Pehmeät lomapöhnät

Lapsuuteni kesinä muistan tätini miehen olleen enimmäkseen vaitelias herra, joka tyytyi yleensä tarkkailemaan tilannetta mieluummin kuin osallistumaan tai ottamaan kantaa mihinkään. Hän oli hiljainen jörrikkä, joka tavallisesti oli pitkälti omissa oloissaan aitallaan sukumme lomakolhoosissa Sysmän Nuoramoisissa. Joskus hän lohkaisi jotain hauskaa ja naureskeli hilpeänä meille nassikoille, jotka vouhotimme pitkin maita ja mantuja. Aikuisiällä minulle valkeni motiivi sedän käyttäytymiseen. Hän oli kaikki lomansa pääosin päissään.

Tätini siippa oli rekkakuski, joten puhkitallatut polut kuluvat hieman lisää todetessani, että raskas työ vaatii raskaat huvit. Mutta ne olivat tosiaan raskaita huveja, kun minulle myöhemmin valotettiin äijän parhaiden päivien juomatottumuksia. Se oli suurin piirtein pullo kirkasta per lomapäivä, siis joka päivä. Silloin, kun ukko näyttäytyi hekottelevan hilpeänä, oli hän reippaammin maistissa. Ja silloin, kun häntä ei näkynyt päivällä toviin ollenkaan, hän retkotti aitassaan sammuneena. Mies hoiti aina työnsä viimeisen päälle tunnollisesti, mutta kun vaihde meni vapaalle, se oli hellurei.

Tätini taas oli onneksi pääosin selvin päin, koska hänen täytyi pitää huolta kännisen rekkakuskin lisäksi myös kahdesta pojastaan. Hän oli sähäkkä moottoriturpa, jolta tuli juttua konekivääritahtiin. Muistan monesti tilanteita, kun tätini hölötti taukoamatta kaikista mahdollisista asioista rekkakuskiäijälleen ja äijä itse oli vain hiljaa. Hiljaisuus johtui siitä, että mies oli sammumispisteessä. Olisi luullut, että monella urospuolisella olisi pinna kiristynyt taukoamattoman kälätyksen edessä, mutta tällä herralla hilpeät tunnelmat säilyivät sitkeästi. Promillet olivat sen verran kovissa lukemissa. Legendaarisimpina tapauksina olen kuullut sattumuksesta, joka tapahtui kerran muinoin, kun ukko oli taas kerran ollut tillin tallin lähestulkoon valot sammuksissa. Mies oli maannut aitan sängyllä hämärän rajamailla ja tätini oli jäkättänyt vieressä miehelleen tämän tilasta, toki ansaitusti. Äijä oli aikansa kuunnellut tai osittain kuunnellut mäkätystä ja lopulta puolitajuttomassa tilassaan tokaissut: ”Mitä huono huokaa, kun on turva kelkassa.” Tätini kertoi joskus jälkeenpäin, että hän ei pystynyt enää sen jälkeen jatkamaan sättimistä, koska häntä alkoi naurattaa niin paljon.

Herra Rekkamiehenkään terveys ei kestänyt sellaisen kuurin kurimusta loputtomiin. Henki pihisee edelleen, mutta ikäviä terveysongelmia piisaa eikä pullo kallistu enää entiseen tahtiin. Aikaakin on tietty kulunut tuollainen 30 vuotta. Itsekin joskus aikuisiällä salakuljetin Sysmän kyliltä ukolle litran Leijonan, vaikka hänellä terveys reistaili jo tuolloin. Täti oli kieltänyt viinan ottamisen, mutta mies tuli vaivihkaa luokseni, kun olin lähdössä kirkolle (siis Sysmään), ja sujautti minulle kaksikymppisen. Pullo toimitettiin rekkakuskin hellään huomaan niin, ettei tätini havainnut (muuta kuin seuraukset myöhemmin). Sain toki moitteet tädiltäni jälkeen päin.

