Jos tarkalla voisilmällä havainnoi pitkon muotoja, saattaa se olla perinteistä pullapitkoa kapeampi. Käänsin käärepaperin ympäri ja sieltä löytyi lisävalaisua pitkon nimelle:
”Tampere–Turku-rautatieltä vedettiin kapearaiteinen teollisuusrata Humppilasta Jokioisten kautta Forssaan 1898. Reitti oli ensimmäinen yleiseen liikenteeseen otettu kapearaiteinen rautatie Suomessa. Lähes koko rata kulki Jokioisten kartanon omistamalla maalla.”
Tämä varmasti kiinnosti kaikkia, tai vähintäänkin junabongareita ja pienoisrautatieharrastelijoita. ”Pidä saastaiset sormesi kaukana minun Märklinistäni!”, kimitti eräs sekavan oloinen setämies takarivistä. Kaikki Conania katsoneet tietävät, millä äänensävyllä edellinen repliikki pitää lausua. Selväpäisempi ihminen voi helposti saattaa epäilyksenalaiseksi rautatien ja pullapitkon yhteyden, mutta minulle se on yhtä luonnollinen asia kuin käen munat vieraassa pesässä tai käet vieraissa taskuissa. Katsokaas molemmat ovat pitkulaisia.
Järsin heti ensi nälkään jonkin verran, sillä jos ihminen jollain selviää elämässä, niin se on vehnäjauhon, voin ja sokerin yhdistelmä. Sen jälkeen pitkonpätkä jäi roikkumaan pöydälle useiksi päiviksi. Palataan hieman taaksepäin. Jo kaupassa ihmettelin sanaa ”kappee”. En kerta kaikkiaan tajunnut, mitä sana voi tarkoittaa. Päättelin, että kyseessä on jokin jokioislainen erikoismurresana, jonka merkityksen voi ymmärtää vain syntyperäinen jokioislainen.
Useamman päivän kuluttua tartuin pitkoon ja päätin, että tungen sen naamariini vaikka väkisin, ettei menisi pilalle. Siinä pullaa jäystäessäni katselin käärepaperia ja silloin minulla välähti: ”kappee” tarkoittaa kapeaa. Tunsin itseni idiootiksi, mikä tosin nykyisin ei ole ollenkaan harvinaista. Jos tarkalla voisilmällä havainnoi pitkon muotoja, saattaa se olla perinteistä pullapitkoa kapeampi. Käänsin käärepaperin ympäri ja sieltä löytyi lisävalaisua pitkon nimelle:
”Tampere–Turku-rautatieltä vedettiin kapearaiteinen teollisuusrata Humppilasta Jokioisten kautta Forssaan 1898. Reitti oli ensimmäinen yleiseen liikenteeseen otettu kapearaiteinen rautatie Suomessa. Lähes koko rata kulki Jokioisten kartanon omistamalla maalla.”
Tämä varmasti kiinnosti kaikkia, tai vähintäänkin junabongareita ja pienoisrautatieharrastelijoita. ”Pidä saastaiset sormesi kaukana minun Märklinistäni!”, kimitti eräs sekavan oloinen setämies takarivistä. Kaikki Conania katsoneet tietävät, millä äänensävyllä edellinen repliikki pitää lausua. Selväpäisempi ihminen voi helposti saattaa epäilyksenalaiseksi rautatien ja pullapitkon yhteyden, mutta minulle se on yhtä luonnollinen asia kuin käen munat vieraassa pesässä tai käet vieraissa taskuissa. Katsokaas molemmat ovat pitkulaisia.
