perjantai 12. kesäkuuta 2015

Pitkästyttävät pölinät pitkosta

Tässäpä mainio esimerkki iän tuomista eduista. Jos Hercule Poirot kehotti käyttämään pieniä harmaita aivosoluja, minun aivosolujeni harmaus johtuu niiden elottomuudesta. Hoksottimet kärsivät sellaisesta kuolonkankeudesta, ettei voi kuin päivitellä, kuinka saatanan tyhmä ihminen voi olla. Ostin joitakin päiviä sitten pullapitkon. Tunnustaudun satunnaiseksi pullan mussuttajaksi, kunhan ei muodostuisi pahaksi tavaksi. Tällä kertaa terveydelle hengenvaaralliseksi vehnäseksi valikoitui Jokioisten Leivän tuotos nimeltä ”Kappeevoipitko”.

Järsin heti ensi nälkään jonkin verran, sillä jos ihminen jollain selviää elämässä, niin se on vehnäjauhon, voin ja sokerin yhdistelmä. Sen jälkeen pitkonpätkä jäi roikkumaan pöydälle useiksi päiviksi. Palataan hieman taaksepäin. Jo kaupassa ihmettelin sanaa ”kappee”. En kerta kaikkiaan tajunnut, mitä sana voi tarkoittaa. Päättelin, että kyseessä on jokin jokioislainen erikoismurresana, jonka merkityksen voi ymmärtää vain syntyperäinen jokioislainen.

Useamman päivän kuluttua tartuin pitkoon ja päätin, että tungen sen naamariini vaikka väkisin, ettei menisi pilalle. Siinä pullaa jäystäessäni katselin käärepaperia ja silloin minulla välähti: ”kappee” tarkoittaa kapeaa. Tunsin itseni idiootiksi, mikä tosin nykyisin ei ole ollenkaan harvinaista. Jos tarkalla voisilmällä havainnoi pitkon muotoja, saattaa se olla perinteistä pullapitkoa kapeampi. Käänsin käärepaperin ympäri ja sieltä löytyi lisävalaisua pitkon nimelle:

”Tampere–Turku-rautatieltä vedettiin kapearaiteinen teollisuusrata Humppilasta Jokioisten kautta Forssaan 1898. Reitti oli ensimmäinen yleiseen liikenteeseen otettu kapearaiteinen rautatie Suomessa. Lähes koko rata kulki Jokioisten kartanon omistamalla maalla.”

Tämä varmasti kiinnosti kaikkia, tai vähintäänkin junabongareita ja pienoisrautatieharrastelijoita. ”Pidä saastaiset sormesi kaukana minun Märklinistäni!”, kimitti eräs sekavan oloinen setämies takarivistä. Kaikki Conania katsoneet tietävät, millä äänensävyllä edellinen repliikki pitää lausua. Selväpäisempi ihminen voi helposti saattaa epäilyksenalaiseksi rautatien ja pullapitkon yhteyden, mutta minulle se on yhtä luonnollinen asia kuin käen munat vieraassa pesässä tai käet vieraissa taskuissa. Katsokaas molemmat ovat pitkulaisia.

Laatua viimeiseen muruseen: Kappeevoipitko, nami nami ja mussun mussun.

Toinen jokioislainen spesialiteetti: anusvoipulla. Lukijan mielikuvituksen varaan jää, mitä on ”anusvoi”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joku on lukenut näitäkin joskus