In Finland we have this thing called ”reilu kusetus”

Varoitus: seuraa Tyypillistä Tilitystä. Katsottiinpa kirjamessuilta tarrapuuhakirjaa lapselle. Vihkonen tarroineen kustansi röyhkeät kymmenen euroa. Kärsimättömän oloinen mies ei meinannut kestää lasten kirjojen selailua, vaan kyseli vähän väliä ”no, ostatteko kirjan?” Eipäs ostettu hermo-Heikiltä, vaan päätettiin ”katsella vielä”. Hetken kuluttua sama tarrakirja löytyi eräästä antikvariaattipuolen pisteestä viidellä eurolla. Samaan hintaan olisi ollut tarjolla kiva työkoneaiheinen tarrakirja, joka jonkin ajan kuluttua löytyi yhden kirjakaupan osastolta hintaan 2,50 e.

Olen hieman hajulla tuosta kustannuslaskennasta, ja ymmärrän, että tuotteen ostohinnan lisäksi olisi saatava katettua kaikki muutkin yritystoiminnasta aiheutuvat kulut ja jotain voittoa pitäisi myös saada. Mutta veikkaan, että 10 euron kokonaisedulliseen hintaan kaupitellun tarravihkosen alkuperäinen hankintahinta on tuskin ollut euroakaan, kun se on Kiinasta kuskattu meidän pohjoisten muksujen päivää ilostuttamaan. Okei, ehkä sen euron verran, kun otetaan rahtikulut mukaan. Tietenkin eurokin on väärä hinta, kun tietää, kuinka halvalla kiinalaista työvoimaa pannaan. Mutta se viistää jo aiheen ohi.

Jotkut pienyrittäjät ovat pahimman luokan pienkusettajia, todellisia ahneita opportunisteja, jotka vetävät lokaan koko pienyrittäjyyden käsitteen. Näiden sontiaisten voi havaita nousevan koloistaan aina milloin millekin messuille tai markkinoille vedättämään asiakkaita ”edullisilla messuhinnoilla”. Toki tiedän, että messupaikat maksavat kultaa ja mirhamia, mutta kannattaako änkeä aina suurimmille ja kauneimmille messuille tuputtamaan jätepaperiaan hinnoilla, joista basaarikujien ”special price, only for you” -kauppiaatkin olisivat punastuneet? Kaikki kunnia basaarikujien kauppiaille, koska siellä tarjottu hinta on tinkaamisen lähtökohta. Suomessa ei ole tinkaamisen kulttuuria.

Markkinakojuista on silmiin pistänyt vetomoottorilla varustettujen leikkiautojen nouseminen arvotavaraluokkaan. Monilla markkinoilla kiertäneitä ja osittain jopa ruostuneita (!) leikkiautoja myydään suruttomaan 10 euron hintaan. Jos ruostuttaa kauppatavaransa kosteissa olosuhteissa, ei omaa tyhmyyttä maksateta asiakkailla. Silloin epäkelpo tavara myydään reippaalla alennuksella ja mainitaan epäkuranttiuden syy.

Reilun kaupanteon periaatteet ovat kurjaa kyllä monilta päässeet unohtumaan. Kermankuorintataktiikka ei oikein toimi, jos käsissä on bulkkitavaraa. Täytyy olla totaalisen hintatiedostamaton, että lankeaa edellä esiteltyyn rosvoamiseen. Tai sitten rahalla ei ole väliä.

Jälkkäri: Messuilla oli myös tosi hyvää valkosipulikastiketta salaatille. Pieni puteli nestemäistä platinaa maksoi 7 euroa. Siinä meni kastikkeet väärään kurkkuun. Onneksi eivät perineet euron maksua maistiaisesta. Monet voisivat mennä peilin eteen ja kysyä itseltään: onko messut yrityksellemme markkinointitapahtuma vai ryöstötapahtuma?

Toinen jälkkäri: Pienen lapsen pyyntö ja loistavat silmät ovat kaikkein suurin markkinavoima, joka sulattaa kaiken hintatietoisuuden ja rationaalisuuden ja avaa iskän tiukkaan solmitut kukkaronnyörit mennen tullen.

Hammastahnaa vajakeille

Kesällä käydessäni apteekissa bongasin sattumalta hammastahnan, jota markkinoidaan tuotemerkillä RetarDEX. Vaikken ole mikään natiivi englanninkielinen, tajusin välittömästi hammastahnamerkin mielettömyyden. Nimeen sisältyvä sana retard tarkoittaa englannin slangissa kehitysvammaista, jälkeenjäänyttä ja ihan haukkumasanana jotain idiootin tai vajaaälyisen tapaista.