 |
| Laatua viimeiseen muruseen: Kappeevoipitko, nami nami ja mussun mussun. |
 |
| Toinen jokioislainen spesialiteetti: anusvoipulla. Lukijan mielikuvituksen varaan jää, mitä on ”anusvoi”. |
torstai 11. kesäkuuta 2015
Piiri pöyhii Apulantaa
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, mutta jätetään Armas ja Suvi miettimään, jäikö Arvo ansaitsematta, kun piirun verran paremman kirjapiirin tahmaisiin käsiin on tarttunut mestariteos, jota ei saa ravistelemallakaan irti. Ari Väntäsen tykittämä Apulanta-yhtyeen historiikki Kaikki yhdestä pahasta on sellaista herkkujen herkkua, että oksat helvettiin muovikuusesta. Onhan se niin ja näin on, että paperinivaskan julkaisusta on vierähtänyt tovi isovaarin taskunauriissa, mutta asiaa täytyi vähän kypsytellä, vaikken tiedäkään, mitä haluan sanoa sillä. En ole rock-elämänkertoihin ennen kajonnut, mutta tämän luinkin pariin kertaan. Sen verran miellyttävää oli perehtyä näiden saman sukupolven jannujen edesottamuksiin. Tapahtumaympäristöinä pyörivät Heinola ja Lahti ovat myös kovin tuttuja mestoja, joten sekin lisäsi vetoa.
Bändin jäsenet Toni, Sipe, Antti, Tuukka, Jönssi/Parta-Sami ja muu revohka sukkuloivat läpi 1990- ja 2000-lukujen punk-, punkrock-, rock-, poprock- ja rockrock -skenen törmäten moniin hienoihin persooniin. Matkalle mahtuu mitä viihdyttävimpiä tarinoita ja sattumuksia. Kirja perustuu pitkälti Wirtasen Tonin ja Santapukin Sipen/Simon tarinointiin. Heinolan Heilin helmoista ponnistanut (ei se sieltä ponnistanut, mutta kuulosti hauskalta) bändi on hilannut itsensä hämmentävällä TSI-mentaliteetilla (se toinen TSI, ei volkkarin surkea moottori) kansakunnan kaapin päälle, koska kaappiin tämä kolmen hengen pikkujättiläinen ei enää mahtuisikaan. Teos on pullollaan hyviä heittoja ja hulvattomia juttuja, joten tässä muutama esimerkki:
”Levyllä (Mikä ihmeen Apulanta?) vierailevat Tuukka Temonen ja Tehosekoittimen Matti Mikkola, jotka soittavat Melody-Pops-tikkareita.”
Toni: ”Temonen on hienoin lavahahmo ikinä. Sen soitto oli aluksi ihan paskaa, koska ei ihminen sellaisissa asennoissa soittamaan pysty, mutta voi vittu, miten hienolta se näytti. Tuukalla oli muuvit hallussa. Se kaatuili, se oli kuin Morrison ja Cobain samassa paketissa, todella viihdyttävä esiintyjä.”
Toni: ”Väsyneen iskelmähitin soittaminen oli mulle ja Sipelle kainalopieruvitsi. … No, me mentiin Sipen kanssa Hämeenlinnaan, soiteltiin kaduilla ja nähtiin silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Se ei suostunut kirjoittamaan kitaraani, että ”köyhiltä selkä poikki”, vaikka pyysin.”
”Apulanta alkoi jakaa Lyseonmäen koululla rockstipendiä. Sipe: ”Pankki tai klubi saattoi antaa heinolalaiselle huippuabiturientille lakkiaisissa satasen tai muutaman kymmenen markkaa. Me päätettiin jakaa kolmentuhannen markan stipendi ”rockhenkisestä toiminnasta”.”
Sipe: ”Mä menin kevätjuhlaan kuuntelemaan, kun rehtori kuulutti Apulanta-yhtymän stipendin – me oltiin yhtymä silloin. Oli hauskaa, kun vanhan liiton opettaja joutui puhumaan juhlayleisön edessä rockhenkisestä toiminnasta. Lukion hikarit olivat nyreinä, kun saivat vain pikkurahoja kun taas se hyljeksitty rokkari sai kolme tonnia.”
