Käkeensaajat ry kokoontuu

– Jaahas, se olisi taas aika Kanta-Hämeen käkeensaajat ry:n kokoukselle. Tuttuun tapaan vedetään yhteen toivottavasti tapahtumarikas kulunut viikko. Kuka tällä kertaa aloittaisi? Miten olisi Jorma? Mikäs muuten Jormalla siellä pullottaa?
– Joo se tämä jalassa oleva kipsi, joka pullottaa. Jalka on murtunut aika monesta kohtaa, joten kyllä tässä saa tovin odotella, että pääsisi eroon kipsistä. Älkää sitten ihmetelkö, jos ei ole tulevina kuukausina pahemmin kerrottavaa.
– Kerropa nyt Jorma, miten pääsit ansioitumaan tällä kertaa. Taitaa tulla kunniakas merkintä ansioluetteloon.
– Jos lyhyesti kuvailisi tapahtumien kulun, niin ehtii muutkin päästä ääneen. Siinä oli parkkiksella kokoontunut joku nuorisoporukka, joka oli peilailemassa tuunattuja Audejaan. Letkautin siinä, että tietääkö pojat, mitä ne neljä rengasta Audin nokassa tarkoittaa. Ennen kuin ne ehtivät sen enempää ihmetellä kysymystä, jatkoin, että ne renkaat tarkoittavat sitä, että kuskina on nelinkertainen persläpi. Ehdin sitten vielä lisätä, että taitavat pojat muutenkin olla enemmän persreikien perään, kun ei näy ensimmäistäkään tyttöä porukassa. Että on vissiin peräröörin rassaajien ja tuhkaluukkuun tunkeutujien kokoontumisajo kyseessä. Paljon enempää en ehtinyt vittuilla, kun yksi niistä kaasutti Audilla päin. Yritin väistää, mutta lonkka otti osumaa ja jalka meni murskaksi.
– Aika kovaa settiä pääsit esittämään. Kyllä olet tosi Jorma mieheksi, ei voi muuta sanoa. Eiköhän muut anneta oikein aplodit Jormalle, ennen kuin jatketaan.
* tapu-tapu-tapu-tapu-tapu-tapu-tap-tap *
– Sitten olisi varmaan meidän nuorisojaoston, eli Epen vuoro. Oh hoh, onpa sinulla pää turvoksissa. Pystytkö edes puhumaan?
– Joo, kyllä minulla sentään hampaita suuhun jäi siitä vuorovaikutustilanteesta.
– Kerro nyt Epe ihmeessä, miten tuollaiseen lopputulemaan päädyttiin?
– No joo, tämä on aika tavanomainen tarina. Olimme HPK:n faniklubin kanssa vieraspelissä Porissa. Oli siinä vähän suu kosteana, kun päätin avata sanaisen arkkuni hallin kaljajuottolassa. Totesin paikallisille urpoille, että on tuo Ässät sellainen mekkoihin pukeutuva homolauma, ettei varmaan kannata päästää pelin jälkeen pukukoppiin kameroita todistamaan, mitä siellä tapahtuu. Sitten tulikin pataan oikein kunnolla. Sain siinä lattialla maatessani vielä vähän monoakin kaupan päälle, ennen kuin kaverit ehtivät tulla väliin.
– No olihan tuo aika peruskauraa, mutta sen verran täytyy antaa Epelle tunnustusta, että on pojalla aina ollut hyvin sana hallussa. Seurassa kuin seurassa Epe saa kenet tahansa vittuuntumaan tuossa tuokiossa. On se hieno lahja. Mutta tähän väliin tällainen ilmoitusluonteinen asia. Tämän vuoden Kanta-Hämeen käkeensaajat ry:n kesäretki suuntautuu Pohjanmaalle lestadiolaisten suviseuratapahtumaan. Perinteiseen tapaan soluttaudutaan porukkaan ja aiheutetaan eripuraa kukin omalla tyylillään. Siellä on oikein otollista maaperää aukoa antaumuksella päätään uskiksille. Haastekerroinkin on aika mukava, jos saa suviseurassa kunnon rähinän aikaiseksi. Vanhan kaavan mukaan parhaat suoritukset palkitaan. Muistanette vielä hyvin Riston upean revittelyn viime vuoden Flow-festivaaleilla, minkä seurauksena Risto makasi kaksi viikkoa letkuissa sairaalan vuodeosastolla. Että sellaista, mutta eteenpäin, sanoi hauki rannassa. Jaaha, olisiko nyhveröosastoamme edustavan Kukkakeppi-Kaapon vuoro. No keneltä tuli tällä viikolla turpiin? Saitko tavalliseen tapaan selkäsaunan virtahepotyttöystävältäsi? Tuliko riitaa Warzonen pelaamisesta?

