Salin kundi ihan snägärillä

Kutkuttavan jännittävää jatkoa aiempaan lässytykseen.

Enhän minä missään nakkikioskilla käy, vaan kuntosalilla. Tarkoitan, että minun on annettu ymmärtää, että salirutiinini ovat päin persettä, joten olen vertauskuvallisesti nakkikiskalla aiheesta. Teen siis ilmeisesti kaiken väärin. Huvittavaa kyllä ”kotisalini” sijaitsee ostoskeskuksessa ja salitilan seinänaapurina on hampurilaisravintola. Ostoskeskuksen väliseinät ovat paperia, tai korkeintaan aaltopahvia, ja niinpä grillituoksut puskevat täysin palkein kuntosalin puolelle antamaan motiboostia ahertajille. Totta puhuen, vaikka tuoksuilla olettaisi olevan veden kielelle herauttava vaikutus, niin minua ne etovat, mikä on toki ihan hyvä. Muutoinhan minulle maistuu oikein hyvin burgerit sun muu mättö, mutta varmaan se on niin, että syntyy vastareaktio, kun hajut esiintyvät väärässä ympäristössä.

Pointti on, että olen täysin burgerilla puhdas-/oikeaoppisesta saliharjoittelusta. Enkä myöskään tunne käsitteistöä. Viime viikolla poika kertoi tehneensä jotain liikkeitä smithillä. Sanoin, että anteeksi siis millä. Selvisi, että se on sama laite, jolla olen tehnyt jalkakyykkyä ja penkkipunnerrusta (eli ”penaa”, voi tsiis) jo monta kuukautta. Smith-laite on häkkyrä, jossa ”levytanko liikkuu ylös ja alas kiskojen varassa”. Ok, sivistystä ei voi estää, hän olkoon sitten Mr. Smith, kuka ikinä onkaan. Ainakin juttelen hänen kanssaan jatkossa oikealla nimellä, vaikka muuten teenkin hommat väärin: ”Saanko luvan, Mr. Smith?”

Mutta lyhykäisesti, mitä teen lasteni mielestä väärin: aivan tolkuttomasti toistokertoja, ei ole tarpeeksi lepopäiviä, en vuorottele salikäynneillä eri lihasryhmiä (kuten selkä/vatsa, jalat, kädet), en tee minkäänlaisia lämmittelyjä eli kardiota (kardiovaskulaarinen liikunta) eli aerobista osuutta. En ole katsonut tutoriaaleja, tutustunut oikeanlaisiin saliohjelmiin enkä ole pyytänyt ohjeita personal trainerilta. Kuulostaa pikkulasten ”mää itte!” -käytökseltä. Tähän listaan voin lisätä vielä yhden outouden: kahden tunnin setin aikana en juo ollenkaan. Vesi on palkinto (wtf?!?!), kun kaikki hommat on hoidettu. Ei minulla ole edes juomapulloa. Pannaan harkintaan, että muuttaisin jossain kohtaa hieman vinoutunutta toimintatapaa. Salilla kävijät kuuluvat ilmeisesti järjestäen traumatisoituneeseen tai neuroottiseen joukkoon, joka ei ole päässyt imeväisiän yli tai on vieroitettu rinnasta liian aikaisin. Tai sitten kaikki kärsivät kroonisesta nestehukasta. Sen verran ahkeraan nuo yksilöt turvautuvat juomapulloon. Alkaisikohan hillitön parku, jos veisin joltain pullon?

Jos totta puhutaan, ja kaikkeahan täytyy kokeilla edes kerran elämässään, minua ei liikauta kissan tuhnauksen vertaa, mitä teen väärin tai oikein salilla. Mitä salilla käyskentelyyn tulee, on kaksi johtosääntöä, jotka ohjaavat puuhasteluani: Ensinnäkin on minimoitava riski, etten päädy ennalta määräämättömäksi ajaksi sairastuvalle, tai leikkaussalin pöydälle, tai ruumishuoneen lavetille. Tällaisen hiihtäjän on toimittava huolella ja maltilla.

Toiseksi, edellinen huomioon ottaen, minulla pitää olla salitreenin jälkeen fiilis, että olen todella tehnyt jotain. Välillä katson muiden toimia ja funtsailen, että jotkut näyttävät vain istuvan laitteella 90 % ajasta tekemättä mitään, ts. tuijottaen luuria. Juu, ymmärrän tauot, mutta kuinka hiton pitkiä taukoja täytyy olla toistosarjojen välillä. Minä en mene salille siksi, että notkuisin siellä valtaosan ajasta puhaltelemassa muniini. Nykyisellään minulla kuluu aikaa kaksi tuntia kertakäynnillä, ja se on rankkaa rytinää alusta loppuun. Jollei treenisession päätyttyä ole märkänä sekä paita että kalsarit (hiestä, ei ole virtsankarkailua – vielä), on jotain mennyt vihkoon.

Olen tähän satunnaisotannalla poimitun jumaluuden siunaamaan päivään mennessä käynyt suorittamassa rääkkiäni 57 kertaa, eli hieman vajaa joka toinen päivä. Mikä ihmeellisintä nivelet, lihakset ym. liikkuvat ja rasituksen alaiset osat kropassani ovat kestäneet sen. En ole eläessäni ollut näin tiukassa tikissä. Ja maistuu edelleen hyvälle.
 
Loppuhuomautus kaikille niille satuhahmoille, jotka eivät tunne kirjoitustyyliäni: teksti saattoi sisältää tarkoituksellisesti provokatiivisia kärjistyksiä.