Toni: ”Me improvisoitiin siellä Simon kanssa sinkulle (Reunalla) b-puolet. Syntyi Gorillaz-henkiset ja reggaevaikutteiset kappaleet ”Rai-rai-rai” ja ”Japa-japa-jaa”. Kirjoitin lyriikat pahvilautasen pohjaan samalla kun ajoin autolla studiolle. Vitutti niin, ettei ole tottakaan. Kun toimitusjohtaja Tiainen sai b-puolet kuultavakseen, se soitti ja sanoi: ”En ole koskaan hävennyt yhtäkään Apulanta-biisiä, mutta nyt sekin muuttui.” No itsepähän tilasi.”
Toni: ”Reunalla-sinkku ilmestyi samana päivänä kuin Heinola 10. Albumillahan Reunalla on nimeltään Reunallat, koska me päätettiin laittaa kaikkien biisien nimien perään t. Se vasta oli paska idea.”
Vain yksi asia jäi askarruttamaan fragmentoitunutta mieltämme: mitä se tahma käsissämme oli?
Bändin jäsenet Toni, Sipe, Antti, Tuukka, Jönssi/Parta-Sami ja muu revohka sukkuloivat läpi 1990- ja 2000-lukujen punk-, punkrock-, rock-, poprock- ja rockrock -skenen törmäten moniin hienoihin persooniin. Matkalle mahtuu mitä viihdyttävimpiä tarinoita ja sattumuksia. Kirja perustuu pitkälti Wirtasen Tonin ja Santapukin Sipen/Simon tarinointiin. Heinolan Heilin helmoista ponnistanut (ei se sieltä ponnistanut, mutta kuulosti hauskalta) bändi on hilannut itsensä hämmentävällä TSI-mentaliteetilla (se toinen TSI, ei volkkarin surkea moottori) kansakunnan kaapin päälle, koska kaappiin tämä kolmen hengen pikkujättiläinen ei enää mahtuisikaan. Teos on pullollaan hyviä heittoja ja hulvattomia juttuja, joten tässä muutama esimerkki:
”Levyllä (Mikä ihmeen Apulanta?) vierailevat Tuukka Temonen ja Tehosekoittimen Matti Mikkola, jotka soittavat Melody-Pops-tikkareita.”
Toni: ”Temonen on hienoin lavahahmo ikinä. Sen soitto oli aluksi ihan paskaa, koska ei ihminen sellaisissa asennoissa soittamaan pysty, mutta voi vittu, miten hienolta se näytti. Tuukalla oli muuvit hallussa. Se kaatuili, se oli kuin Morrison ja Cobain samassa paketissa, todella viihdyttävä esiintyjä.”
Toni: ”Väsyneen iskelmähitin soittaminen oli mulle ja Sipelle kainalopieruvitsi. … No, me mentiin Sipen kanssa Hämeenlinnaan, soiteltiin kaduilla ja nähtiin silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Se ei suostunut kirjoittamaan kitaraani, että ”köyhiltä selkä poikki”, vaikka pyysin.”
”Apulanta alkoi jakaa Lyseonmäen koululla rockstipendiä. Sipe: ”Pankki tai klubi saattoi antaa heinolalaiselle huippuabiturientille lakkiaisissa satasen tai muutaman kymmenen markkaa. Me päätettiin jakaa kolmentuhannen markan stipendi ”rockhenkisestä toiminnasta”.”
Sipe: ”Mä menin kevätjuhlaan kuuntelemaan, kun rehtori kuulutti Apulanta-yhtymän stipendin – me oltiin yhtymä silloin. Oli hauskaa, kun vanhan liiton opettaja joutui puhumaan juhlayleisön edessä rockhenkisestä toiminnasta. Lukion hikarit olivat nyreinä, kun saivat vain pikkurahoja kun taas se hyljeksitty rokkari sai kolme tonnia.”
Toni: ”Me improvisoitiin siellä Simon kanssa sinkulle (Reunalla) b-puolet. Syntyi Gorillaz-henkiset ja reggaevaikutteiset kappaleet ”Rai-rai-rai” ja ”Japa-japa-jaa”. Kirjoitin lyriikat pahvilautasen pohjaan samalla kun ajoin autolla studiolle. Vitutti niin, ettei ole tottakaan. Kun toimitusjohtaja Tiainen sai b-puolet kuultavakseen, se soitti ja sanoi: ”En ole koskaan hävennyt yhtäkään Apulanta-biisiä, mutta nyt sekin muuttui.” No itsepähän tilasi.”