Uusia sananlaskuja uusille idiooteille

Jos näkisit asiat niin kuin minä näen, olisit nyysinyt silmäni.

Sirpat tuovat onnea, joten hanki itsellesi Sirpa.

Putosin kärryiltä, onneksi kaljalaatikot eivät.

Kerran sitä eletään, mutta kaikki eivät ehdi kuin puoleen väliin.

Oman maan mansikka, paitsi jos kasvatti niiden sijaan kurpitsoja.

Parempi pyy perseessä kuin paskat housuissa, mutten ole ihan varma.

Ei Google Mapsilta kysyvä tieltä eksy matkalla lähimpään Alkoon.

Kun aloittaa puhtaalta pöydältä, on mukavampi nuolla kaatuneet viinat.

Ei maksa vaivaa, jos ei ryyppää joka päivä.

Jos ei näe metsää puilta, kannattaa pysyä kaupungissa.

Liiku säännöllisesti ja pysyt tekopirteänä mulkkuna.

Ei oppi ojaan kaada, joten haista sinäkin vittu.

Ei haukkuva muija pure, jos ehtii lyödä ensin.

Äijäkkäät pärinät moottorisahasta

Olen pariin otteeseen käsitellyt moottorisahan monitahoista tematiikkaa, joten mieleni halajaa taas aiheen äärelle. Sitten viime näkemän, eli vuoden 2015, asiaan on tullut uusia juonenkäänteitä. Huvittavaa kyllä, omistan nykyisin ihan oikean moottorisahan. Omistussuhde syntyi jo vuonna 2017, mutta ei kaikkea ehdi huutelemaan kylillä samoin tein. Toiseksi on hyvä kerryttää pitkän aikavälin käyttökokemuksia, vaikkakaan niitä ei ole tähän päivään mennessä kertynyt.

Taisin joskus huikata vitsillä isälleni, kun hän kyseli, tarvitsenko jotain, että osta moottorisaha. Yllätys olikin melkoinen, kun hän eräs kesäpäivä kurvasi talon pihaan ja rykäisi takakontista esiin moottorisahan. Vielä erikoisemmaksi asian teki, että isäni ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista luottamusta kädentaitojani kohtaan, pikemminkin alleviivannut, että käytännön hommiin minusta ei ole. Eikä auton rattiin. Eikä minusta muutenkaan saa miestä tekemälläkään. Poikkeuksellisen lahjan myötä heräsi sellainenkin epäilys, onko isälläni jokin motiivi päästä minusta lopullisesti eroon.

Hyvä puoli on, etten ehtinyt kuolla pois omistamatta moottorisahaa. Isäpappa on aina ymmärtänyt laadun päälle ja ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa, joten saha on kunnon kalu, eli Stihl MS181CBE. Ongelmana taas on se, ettei tahdo oikein löytyä kohteita, mihin sahaa käyttää. Talokin on tiiliverhoiltu, joten teräketju menisi huonoon kuntoon. Pihalla on yksi massiivinen riippakoivu, mutta kunnioitukseni majesteettista komeutta kohtaan on niin suuri, etten tohdi muuta kuin vähän karsia häntä. Se on ollut täällä paljon ennen minua ja toivottavasti on täällä myös minun jälkeeni.

Sahan käyttö on siis jäänyt todella vähälle. Lähinnä olen pätkinyt joitakin paksumpia oksia, mutta todelliseen puunkaatoon ei ole tullut kutsua. Ei ole metsää eikä enää suvun mökkiäkään tontteineen. Ei viitsi salakaatajaksikaan ryhtyä, ainakaan tällä kokemuksella. Olen ollut puunkaatohommissa apumiehenä, mutta siihen se jää. Näillä meriiteillä tuskin kannattaa toivoa kutsua mihinkään järeämpiin urakoihin, niin ehkä lapsetkin ehtivät nähdä isänsä elossa vielä täysi-ikäisiksi vartuttuaan.

Viime heinäkuun helteissä tuli pätkittyä harjoituksen vuoksi paksumpia karahkoja takapihalla. Treenin suoritin luonnollisesti kunnon varusteissa, eli shortseissa ja varvassandaaleissa. Täytyyhän suvun perinteitä kunnioittaa. En muuten edes omista turvasaappaita, kypärää, visiiriä, tms. sahausrekvisiittaa. Näpertely meni muuten hanskaan (ei ollut hanskojakaan), mutta hauskana pikkuseikkana voin mainita, että sahailusessiossa onnistuin pudottamaan sahan kädestäni jalkapöytäni päälle. Saha ei ollut käynnissä tuolloin, mutta teräketjusta tuli pienet vertavuotavat skraidut. Mutta en senkään jälkeen hakenut parempia jalkineita. Jos ei kerrasta opi, niin turha yrittää myöhemminkään.