Nuorempana maistuivat väkevämmätkin, mutta nyt neljän kympin pahemmalla puolella nautintoaineet ovat kallistuneet pääosin mallasjuomien puolelle. Viime kesäkin lipui kivasti käsistä kaljaa lipitellessä ja päivänpaistetta ihmetellessä. Juttu on vaan niin, että kaljahampaan kolottaminen täytyisi saada katkeamaan aina jossain kohtaa. En osaa arvioida, missä määrin pitkän kaavan olutmaistajaiset vaivaavat maksaa, mutta vyötäröseudulla harrastus alkaa näkyä väkisinkin ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään, kun liikunnan määrä vähenee kelien huonontuessa. Sisäiset ristiriidat repivät sisintäni.

Harrastelijoiden harrasta harrastustoimintaa

Hei sinä kamppailulajien ystävä! Pitkän linjan urheiluseura Porin Karhu-Markut ry järjestää turpiin vetämisen peruskurssin kaikille suomalaisesta perinnelajista kiinnostuneille. Jos tunnet, että karate, judo, jiujitsu, taekwondo, potkunyrkkeily, capoeira, vapaaottelu tahi taiji ovat pelkkiä paritansseja tai olet jo muuten lämmitellyt elämässäsi riittävästi, tarjoamme suoraviivaisen vaihtoehdon suoraselkäisen toiminnan ystäville.

Turpiin, köniin, kuonoon, kupoliin, pataan, daijuun, lättyyn, tauluun ja dunkkuun vetämisen jalo taito on vaipunut kiireiseltä nykyihmiseltä unholaan. Mielialalääkkeet, ryhmäterapiat, trendikahvilat, isyyslomat ynnä muut hölynpölyt ovat tylsyttäneet ihmisestä terän, sen, millainen peto ihminen viime kädessä on. Ydinkysymyksenä on, miten houkutella uudestaan esiin alkukantainen selviytymisvietti, homo sapiensin oikea luonto. Kurssilla on tarkoitus käydä läpi lajin perusotteet ja -taidot sekä harjoitella joitakin tyypillisiä tilanteita (= turpiinvetokinkerit), joissa näistä taidoista on apua.

Perustekniikkaosassa käymme läpi mm. miten käsi puristetaan nyrkkiin, tasapainoinen lyöntiasento, miten lyödään, kuinka kovaa lyödään ja minne pitää lyödä. Jaloille ei tässä lajissa ole juuri käyttöä muuten kuin poliisia karkuun juostessa. Potkiminenhan on kivesten kasvattamiseen kykenemättömien pikku räkänokkien homostelua, kuten myös kaikki painiotteet, lukko-otteet, kuristelut ja muut halimiset.

Kurssilla huomioidaan myös olosuhteet, joissa voidaan päätyä vastakkaiseen lopputulokseen, joka ei tietenkään ole toivottava, mutta joka todennäköisyyksien perusteella on kuitenkin huomioitava. Opettelemme, miten otetaan kunniakkaasti turpiin ilman, että kasvojen menettäminen (vertauskuvallisesti) olisi vaarana. Tällöin esim. maahan sikiöasentoon käpertyminen ja uikuttaminen on poissuljettu vaihtoehto. Harjoittelemme joitakin käyttäytymismalleja, joita noudattamalla saamme osaksemme vastustajan kunnioituksen. Tästä esimerkkinä mielipuolinen nauru kivunlievityskeinona.