Toni: ”Reunalla-sinkku ilmestyi samana päivänä kuin Heinola 10. Albumillahan Reunalla on nimeltään Reunallat, koska me päätettiin laittaa kaikkien biisien nimien perään t. Se vasta oli paska idea.”
Vain yksi asia jäi askarruttamaan fragmentoitunutta mieltämme: mitä se tahma käsissämme oli?
tiistai 2. kesäkuuta 2015
Uusi Alko-yliopisto starttaa vauhdilla
Dominoivalle Aalto-yliopistolle saadaan tänä syksynä pullonvarteenotettava kilpailija, kun uusi Alko-yliopisto avaa ovensa vain pääkaupunkiseudun kivenheiton päässä, eli tarkalleen 48 kilometrin etäisyydellä Aalto-yliopistosta.
Uutistoimisto MMT:n haastattelema Alko-yliopiston rehtori Ritva-Raisa Tenu-Keppinen valaisee muuttuvaa koulutuskenttää: ”Maailma muuttuu Escortini ja meidän on vastattava koulutushaasteeseen. Vastauksena Suuren Pullonhengen vaatimaan mukautumiseen avaamme valtiorahoitteisen Alko-yliopiston. Tiedustelu uuden opinahjon tiimoilta on ollut hyvin aktiivista ja uskomme opiskelupaikkojen menevän kuin kuumille reisille.”
MMT: ”Kaikkia varmasti kiinnostaa kuulla, mikä on rinnanympärystänne, mutta ehkä myös se, minkälainen tulee olemaan opinto-ohjelmanne.”
Tenu-Keppinen: ”Kurssitarjontamme tulee olemaan kirjavaa kuin sekäkäyttäjän aamuoksennus, joten jokaiselle löytyy varmasti mieluinen koulutusohjelma. Voin tarjota pari esimerkkiä, ja ehkä myös pari kierrosta, kun oli juuri palkkapäivä. Laskennan puolella keskitymme panos-tuotos-periaatteeseen, eli miten saavutetaan syvin mahdollinen humalatila mahdollisimman edullisesti. Peruskurssikirjana on Alkon hinnasto, jonka avulla laskemme mutkikkaita hyötysuhdelaskelmia. Emme kuitenkaan unohda kotivalmistajia, ja meillä onkin monipuolinen kurssitarjonta erilaisten kiljujen valmistusprosesseista aina perinteisen pontikan keittämiseen.
Myös etiketti on olennainen osa deekuilua, joten teemme paljon tutustumisjaksoja lähiöpubeihin. Sosiaalisen kanssakäymisen kurssilla perehdytään metodeihin, joilla vastakkaista sukupuolta lähestytään röyhkeän suorasukaisin ehdotuksin. Myös puristelu, nipistely ja erogeenisiin alueisiin ronski kajoaminen on oma kurssinsa. Kielikursseilla opiskellaan mm. roisia kielenkäyttöä, pubisanastoa, sammallusta sekä juoppohullun verbaliikkaa. Neuvottelut järjestysmiehen kanssa, jotta poke ei heittäisi ulos pubista virtsattuasi nurkkaan, käydään läpi draamakurssilla.
Musiikin kursseilla tutustutaan esimerkiksi räkälöiden äänimaailmaan ja opiskellaan, miten jukeboksista valitaan Yön ”Rakkaus on lumivalkoinen” toistettavaksi 17 kertaa peräkkäin. Erikoistumisjaksolta löytyy Kari Tapion tuotantoon keskittyvä kurssi, jossa mm. opetellaan laulamaan väärin ”Sateen jälkeen” kolmen promillen humalassa. Opimme myös tanssimaan hädin tuskin jaloillaan pysyvien pubiruusujen kanssa neliön kokoisella tanssilattialla ja antautumaan poskitangoon kantavan seinän kanssa. Mentorointiohjelmaamme on saatu haalittua jo iso liuta pitkän linjan rantojen miehiä. Näiltä rautaisilta alan ammattilaisilta eivät vinkit ihan heti lopu.”