Harvemmin saa apteekissa purskahdella nauruun, mutta nyt oli aihetta. Samalla voi vain ihmetellä, kuinka vielä nykyäänkin voi päästä markkinoille noin (kirjaimellisesti) idioottimaisia tuotenimiä. Ihmetystä lisää tietty sekin, että tässä on kyse niinkin harvinaisen kielen kuin englannin sanasta. ”Ei nimi tuotetta pahenna, jollei tuote nimeä” ei toimi aina. Tässä muitakin mieleeni tulleita tai arkistojen (eli verkon) kätköistä löytämiäni tuotemerkkimunauksia:

• Chevrolet valmisti pitkään autoa mallinimellä Nova, mutta espanjan kielessä ”no va” merkitsee ”ei kulje”.
• Suomessa aikoinaan hyvinkin suosittu maasturi Mitsubishi Pajero merkitsee espanjan kielessä lausuttuna runkkaria. Pajeron ja runkkarin kirjoitusasu ei ole yhtenevä, mutta ilmeisesti lausuttuna eroa ei havaitse. Jos sun lysti on, niin runkkari-Mitsulla ajele.
• Euroopassa ja Suomessa tunnetaan hyvin Honda Jazz -automalli. Atlantin takana autolla on kuitenkin mallinimi Fit. Honda Fit oltiin aikoinaan lanseeraamassa nimellä Honda Fitta, kunnes joku ehti hätiin. Ei liene tarvetta lisäselityksille. Jos et tajunnut, opettele pelle edes pari sanaa ruotsia.
• Mazda Laputa oli nokkela mallinimi, joka oli otettu Gulliverin retkistä. Teoksessa esiintyy lentävä saari, jonka nimi on Laputa. Kiitos taas kerran espanjan kielen, ”la puta” tarkoittaa huoraa.
• Fordin Pinto-malli tarkoittaa Brasilian portugalin slangissa miehen sukuelimiä. Onneksi Pintoa ei koskaan viety Brasiliaan kyseisellä nimellä.
• Englannin ”mist” tarkoittaa usvaa tai sumua. Mutta sellaiset tuotteet kuin Irish Mist -likööri ja Rolls-Royce Silver Mist (eli tutummin Rolls-Royce Silver Shadow) näyttäytyivät Saksan maalla hieman eri valossa. Saksassa Mist = jäte, roska, paska, sonta, paskapuhe.
• Joka ainoa kahvila tuputtaa nykyään lattea. Latte-sanaa taivuttaessa päästään suomen kielessäkin uusiin merkityksiin lattea-sanan kautta. Mutta saksa nokittaa ja oikein kunnolla: slangissa latte on stondis eli seisokki eli erektio (virallisesti rima tai säle). Yhdysvalloissa pyörii ohjelma nimeltä Morning Latte (sen niminen elokuvakin on) eli kaikille miehille tuttu aamustondis (englanniksi ”morning wood”).
• Panasonic oli vuonna 1996 tekemässä PC-lanseerausta valtavan markkinointikampanjan kera. Nakke Nakuttajakin (Woody Woodpecker) oli otettu mukaan kampanjan internet-oppaaksi. Päivää ennen kampanjan alkua koko homma pantiin jäihin. Mainoksissa oli lause ”touch Woody – the Internet Pecker”. Japanilaisille valkeni, että a) touch woody = kosketa stondista ja b) pecker = vehje eli kalu eli penis.

Osataan sitä meilläkin. Kunnioitettu muinainen työpaikkani tunnetaan nimellä Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novida. ”No vida” on espanjan kieltä ja tarkoittaa ”ei elämää”. Ei kovin kannustava iskulause opiskelijoille.

Kirjoitusvihreistä opiksi ja ojennuskeksi

Muutama hilpeä kirjoitusvirhe:

• Työtoveri lähetti sähköpostiviestin koskien ohjausryhmän kokousta. Harmi vain, että ”ohjausryhmä” lipsahti ”ohjaustyhmäksi”. Henkilö sai vastauksen, jossa tiedusteltiin, oliko kirjoitusmuoto kenties tarkoituksellinen.
• Toisen työtoverin poika oli lähettänyt työhakemuksen, jonka saatteessa luki ”huomioi hekumukseni”. Voi olla, että vastaanottajilla on ollut hankaluuksia havaita viestin välityksellä lähettäjän hekumaa. Paitsi jos liitteenä oli valokuva.
• Työtoverin ystävä oli työhakemuksessaan kehunut puhuvansa ”erkinomaista englantia”. Hän oli saanut paikan. Hakija oli taatusti herättänyt rekrytoijan mielenkiinnon. Kukapa ei haluaisi tietää, miltä kuulostaa erkinomainen englanti.