Järjen sulaketaulun oikosulkuja

Looginen kuin kevätkääryle.

Hän oli munansa mittainen mies.

Lähti kuin viina rannasta.

Eristäytyminen on inhimillistä.

Elin kaiken sen, vaikken ymmärtänytkään, mitä se oli.

Tämä on se hetki, jolloin erotellaan jyvät pakaroista.

Tempus fuckit – aika rientää, kun kaikki alkaa mennä päin helvettiä.

”Panopuu vai ajopuu, kas siinä kysymys”, pohdiskeli panomies Pate baarin lihatiskillä.

”Si si, Seppo-Riitta”, tokaisi pitäjän tyhmin einari paikalliselle naiselle päästyään Espanjaan.

”Tämähän lähtee ihan lonkalta!”, uhosi Upi vesihiihtotaitojaan, ja päätyi lonkkaleikkaukseen.

Turkulainen lapselleen aamulla: ”Ulkon o pakkast, laitoiks lämmint pääl?” Lapsi: ”Kyl mää laitoin.”

Susikoira Freud seikkailee – purtuaan ensin roistoa pureutuu se pahantekijän traumaattiseen lapsuuteen ja löytää ongelmallisen äitisuhteen.

Tuntuuko siltä, että meisselisi on aina jäykkänä kuin jäätynyt banaani? Onko ongelmana, että vaikka yrittäisit ajatella maitopurkkia, et saa rakkauden kipukoukkuasi lepotilaan? Aiheuttaako se kiusallisia tilanteita, kun työvoimatoimistossa tai hautajaisissa tai missä tahansa julkisissa tiloissa ja tilaisuuksissa housun etumus pullottaa niin näyttävästi, että kuu-ukkokin näkee sen? Ei hätää, kestoseisokkiin on nyt lääke. Melarest takaa, että veitikkasi pääsee hyvin ansaitsemaansa lepoon. Melarestin löydät lähimmästä ”hyvin varustetusta” varusteliikkeestä. Melarest – mela, rest in peace.

Isoisän partapeili

Ei ollut isoisällä olkihattua, mutta partapeili oli. Kun ajattelee asiaa näin jälkijättöisesti, eipä olkihattu olisi oikein sopinutkaan isoisän päähän. Olisi se näyttänyt melko hölmöltä. Toki riippuu vähän olkihatun muodosta. Papalla oli joitakin mainoslippiksiä, joita hän piti mielellään. Ne kaikki olivat moneen kertaan pestyjä, värinsä ja ryhtinsä menettäneitä. Aika järkyttävän näköisiä, mutta ei pappa muutenkaan mikään muotitietoinen ollut. Lippikset istuivat kuin tatti päässä kesäisin mökillä. Kirkolle lähdettäessä löytyi päähän vähän hienompi lätsä.

Ai niin partapeili. Isoisällä oli mökillä tapana ajaa partansa mökin keittiössä, jossa partapeili roikkui ikkunan kahvassa. Siinä hän peilaili pienestä pyöreästä peilistä ja raapi partaansa pois iäisyysvanhalla sähkökoneella, joka piti sirisevää ääntä leikatessaan kovaa sänkeä (sukuvika). Minäkin sain nuorempana miehenä lahjaksi modernin Philipsin kolmekiekkoisen akkukoneen, mutta käyttö jäi vähiin rajaajaa lukuun ottamatta. Tunne kasvoilla oli sen verran epämiellyttävä terien pyöriessä, että olen pysytellyt vakaumuksellisena höylän & partavaahdon kannattajana. Lopputuloskin on huomattavasti siistimpi.

Ai niin partapeili. Isoisä jätti maalliset murheet taakseen vuonna 2005, mutta partapeili nökötti ikkunan kahvassa senkin jälkeen muistaakseni jopa toistakymmentä vuotta. Kukaan ei siirtänyt sitä pois. Se oli jokseenkin aavemaista. Joskus katselin peilistä ja vilkuilin siitä taakseni, ettei taustalla olisi näkynyt pappaani. Ei näkynyt, joten se niistä kummituksista.

Kun viimein isoäitinikin päätti pallonpäällisen vaelluksensa, oli jätettävä hyvästit myös rakkaalle mökille ja rannalle. Samalla katkesi viimeinenkin kytkös suvun kotiseutuihin. Viimeisellä käynnillä otin mukaani joitakin esineitä, joita en halunnut jättää seuraaville omistajille. Partapeili ei ollut enää ikkunan kahvassa, vaan oli siirretty piirongin päällä olevaan puukiuluun. Siitä lähtien olen ajanut partani isoisäni partapeilin avustamana ja varjellut, etten vahingossakaan pudota sitä. Varmasti saisin jonkun kirouksen päälleni.