MMT: ”Kuulostaa erittäin lupaavalta. Entä kansainvälisyysaspekti? Onko aspekti oikeasti suomen kielen sana?”
Tenu-Keppinen: ”Tutustumme monipuolisesti eri maiden juomakulttuureihin keskittyen luonnollisesti riskikäyttöön. Alkoholismiin suuntautumisen perussetti käydään läpi keskeisimpien maiden osalta. Saamme syksyllä vierailevaksi professoriksi ranskalaisen julkijuopottelun asiantuntijan Pierre-Christoph Gambinan, joka tulee antamaan neuvoja halpojen viinien suurkuluttamiseen sekä kotiviinien valmistamiseen.”
MMT: ”Mitä tapahtuu Alko-yliopistosta valmistumisen jälkeen? Mitkä ovat työllistymisnäkymät?
Tenu-Keppinen: ”Luonnollisesti emme jätä meiltä valmistuvaa omin neuvoin. Tavoitteemme on, ettei yksikään meiltä valmistunut puistomaisteri työllisty. Nollan prosentin työllisyysaste saattaa kuulostaa utopistiselta, mutta rima on asetettava korkealle. Meillä on erillinen kurssi, jossa opiskelijoita opetetaan selviämään erilaisilla tuilla siten, että mahdollisimman paljon rahaa jäisi dokaamiseen.”
”Tulevaisuus näyttää jo nyt hyvin sumuiselta, vaikka emme ole päässeet vielä edes kunnolla vauhtiin. On todennäköistä, että avaamme vuoden sisällä toimipisteen Tallinnaan, joka on opiskeluympäristönä vielä otollisempi kuin pääkaupunkiseutu. Potentiaalista opiskelijamateriaalia reissaa päivittäin Helsingin ja Tallinnan väliä”, Tenu-Keppinen toteaa lopuksi, tekee pari rietasta sormimerkkiä ja vinkkaa merkitsevästi silmää kuvaajamme suuntaan, joka on juonut helmeilevää omenaviiniä jo aamusta alkaen.
Jälkkis: ”Ei ole omaperäinen”, ”on niin nähty”, ”kopioitu Pahkasiasta”. Kenties, mutta Elvis ja Beatles tekivät jo kaiken musiikin.
Uutistoimisto MMT:n haastattelema Alko-yliopiston rehtori Ritva-Raisa Tenu-Keppinen valaisee muuttuvaa koulutuskenttää: ”Maailma muuttuu Escortini ja meidän on vastattava koulutushaasteeseen. Vastauksena Suuren Pullonhengen vaatimaan mukautumiseen avaamme valtiorahoitteisen Alko-yliopiston. Tiedustelu uuden opinahjon tiimoilta on ollut hyvin aktiivista ja uskomme opiskelupaikkojen menevän kuin kuumille reisille.”
MMT: ”Kaikkia varmasti kiinnostaa kuulla, mikä on rinnanympärystänne, mutta ehkä myös se, minkälainen tulee olemaan opinto-ohjelmanne.”
Tenu-Keppinen: ”Kurssitarjontamme tulee olemaan kirjavaa kuin sekäkäyttäjän aamuoksennus, joten jokaiselle löytyy varmasti mieluinen koulutusohjelma. Voin tarjota pari esimerkkiä, ja ehkä myös pari kierrosta, kun oli juuri palkkapäivä. Laskennan puolella keskitymme panos-tuotos-periaatteeseen, eli miten saavutetaan syvin mahdollinen humalatila mahdollisimman edullisesti. Peruskurssikirjana on Alkon hinnasto, jonka avulla laskemme mutkikkaita hyötysuhdelaskelmia. Emme kuitenkaan unohda kotivalmistajia, ja meillä onkin monipuolinen kurssitarjonta erilaisten kiljujen valmistusprosesseista aina perinteisen pontikan keittämiseen.