Nykyisellään otolliset turpiinvetotilanteet vesittyvät pitkälti turhiin neuvotteluihin, säätämiseen ja lässytykseen. On oivallettava ajoissa, milloin täytyy ryhtyä suoraan toimintaan. Tässäkin aikainen lintu korjaa potin, eli kun huomaat tilanteen aiheuttavan nousujohteista vitutusta, toimi heti, ts. ”lyö ensin, puhu sitten, jos on vielä lisättävää” -metodi (jossa tavallisesti säästyy pitkiltä puheilta). Saat yllätysmomentin puolellesi ja jännitys laukeaa kuin itsestään. Yleensä tämän jälkeen vastapuolen halukkuus avautua vähenee ratkaisevasti. Kannattaa pitää aina mielessä, että halussa tempaista jotakuta turpiin on perustasolla kyse sisäisten ristiriitojen ja turhautumien purkautumiskanavasta. Turpiinvetosessioissa, joissa teot puhuvat ja sanat eivät, on kuitenkin turha alkaa vinkua sellaisista henkimaailman jutuista. Näistä ja monista muista tilannesidonnaisista tekijöistä puhumme osiossa ”turpiin vetämisen psykologiaa”.

Kurssilla esitellään selkeät ja havainnolliset toimintamallit olosuhteisiin, joissa on korkea turpiinvetopotentiaali. Tällaisia olosuhteita ovat tyypillisesti anniskeluravintoloiden jonot, grillijonot, taksijonot, liian halpojen elektroniikkatuotteiden jonot, ilmaisten ämpäreiden jonot, yölliset kohtaamiset torilla, suulaat ja keinotekoisella itsevarmuudella varustetut nuorison edustajat, joukkueurheilutapahtumat, yhteisölliset alkoholitarjoilua sisältävät juhlatilaisuudet (mm. firman pikkujoulut), sukukokoukset, taloyhtiöiden yhtiökokoukset, junioriurheiluseurojen vanhempainpalaverit sekä Porin kaupungin taajama-alueella oleskelu.

Jos olet kiinnostunut lajista, ja mikset saatana olisi, otathan yhteyttä kouluttaja Markku ”mikä vittu sää oot” Karhuseen. Voit myös tulla aukomaan ruokintareikääsi suoraan seuran toimistolle, niin näytämme, miksi naapurissamme sijaitsee menestyvä hammaslääkärikeskus.

Kaino pyyntö kaivon pohjalta

En toivo mitään muuta kuin että rakastaisitte minua lähimmäisenänne ja hyväksyisitte minut sellaisena kuin olen, eli

hauskana, vitsikkäänä, seksikkäänä, lihaksikkaana, komeana omenana, outona omenamatona, perikatona, lahona latona, aikajanana, manaajana, rajattoman rajaajana, raadollisena raatajana, ratkeamattoman ratkojana, tulevaisuuden tuhoajana, katalana katanana, kuumana kastanjana, parantumattomana pandemiana, elektronisena enkelinä, mekaanisena messiaana, megalomaanisena messumaistiaisena, katkeamattomana katkeruutena, pomppivana populistina, tahattomana taakkana, taipumattomana takinkääntäjänä, takuuvarmana taapertajana, painottomana painolastina, suutarina tsunamina, sutkina sipattina, saatanallisena sapattina, satunnaisena sakkorysänä, simputtavana simpukkana, viiltävänä viipalekuvauksena, tutkimattomana turjakkeena, monitulkintaisena monumenttina, kotoisena korpimetsänä, tulisena tundrana, lakaistuina lakeuksina, jäätymättöminä jäätikköinä, marinoituneina mantereina, vajoavina valtamerinä, liipottavana linnunratana, maatuvana maailmankaikkeutena.

Siinä ensi alkuun. Jatkuu sivusta seuraavana lukuvuonna.

Kisumisun muistolle?

Tapahtuipa taas kerran tosielämässä. Pääsin kahvitauolla todistamaan erikoista episodia. Kollegani, jolla on ilmeisen rakas ja ikäloppu kissanraato lemmikkinä, paljasti itsestään seikan, joka avasi minulle uuden ikkunan todelliseen eläinrakkauteen.

