keskiviikko 26. elokuuta 2026

Salin kundi

Ennen viime kesäkuuta elämäni aikaiset kuntosalikäynnit mahtuivat yhden käden sormiin. Viime vuoden syksynä ostin paikalliseen kunnan ylläpitämään kuntosaliin 150 kerran kortin. Talven aikana kävin salilla kerran. Enää 149 salikäyntiä käyttämättä. Keväällä ajattelin vakavissani ryhdistäytyä ja alkaa saleilun uudelleen. Sitten kävi hauskasti, että kunta pani kuntosalin remonttiin.

Mutta parempaa olikin luvassa. Kunta toi korvaukseksi setin edistyneitä ulkosalilaitteita käyttöön kaikkien iloksi. Innostuin tosissani. Mikä sen hienompaa kuin treenata kesäisen taivaan alla. Aloin kesäkuussa käydä säännöllisesti ulkosalilla ja homma maistui ihan kivalle. Eräänä iltana juhannuksen jälkeen fillaroin taas salille, mutta vain todetakseni, että kaikki laitteet olivat kadonneet. Kunnan sivuilta selvisi, että ulkosalilaitteet olivat vain viiden viikon kokeilujakso. Ja varsinainen kuntosali oli syksyyn asti remontissa. Hieman alkoi nyppiä.

Kunnan vittumaisesta petoksesta tulistuneena aloin googletella bisnesmuotoista kuntosalitarjontaa. Minulle valkeni hyvin äkkiä, että bisnes perustuu ”jäsenyyksille” ja asiakkaan sitomiselle maksamaan (kalliisti) salibisneksen koko palvelutarjonnan ylläpito, käytti sitten palveluita tai ei. Kuinka ihanan perseestä. Mutta koska minulla oli huutava tarve saada ratkaisu akuuttiin tilanteeseen, löysin Fitness24Seven-ketjun tarjouksen, jolla sai salitella heinäkuun loppuun asti vain vitosella. Toki siinäkin oli koira haudattuna, mutta sentään tajusin, minkälainen koira, joten tartuin täkyyn.

Ja miten siinä kävi? Kävikö, kuten aiemmin hehkuttamalleni juoksuharrastukselle, joka hyytyi sittenkin motivaation puutteeseen (ainakin toistaiseksi, totesi hän itsepetokseensa tyytyväisenä). Liian aikaista valehdella mitään lopullista, mutta alku on ollut lupaava. Kävin ensimmäisen kerran salilla 30.6. Tähän päivään, joka on siis 26.8., mennessä olen käynyt 29 kertaa repimässä intensiivisen 1,5–2 tunnin salirupeaman. Eli keskimäärin joka toinen päivä. Kuulostaako mielipuoliselta? Juuri sitä se on.

50-vuotiaan miehen fysiikkaa on koko ajan koeteltu äärirajoilla. Eri paikat kropassa napsuvat, raksuvat ja poksuvat, milloin on kipua lapaluiden välissä, hartioissa, niskassa, nivusissa, reisissä, pohkeissa, jne. Kipugeeliä on levitelty ympäri kehoa ja välillä annettu tulitukea Buranasta. Jollain ihmeen tuurilla en silti ole joutunut laittamaan tappotahtitreenaamista tauolle. Kaksi kertaa vatsan seudulta revähti ilmeisesti jokin lihas, ja jouduin skippaamaan hetkeksi ab crunch -laitteen railakkaiden kipujen vuoksi. Mutta onneksi se tuli nopeasti kuntoon.

Tyttäreni, jolla on pidempi kokemus salitreenaamisesta, neuvoi minulle, että minun pitäisi keskittyä salipäivinä vuoroin vain tiettyihin osa-alueisiin. Minulla pitäisi siis olla esim. ”käsipäivä” ja ”jalkapäivä”. Viittasin kintaalla tyttäreni järkeville neuvoille, kuinkas muuten, ja totesin hänelle, että minulla on vain kaksi teemaa treenaamisessani: ”kaikkipäivä” ja ”ei mitään -päivä”. Tyttäreni piti asennettani vähintäänkin tyhmänä. Aika näyttää – ainakin ihmisen mieltämän aikakäsityksen hänelle ymmärrettävässä muodossa.

Minulla on kieltämättä masokistisia taipumuksia, kun katsoo treenaamisen intensiteettiä. Salille tullessa heitän luurin lokeroon. Minulla ei ole myöskään kuulokkeita korvilla, kuten lähes kaikilla muilla näyttää olevan. Keskityn vain ja ainoastaan suoritukseen. Luontaisesti muotoutunut ohjelma (jaa mikä hiton PT?) etenee joka kerta jokseenkin näin: jalka -> käsi/rinta -> vatsa -> käsi/selkä -> käsi -> käsi/rinta -> jalka/selkä -> käsi -> jalka -> vatsa -> käsi/rinta. Pidätän oikeuden virheisiin, koska en ole pro. Sessiossa kuluu rattoisasti vähintään sen puolitoista tuntia.

Saatan olla päästäni vialla, joitakin hammaspyöriä aivoista voi olla nyrjähtänyt paikoiltaan, hissi ei välttämättä nouse ylimpiin kerroksiin asti, kaikki lamput eivät syty ullakolla, lepakot viihtyvät joukolla kellotapulissa ja osa Muumeista ei löytänyt koskaan takaisin Muumilaaksoon, koska Mörkö popsi ne poskeensa matkalla. Ymmärrän harrastukseni riskit, että tässä iässä jonkin jäsenen tai nivelen tai lihaksen breikkaaminen saattaa viedä minut pidemmäksi aikaa telakalle. Mutta en voi kuvitella piipahtavani salilla chillisti kevyemmällä asenteella. Ei toimi tälle yksilölle. All in ja veren maku suuhun. Mutta tuloksiakin on tullut, vähemmän yllättävää kyllä, nopeassa tahdissa. Ugh, olen puhunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joku on lukenut näitäkin joskus