Myös etiketti on olennainen osa deekuilua, joten teemme paljon tutustumisjaksoja lähiöpubeihin. Sosiaalisen kanssakäymisen kurssilla perehdytään metodeihin, joilla vastakkaista sukupuolta lähestytään röyhkeän suorasukaisin ehdotuksin. Myös puristelu, nipistely ja erogeenisiin alueisiin ronski kajoaminen on oma kurssinsa. Kielikursseilla opiskellaan mm. roisia kielenkäyttöä, pubisanastoa, sammallusta sekä juoppohullun verbaliikkaa. Neuvottelut järjestysmiehen kanssa, jotta poke ei heittäisi ulos pubista virtsattuasi nurkkaan, käydään läpi draamakurssilla.
Musiikin kursseilla tutustutaan esimerkiksi räkälöiden äänimaailmaan ja opiskellaan, miten jukeboksista valitaan Yön ”Rakkaus on lumivalkoinen” toistettavaksi 17 kertaa peräkkäin. Erikoistumisjaksolta löytyy Kari Tapion tuotantoon keskittyvä kurssi, jossa mm. opetellaan laulamaan väärin ”Sateen jälkeen” kolmen promillen humalassa. Opimme myös tanssimaan hädin tuskin jaloillaan pysyvien pubiruusujen kanssa neliön kokoisella tanssilattialla ja antautumaan poskitangoon kantavan seinän kanssa. Mentorointiohjelmaamme on saatu haalittua jo iso liuta pitkän linjan rantojen miehiä. Näiltä rautaisilta alan ammattilaisilta eivät vinkit ihan heti lopu.”
MMT: ”Kuulostaa erittäin lupaavalta. Entä kansainvälisyysaspekti? Onko aspekti oikeasti suomen kielen sana?”
Tenu-Keppinen: ”Tutustumme monipuolisesti eri maiden juomakulttuureihin keskittyen luonnollisesti riskikäyttöön. Alkoholismiin suuntautumisen perussetti käydään läpi keskeisimpien maiden osalta. Saamme syksyllä vierailevaksi professoriksi ranskalaisen julkijuopottelun asiantuntijan Pierre-Christoph Gambinan, joka tulee antamaan neuvoja halpojen viinien suurkuluttamiseen sekä kotiviinien valmistamiseen.”
MMT: ”Mitä tapahtuu Alko-yliopistosta valmistumisen jälkeen? Mitkä ovat työllistymisnäkymät?
Tenu-Keppinen: ”Luonnollisesti emme jätä meiltä valmistuvaa omin neuvoin. Tavoitteemme on, ettei yksikään meiltä valmistunut puistomaisteri työllisty. Nollan prosentin työllisyysaste saattaa kuulostaa utopistiselta, mutta rima on asetettava korkealle. Meillä on erillinen kurssi, jossa opiskelijoita opetetaan selviämään erilaisilla tuilla siten, että mahdollisimman paljon rahaa jäisi dokaamiseen.”
”Tulevaisuus näyttää jo nyt hyvin sumuiselta, vaikka emme ole päässeet vielä edes kunnolla vauhtiin. On todennäköistä, että avaamme vuoden sisällä toimipisteen Tallinnaan, joka on opiskeluympäristönä vielä otollisempi kuin pääkaupunkiseutu. Potentiaalista opiskelijamateriaalia reissaa päivittäin Helsingin ja Tallinnan väliä”, Tenu-Keppinen toteaa lopuksi, tekee pari rietasta sormimerkkiä ja vinkkaa merkitsevästi silmää kuvaajamme suuntaan, joka on juonut helmeilevää omenaviiniä jo aamusta alkaen.
Jälkkis: ”Ei ole omaperäinen”, ”on niin nähty”, ”kopioitu Pahkasiasta”. Kenties, mutta Elvis ja Beatles tekivät jo kaiken musiikin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)