Työtoverini (nainen) tunnusti, että kun hänen kissansa siirtyy lähivuosina/-aikoina ajasta ikuisuuteen, on hän vakavissaan harkinnut kissansa täyttämistä. Tällainen tunnustus aiheutti kahvipöydässä ansaitusti kuhinaa. Paitsi että se kuulosti jokseenkin (traagisen?) koomiselta ja umpikahelilta, on siinä myös jotain selkäpiitä karmivaa. Asian kuultuani mieleeni pullahti jostain syystä Stephen Kingin teos Uinu, uinu lemmikkini, joka sattuu olemaan taas tapetilla uuden leffaversion myötä.

Toinen työtoverini (mies) tarjosi oitis auttavan kätensä kissan muuttamisessa muistoesineeksi. Hän sanoi, että siihen tarvitaan vain pari pulloa polyuretaania ja täyttöaukkokin löytyy kissasta omasta takaa. Siis takaa. Tieto synnytti luonnollisesti hillittömän irvailujen vyöryn, kun pohdittiin, mitä kaikkea moisesta operaatiosta voisi seurata. Miltä mahtaa kuolonkankea kissa näyttää kirjahyllyssä? Miltä se vaikuttaa, kun nainen työpäivän päätteeksi istahtaa olohuoneen sohvalle, ottaa jäykän kissankalikan syliinsä ja alkaa silitellä sitä? Taitaa ystäväpiirin kyläilyt harveta jatkossa, kun aito kissanukke tervehtii heitä tuimasti olkkarissa. Puhumattakaan siitä, että talon emäntä juttelee sille.

Kuvittelin aiemmin, että näin mielettömään menoon törmää vain suuressa maailmassa eli pääosin Amerikan ihmemaassa, mutta väärässä olin jälleen kerran. Jokunen vuosi sitten tätini hirmurakas katti heitti ruokakuppinsa nurkkaan ja laski kylmät pissat kissanhiekkaan ja mitä tätini teki? Hän krematoi elukan, tai siis teetätti jossain polttohautauksen, ja laittoi tuhkat uurnaan. Nyt kyseinen misse majailee tuhkakupissa hyllyssä kunniapaikalla tai parhaassa tapauksessa yöpöydällä, jotta tätini voi joka päivä vaalia Hänen muistoaan ja muistella lämmöllä miukumaukun kunnian päiviä.

Vaikka tätini toiminta kuulosti jo riittävän sekopäiseltä, vie oman lemmikin täyttäminen ja esille asettaminen kirkkaasti voiton. Tai kenties tämä onkin nykyään jo ihan yleisesti hyväksytty menettelytapa ja olen vain pudonnut tälläkin saralla kehityksen kelkasta. Jos kerran muualla, niin miksei täälläkin. Pidetäänhän täytettyjä eläinten päitäkin seinällä voittopokaaleina. Tai ainakin joskus pidettiin. Jotenkin olin kuvitellut, että lämpimin muisto mistä tahansa nelijalkaisesta ja miksei kaksijalkaisestakin sijaitsee elävän yksilön korvien välissä, eikä sitä edellä esitetyillä silmänkääntötempuilla paremmaksi saa. Toisaalta olisin voinut vaimon kiusaksi täyttää isoäitini ja asettaa hänet keittiön pöydän ääreen tuijottamaan tuomitsevasti vaimoparkaa. No nyt tuli mieleen Alfred Hitchcockin Psyko-elokuva.