Epilogi: ”Älykäs” Word ei tunnista otsikossa olevan yhtään virhettä. Kaikki sanathan ovat selvää suomen kieltä. Olisi pitänyt kirjoittaa vielä kaikki yhdyssanat erikseen, kuten muutkin nykyään tekevät. Huomauttelijoille olisin vastannut: "Kyl sä silti tajuut viestin, saivarteleva pilkun nussija!"

Vanha on uusi uusi

Yhden Google-haun otsikkoantia: 40 on uusi 20 (Iltalehti), midi on uusi maksi (Elle), Syyria on uusi DDR (Vihreä Lanka), nykymyllerrys on uusi normaali (Arvopaperi), purkkimuikku on uusi tonnikala (Uusi Musta) sekä useaan kertaan toistunut Suomi on uusi maailmanmestari. Älytön otsikkokaan ei ole niin kaukaa haettu, kun miettii hillitöntä retrobuumia. Porukkaa juoksee vauhkona kirpputoreilla hakemassa vanhoja vaatteita, laukkuja ja kenkiä, koska kaikki vanhaan (kasariin) haiskahtava on nyt kuumaa. Erityisen hyvin tämä näkyy urheilutuotemerkeissä. Valmistajat ovat heränneet toden teolla markkinarakoon ja vanhoja kenkä- ja vaatemallistoja vyörytään markkinoille huikeaa tahtia. Allekirjoittaneellakin nousee nostalgiapäissään hymynkare suupieliin, kun näkee lapsuudesta tuttuja 1980-luvun (karmeannäköisiä) lenkkareita upouusina kauppojen kenkähyllyissä. Näin myös eräällä samanlaisen koulurepun kuin minulla oli joskus 80-luvun lopulla, toki sekin oli aivan uusi.

Mutta minun ei pitänyt kirjoittaa retroilusta, vaikka se onkin hilpeä ilmiö. Muutenhan joku voi luulla tätä taas yhdeksi tyhjäpäiseksi muotiblogiksi, jota pyörittää tyhjäpäisempi teinipissis tai varttuneempi vastine, jonka henkinen kehitys jätättää. Retroilun sijaan piti tarttua ”jokin on uusi jokin” -ilmaisuun. Homma lähti vyörymään siitä, kun sain linkin uutiseen, joka oli otsikoitu ”40 on uusi 20”. Pointti oli siinä, että jotkut Hollywoodin näyttelijättäret onnistuvat näyttämään vielä nelikymppisinä lähes 20-vuotiailta. Temppu ei tietenkään onnistu ilman lukuisia kalliita optisia trikkejä (lue: kirurgin veitsi & rasvaimuri, runsaat meikit, personal trainer, jne.).  ”Uutinen” on siis yhdentekevää soopaa – onpa yllätys lehdeltä nimeltä Iltalehti – ja ilmiö itsessään tavallisen persaukisen kansan ulottumattomissa.  Minäkin kuulun tavallisen persaukisten laajaan sukupuuhun.

”Jokin on uusi jokin” -ilmaisu hiertää. Kun otsikoidaan tuolla tavoin, tulee tuntu, että kyse on kikkailusta, tekonokkeluudesta, tiedollisesta pätemisestä tahi väkinäisestä huomion kiinnittämisen ja hätkähdyttämisen tarpeesta. Lisäksi tietyn ilmiön/asian komppaaminen toisella rinnasteisella epäonnistuu usein, jolloin lukijalla jää nokkeluus aukeamatta, jollei se sitten aukea itse tekstistä. Mutta toisaalta voi pohtia, onko se kirjoittajan vika, että lukija on yleistietämykseltään tai hoksottimiltaan niin vajavainen, ettei hihna ota kiinni esitellyn kaltaisten otsikoiden kohdalla. Eikä kaikkea tarvitse ottaa niin tosikkomaisesti. Taidanpa alkaa itsekin käyttää tuollaisia vertauksia otsikoissani. Aloitetaan heti tästä kirjoituksesta. Lisäksi tulossa seuraavaa: lonkero on uusi siideri, sortsit ovat uusi toppahaalari, jalka on uusi käsi, kakka on uusi pissa.

Jälkikirjoitus: purkkimuikusta ei voi tulla uutta tonnikalaa, koska se on niin tolkuttoman kallista.

JK2: Suomi on uusi maailmanmestari?

