Ei-mistään kotoisin, matkalla ei-minnekään

Pieni kirjallisuuspiiri palaa preerialta tukka hulmuten ja kalsareissa hiekkaa perinteisten jarristen lisäksi. Kiinan keisarikin ratsastaa rinnalla. Vaan kun keisarilla ei ole hevonen hallinnassa, niin ratsupa heittää hänet selästään maahan. Naps, kun niska katkeaa, mistä Kiina nyt uuden keisarin saa?

Jantso Jokelin kirjoitti kirjan nimeltä Matkaopas ei-minnekään. Kirja sisältää esseitä. Tämän tiedon pitäisi nostattaa kauhunsekaisia irvistyksiä kaikille niille, jotka ovat äidinkielen tuntinsa lusineet. Muinaisessa peruskoulussa esseenkirjoitustehtävät kulkivat periaatteella ”kirjoita essee aiheesta, josta et tiedä mitään”. Tietämättömyys johtui lapsen oikeudesta olla lapsellinen ja siitä seuranneesta valveutumattomuudesta. Ilmankos syntyy traumoja esseisiin tai koko kirjoittamiseen. Vain eturivin välkyt ja bullshit-bingon kestovoittajat selvisivät aiheista kuivin jaloin. Laudatur-tason esseisti Jokelin tuntee aiheensa ja hoitaa kirjoitelmatyypin kotiin, ikään kuin hän olisi jotenkin pienen kirjallisuuspiirin tunnustusta (tumputusta?) kaivannut.

Jokelin on kirjallisuuspiiriä 10 vuotta nuorempi pojankoltiainen, mutta henkisesti 10 vuotta vanhempi. Silti kirjallisuuspiiri tahtoo väkisinkin tarkkailla tekstejä hieman setämäisesti. Kyynisyyden kyllästämille verkkokalvoille ponnahti kirjasta vain yksi selvästi poikamainen sepitys otsikolla Mystiikan loppu, jossa 26-vuotias kirjailija ruikuttaa elämänsä rakkauden perään. Loppuosa onkin panomies-henkselien paukutusta ja romanttisiin päiväuniin taipuvaisten tyttösten tyhmyyden hämmästelyä. Eiköhän niitä ”elämänsä rakkauksia” kirjailijan oraalle vielä ilmaannu. Mutta yhtä kaikki, kyseinen essee on sangen viihdyttävää luettavaa.

Viihdyttävää luettavaa ovat myös lähestulkoon kaikki muutkin Jokelinin esseet. Kirjan ideana on pääosin funtsia ihmisen suhdetta matkailuun ja johdattaa lukijat ”lähimatkailuun”, eli yleiseen haahuiluun kaupunkien syrjäkujilla, hylätyissä rakennuksissa ja lähiseutujen pikkutaajamissa. Jalkojen liikuttava voima on avainasemassa. Jokelin tykkää urbaanista löytöretkeilystä ja reppu selässä vaeltamisesta siellä sun täällä. Ulkomaille suuntautuvat travellerit ja normituristit Jokelin nimeää parasiiteiksi, vaikka myöntää itsekin syyllistyneensä syntiin. Jokelin saa myytyä idean ainakin pienelle kirjallisuuspiirille.

Jos nyt saa suositella, niin suositellaan. Saako lähettää myös terveisiä? Jos et kestä lukea koko kirjaa, niin lue edes neljä ensimmäistä esseetä. Niistä irtoaa ajateltavaa. Ja tietty aiemmin mainittu Mystiikan loppu (paitsi jos olet nainen). Metsäporno-essee muuten herätti hauskoja muistoja. Sitten pakolliset siteeraukset:

”Suomalais-ugrilaisessa kulttuurissa kulkeminen ei ole yhtä vapauttava elämys. Suurimman osan vuodesta huoleton maisemaan eksyminen merkitsee hypotermiaa.”