Zen ja pyykinripustamisen taito

Oppilas: Mestari, näytä minulle tie.
Mestari: Lapseni, se tie on pitkä ja kivikkoinen, täynnä petollisia paikkoja. Mutta kärsivällisyydellä senkin matkan saa taitettua. Meidän tulee aloittaa oikean välineen valinnasta, sillä perusteelliset alkuvalmistelut tai pohjustustyöt tasoittavat polkuamme. Olemme oikealla tiellä, jos valitsemme omilla jaloillaan seisovan siivekkeellisen kuivaustelineen, koska siihen mahtuu runsaasti pyykkiä. Sen on hyvä olla kokoontaitettava, jotta sen saa tarpeen tullen pois tieltä. Etsinnässä ei saa hätäillä, koska muuten voi tuhlata rahansa heti hajoavaan malliin. Telinettä tulee tarkastella huolella, jotta sen voi havaita olevan vankkatekoinen. Liitokset ja nivelet voivat olla heikkoja kohtia.
Oppilas: Ammennan viisauttasi ja tutkin sitä sydämessäni. Entä sitten? Miten jatkamme eteenpäin?
Mestari: Seuraavaksi siirrymme pyykin valmisteluun, jotta löydämme suunnitelmallisuuden ja johdonmukaisuuden hyveet. Ensimmäiseksi erottelemme kasasta paljon ripustustilaa vievät vaatteet, kuten paidat, housut ja mekot. Nämä asettelemme telineelle siten, että leveytensä puolesta tavallisesti eniten tilaa vievät paidat ripustetaan telineen siivekkeille. Samalla ymmärrämme tasapainon idean. Jos ripustamme vaatteita vain yhdelle siivekkeelle, eikä painoa ole lainkaan toisella siivekkeellä tai kuivaustelineen keskiosalla, teline kaatuu. Kaikessa pitää pyrkiä tasapainoon itsensä ja ympäristönsä kanssa. Kun siivekkeet tulevat täyteen, siirrytään täyttämään keskiosaa. Jos pyykkiä on vain vähän, kannattaa käyttää ainoastaan telineen keskiosaa ja taittaa lopuksi siivekkeet pois tieltä. Jos paitoja ja housuja on todella paljon, kannattaa harkita vaihtoehtoisia ratkaisuja: osan paidoista voi ripustaa henkareille jonnekin muualle, jos tilaa löytyy. Takit tulee aina ripustaa tukeville henkareille.
Oppilas: Sanasi ovat viisauden virtaavaa vettä, niin elävää ja mukautuvaa. Kertokaa lisää!
Mestari: Malttia, nuori oppilaani. Kokemus ei kiirehtimällä kartu. Kaikki virtaa, sen voi parhaiten havaita pysähtymällä ja tarkkailemalla. Kiitollisena panen kuitenkin merkille valtaisan oppimisen halun, sen sisältäsi säteilevän voiman.
Oppilas: Entä alusvaatteet, suuri Mestari?
Mestari: Lyhyet alushousut asetellaan telineelle poikittain, jotta ne eivät veisi liikaa tilaa. Niiden ripustaminen samansuuntaisesti edistää sisäistä rauhaa. Sukat tulee ripustaa siten, että niiden kärkien tulee osoittaa samaan suuntaan. Sukkien ollessa pyykkinarulla vieri vieressä täydellisessä järjestyksessä voimme aistia harmoniaa ympäristömme kanssa. Tällä tavoin pääsemme lähemmäksi mielen täydellistä tasapainoa.
Oppilas: Onko vielä jotain huomioitavaa, Mestari?
Mestari: Mainitsen vielä, että pyykkiä ei kannata asetella toistensa päälle, sillä se hidastaa kuivumista. Vaatteiden paksuimmat kohdat, kuten housujen vyötäröt, kuivuvat hitaimmin. Työn voi katsoa tehdyksi, kun ei ole enää ripustettavaa pyykkiä jäljellä. Tuolloin mieli on levollinen ja voimme tuntea yhteyden maailmankaikkeuteen. Pitää muistaa, että vaatteiden kuivuttua ne tulee oikeaoppisesti korjata pois telineeltä, laskostaa ja siirtää niille kuuluville paikoilleen, mutta siihen perehdymme toisella oppitunnilla.
Oppilas: Mestari, tämä kaikki on ollut valaisevaa ja syvän viisauden sanoistanne riittää minulle pohdittavaa pitkäksi aikaa. Yksi kysymys askarruttaa vielä mieltäni: Mestarini, oletteko mielenvikainen?
Mestari: Lapseni, oppilaani, elämme aikoja, joina meidän kaikkien täytyy olla mielenvikaisia pysyäksemme järjissämme.