Pörinää kansien välistä

Kirjallisuuspiiri on taas tehnyt temput ja lukenut oikein tietoteoksen. Sen nimi on Kuka menestyy ja miksi? Piiri ei ajatellut menestyä kirjan avulla, vaan luki sen kirjoittajan vuoksi. Kirjoittaja on nimittäin Malcolm Gladwell, jota on hypetetty viime vuosina huimiin korkeuksiin varsinkin aiempien kirjojensa Leimahduspiste (The Tipping Point) ja Välähdys (Blink) ansiosta. Tämänkertaisen viritelmän alkuperäinen nimi on Outliers. Nimi viittaa vieraaseen havaintoon/ poikkeustapaukseen. Mitä muuta kirjasta sai irti? No tätä:

• Urheilun juniorisarjoissa pelaavista huomattiin, että ikäluokassaan alkuvuodesta syntyneet menestyvät todennäköisemmin, koska ovat fyysisessä kehityksessä muita edellä.10.000 tunnin sääntö pitää paikkansa. Menestys on sitä todennäköisempää, mitä aiemmin saavuttaa lajissaan 10.000 harjoittelutunnin määrän. Jos siis harjoittelee tarpeeksi rankasti jo nuorella iällä, on hyvät mahdollisuudet päästä huipulle.
• Menestys edellyttää myös ainutlaatuisia tilaisuuksia, joita sattuu kohdalle.
• Syntymävuodella on merkitystä. Jos syntyy oikeina vuosina johonkin suureen murrokseen nähden (esim. teollistuminen, edullisten kotitietokoneiden läpimurto), on tilaisuuden eteen tuleminen todennäköisempää.
• Älykkyysosamäärän vaikutus menestykseen ei ole suoraan verrannollinen. On mitattu, että ÄO:n ylittäessä arvon 115 ihminen on riittävän älykäs menestyäkseen. Tämän kynnysarvon jälkeen ei saavuta sanottavaa ylimääräistä etua, vaikka ÄO olisi esim. vaikka 190.
• Analyyttisen älykkyyden lisäksi tarvitaan ns. käytännöllistä älykkyyttä: tietää, mitä sanoa kenellekin, milloin sanoa ja miten sanoa se maksimaalisen vaikutuksen saavuttamiseksi. Yleinen älykkyys ja käytännöllinen älykkyys ovat keskenään ortogonaalisia, ts. yhden läsnäolo ei edellytä toisen läsnäoloa.
• Käytännön älykkyyttä tulisi harjoitella ja harjoituttaa jo pienestä pitäen. Vanhempien tulisi aktivoida lapsiaan ja saattaa heidät erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joista ammentaa käytännön älykkyyttä (harrastukset, rohkaista aktiivisen vuorovaikutukseen aikuisten kanssa).
• Kulttuuriperinnöllä on vaikutusta moniin asioihin. Kulttuuriperintöä on tyypillisimmillään kiinalaisten kova työmoraali, jonka katsotaan johtuvan (kirjassa) vaativasta riisinviljelystä. Se on istuttanut kiinalaisiin kovan ja pitkäjänteisen työnteon perinteen, joka näkyy myös kiinalaisissa sananlaskuissa.

Aiemmista kirjoista tuttua on Gladwellin vuolaat yksityiskohtaiset tapausselostukset, joilla todistellaan esitettyjä teesejä ja saadaan kirjaan kivasti lisää pituutta. Toisaalta ne lisäävät kiinnostavuutta.

Leimahduspiste oli teoksena tymäkkää tavaraa, mutta sen jälkeen on asiasisältö ohentunut. Välähdys pyöri yhden idean ympärillä: alitajuisesta ajattelusta kumpuavan ensivaikutelman (eli intuition) voimaan kannattaa useimmiten luottaa. Tosin vain siinä tapauksessa, että henkilö omaa rautaisen ammattitaidon ja pitkän kokemuksen alaltaan.

Viimeisin sepustus tarjoaa pääasiassa itsestäänselvyyksiä, kuten edeltä voi todeta. Kovalla harjoittelulla saadaan tuloksia, tarvitsee olla riittävän älykäs – ei yliälykäs – menestyäkseen, ihminen tarvitsee elämässään myös käytännön älykkyyttä, ts. tervettä (maalais-) järkeä ja sosiaalisia taitoja, ja muuta diibadaabaa. Kukapa ei näistä olisi kuullut ennenkin. Piiri ei kuitenkaan pyyhi kirjalla peräosastoaan, vaan toteaa sen olevan kohtuuviihdyttävää ja -valistavaa luettavaa. Olihan seassa jotain oikeasti oivaltavaa. Nykypäivänä pallolla haahuilee niin paljon todellisuudesta vieraantuneita kummajaisia, että heille tekisi ihan hyvää lukea vaikka tämä kirja. Tai mikä tahansa kirja.

Näihin syväluotaaviin aatoksiin, eetoksiin, paatoksiin sekä tietenkin logoksiin päättyvät pörinät tällä kertaa. Yksinäinen kirjallisuuspiiri nousee ratsaille ja katoaa proosan preerialle uudet seikkailut silmissään siintäen. I’m a poor lonesome cowboy…