”Erään hokeman mukaan keskiluokka on olemassa, jotta he tekisivät kaikki työt, ja köyhät ovat kaiken pohjalla, jotta keskiluokka muistaisi käydä töissä. Opiskelusta on tullut tulikoe, joka opettaa ennen kaikkea asumaan surkeasti, huijaamaan hakemuksissa ja pinnistelemään kovemmin, jotta koirankoppielämä jonain päivänä loppuisi. Muille se tarjoaa muistutuksen siitä, minkä takia elämässä on kannattanut tehdä rahaa, mennä naimisiin ja välttää kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä koulutusohjelmia. Elämänsä ja huonejärjestyksensä vakiinnuttaneet keski-ikäiset tarkkailevat usein suorastaan nälkäisinä toisaalta opiskelijaelämän askeettisuutta ja köyhyyttä, toisaalta yöelämään ja liikkuvuuteen purkautuvaa nuoruuden riemua.”

”Rakastan kävelemistä yli kaiken siksi, ettei siihen liity teoriaa eikä muita reunaehtoja kuin maaston ja jaksamisen asettamat rajoitukset. Kävelyretken vallankumouksellisuuteen liittyy mielestäni sekin, ettei sen tarvitse kulkea pitkospuita pitkin vaaramaisemien topeliaaniseen mammankehtoon.”

Jälkikirjoitus: Jos kirja kiehtoi, niin lisäjänskää saa, kun hakee Turun ylioppilaslehden eli tylkkärin arkistoista Jokelinin artikkelit ja kolumnit, joihin moni esseistä pohjautuu.

Toinen jälkikirjoitus: Olisi mielenkiintoista, jos Jokelin kirjoittaisi esseensä uusiksi 10 vuoden kuluttua. Onko silloin periaatteet myyty, onko Jokelin päätynyt tympeään keskiluokkaputkeen Babylonin orjaksi ja onko hän kuuliaisesti lähtenyt vaimonsa kanssa pakettimatkalle Teneriffalle?

Päivän rezepti

Menkää itseenne älkääkä tulko takaisin.

Ei vainen. Saatte te tulla takaisin, mutta sillä ehdolla, että opitte itsestänne jotain. Minä menen itseeni harva se päivä. Joskus voin eksyä itseeni pitkäksikin aikaa, mutta kyllä sieltä uidaan selville vesille ennemmin tai myöhemmin. Onnekseni olen kohtuuhyvä uimari.

Oikeastaan perutaan koko juttu. Muiden neuvominen on turhaa hommaa. Tai kohdistetaan neuvo vain itselle. Eli otetaas uudestaan toisellekin jalalle:

Mene itseesi – äläkä tule takaisin ennen kuin olet ymmärtänyt itsestäsi jotain.

Hyi minua. Näyttipä rumalta sisällä. Opin, että sisäelimet ovat syystä sisäelimiä. Eivät ole kaunista katseltavaa. Sielukin oli mustempi kuin ketjupolttajan keuhkot.

Arki alkaa A:lla

Aamu ajaa ajatukset arkiseen aherrukseen. Autuus antaa armon ahdistukselle. Aloitamme ahkeroimisen auttaaksemme ansioitamme. Angstin aallot agitoivat asemiamme. Autan armeijan apinaa ammuksella. ”Askeleemme ammentavat ajastamme”, aprikoi antilooppi ammeessa. Anoppi apinoi alituiseen alligaattoria. Ajatuksissani ahmin antaumuksella avokadoa. Antabusta ahdinkoon, avot!

Alkukirjoitus: Antti ajattelee anustaan Annankadulla. Ajatus ahdistaa Anttia.
– Peruskoulun aapinen seksuaalisesti patoutuneille, sivu 6, Gummerus 1983.
Pitäisiköhän pyrkiä takaisin raiteille?

Jälkikirjoitus: Ei kannata pyrkiä takaisin raiteille, jos vastakkaisesta suunnasta on tulossa juna. Joskus tekee hyvää samoilla puskissa ja uida syvissä vesissä. Ojan ja ilon kautta!

Lopuksi haluan kiittää Juicea alusta. Kiitti.

Sensaatio! Blogistin navasta löytyi Graalin malja?

Navan arkeologisissa kaivauksissa on edetty ennätyssyvyyteen. Kivettyneen ja segmentoituneen napanöyhdän joukosta on kaivettu esiin vanha juomapikari, jonka oletetaan olevan Graalin malja.

”Meillä on vahva käsitys siitä, että käsissämme on todellakin myyttinen Graalin malja”, toteaa kaivauksia johtava Johnny B. Nosedigger Lontoon kansallismuseosta. ”Vanhat kryptiset tekstit ovat viitanneet siihen, että itse kuningas Arthur kävi piilottamassa maljan blogistin napaan estääkseen kallisarvoisen esineen joutumista vääriin käsiin. Arthurin idea oli nerokas – kukapa keksisi etsiä maljaa jonkin tuikituntemattoman suomalaisen bloggailijan navasta?” Nosedigger sanoo.

Nosedigger kertoo tämän olevan ensimmäinen kerta, kun kenenkään navasta tehdään näin arvokkaita löytöjä. Hän muistaa viime vuosilta vain yhden tapauksen, jossa Titanicin kansituoli löydettiin erään glasgowlaisen baarimikon navasta.

Seuraavaksi malja aiotaan puhdistaa monimutkaisessa prosessissa, jossa esineen ympäriltä irrotetaan varovasti siihen vuosisatojen aikana kertynyt nöyhtä. Jatkokaivauksista Nosedigger pysyy vaiteliaana, mutta kenttäarkeologi Edmund Hilarious väläyttää mahdollisuutta laajentaa kaivauksia blogistin nenään. ”Ties vaikka sieltä löytyisi kuningas Arthurin Excalibur-miekka”, Hilarious vihjaa.

Blogin pitäjä on seurannut tilanteen kehittymistä etäämmältä. ”On hieman kiusallista, kun lukuisat arkeologit häärivät navan ympärillä. Yleensä olen tottunut siihen, että vain juttuni pyörivät oman navan ympärillä tai sen alla. Mutta toisaalta onhan tämä ollut aika jännittävää aikaa. Ja bonuksena olen saanut ilmaisen navanpuhdistuksen”, allekirjoittanut blogipelle kommentoi tilannetta.

Tie vie, Jussi ei 3: Suo, Kuokka ja Jussi ryhtyvät bisnesmiehiksi

Ensin oli Suo, Kuokka ja Jussi. Hommat luistivat niin kivasti, että toimintaa laajennettiin ja firmaan houkuteltiin kovan luokan osaajia: Kirves, Leka, Talikko, Vesuri, Tahko, Viikate ja monta muuta. Jonkin ajan kuluttua koko hoito päätettiin yhtiöittää. Syntyi Suo, Kuokka ja Jussi Oy. Osakkeet jaettiin kolmen perustajajäsenen kesken. Nettisivuilla yrityksen arvoiksi julistettiin ”suomalaisesta maaperästä kumpuaville perinteille syvään kumartaminen ja suomalaisen työn nostaminen sille kuuluvalle jalustalle”. Yrityksellä meni lujaa ja niinpä puolentoista vuoden päästä firman koko osakekanta myytiin jättisummalla monikansalliselle Outsourcing Ltd:lle. Suo ja Kuokka ja Jussi jäivät yrityksen palkkalistoille tittelillä Senior Strategic Business Process Consulting Manager. Outsourcing Ltd:n johto piti puheen Suo, Kuokka ja Jussi Oy:n työntekijöille, jossa korostettiin ”lokaalin toimijan pitkän tähtäimen strategista tärkeyttä alan dynaamisten markkinoiden tasapainottavana faktorina” sekä ”yrityksen inhimillisten resurssien keskeistä asemaa yrityksen avainmenestystekijöiden muodostamassa ydinkompetenssipoolissa”. Kirves, Leka, Talikko ja moni muu ei ymmärtänyt koukeroisista lauseista sanaakaan, ja toisaalla Suo, Kuokka ja Jussi olivat nauraa itseltään kalsarit kosteiksi, mutta väliäkö sillä. Niinpä vuoden kuluttua koko Suo, Kuokka ja Jussi Oy:n toiminta siirrettiin Pakistaniin ja kaikki työntekijät irtisanottiin. Niin jäi Kirves, Leka, Talikko, Vesuri, Tahko, Viikate ja moni muu ihmettelemään, miten asunto- ja autolaina nyt maksetaan. Suo, Kuokka ja Jussi muuttivat Málagaan ja ryhtyivät kokopäivätoimisiksi viininmaistelijoiksi.

Jälkikirjoitus: Kirjoitin tämän kliseekukkasen vain ja ainoastaan siksi, jotta saisin kutsua tätä sekä edellistä ja sitä edellistä trilogiaksi.