Jogo bonito e podre

Kesä 1994 ja jalkapallon MM-kisat Yhdysvalloissa. Oikean jalkapallon kulttuuria yritettiin taas istuttaa tolloihin jenkkeihin, ja sillä kertaa saavutettiin läpimurto. Pohjois-Amerikan ammattilaisliiga MLS (Major League Soccer) saatiin lopulta käyntiin vuonna 1996 ja hyvin on toiminut tähän asti. MLS:ia oli edeltänyt 12 vuotta aiemmin kuopattu NASL (North American Soccer League), joka hengitti vuosina 1968–1984. NASL:ssakin pelasi runsaasti aikansa supertähtiä, kuten Pelé, Franz Beckenbauer ja Johan Cruyff. NASL kaatui Yhdysvaltojen 1980-luvun alun lamaan ja pelaajaliittojen erimielisyyksiin.

Tuo kaukainen kesä jätti kultaisia muistoja Nuoramoisjärven (Sysmä) rannan futiskuumeesta. Katselimme serkkupoikien kanssa pelejä yömyöhään, kun mm. Romario, Baggio, Hagi, Stoichkov ja Brolin kirmailivat viheriöllä. Päivisin potkimme ”futista” riu’uista tehtyyn maaliin. Pelipallona oli aito ja alkuperäinen paikallismarketin hyllyltä haettu muovinen Super Tele. Emme olleet enää pikkupoikia, minullakin ikää jo 18 vuotta, mutta meillä oli todella hauskaa. Eikä kukaan ollut ivaamassa tai tuomitsemassa pelailujamme lapsellisiksi.

Pelasipa viimeistä kertaa MM-kisoissa myös muuan Diego Armando Maradona, mutta häntä ei viitsisi mainita, koska legenda kärähti efedriinin käytöstä ja loistava ura kyykkäsi noloon loppuun. Toisissa merkeissä muistan Maradonan kyyneleet vuoden 1990 Italian MM-kisoista Länsi-Saksalle 0-1 hävityn finaalin jälkeen.

Tähän hetkeen ja jalkapallon MM-kisat ovat taas rantautuneet USA:n kamaralle (sekä myös Meksikoon ja Kanadaan). Ohopsista hupsheijaa ja 32 vuotta on kulunut. Sain aikanaan istutettua jalkapalloinnostuksen sekä poikaani että tyttäreeni, ja futis onkin oikeastaan ainoa harrastamamme penkkiurheilulaji. Tosin nyt, kun jälkikasvu on täysikäistynyt, ovat omat aktiviteetit ajaneet kuningaslajin tuijottelun ohi. Viimeisimpänä Ruisrock. Mutta muuten kiinnostus jalkapalloon on onneksi säilynyt.

Olin nuorempana innokas urheilun seuraaja ja tuijotin kaikki mahdolliset yleisurheilut, palloilut, lätkät, hiihdot, mäkihypyt, formulat, olympialaiset, MM-kisat, EM-kisat, jne. Mutta tultuani ikään, jossa yöelämä yms. alkoivat viemään huomiota, putoilivat minultakin penkkiurheilulajit pois aktiviteettilistalta. Kunnes saavutin pisteen, jossa jalkapallon arvokisat ja Mestareiden liiga jaksoivat enää liikauttaa sormiani kaukosäätimellä. Ei kuitenkaan niin, että olisin valmis heittämään euroja kaivoon futiksen takia. Voin minä muuhunkin aikani ja rahani kuluttaa. Joten haista iso kukkanen maksukanavinesi, Maikkari sekä sen omistamat norjalaiset.

Jalkapallonautintoani on alkanut enenevässä määrin häiritä oksettava lieveilmiö nimeltä korruptio. MM-kisojen katsomosta jatkuvasti bongattava FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantino saa vihan liekin leimahtamaan silmissäni. Mutta tuo mätäpaise on vain yksi pieni esimerkki, miten raha ja valta turmelevat ihmisen. Yleisellä tasolla on hämmentävää, että nykyisin valtaapitävät tuntuvat olevan täysin koskemattomia ja voivat harjoittaa korruptiotaan päivänvalossa ilman, että yksikään lakia edustava instanssi tarttuisi väärinkäytöksiin. Myös ihmisoikeusrikkomukset ovat FIFAlle täysin merkityksetön asia, kuten Qatarin MM-kisat 2022 sekä nykyiset USA:n maastakarkotukset osoittavat.

Pelé toi laajempaan tietoisuuteen sanonnan ”jogo bonito”, joka oli elänyt jo pitkään Brasiliassa ja oli synonyymi Brasilian iloiselle tavalle pelata jalkapalloa. Nykyään mainittu ilmaisu, ”kaunis peli”, tunnistetaan maailmanlaajuisesti kuvaamaan kuningas jalkapallon luonnetta. Mutta julkea korruptio, ökyrikkaat oligarkkien ja öljysheikkien omistamat megaseurat ja kaiken järjellisyyden rajat ylittävät pelaajapalkat pilaavat pahasti urheilulajia. Toivoin jopa ennen MM-kisoja, että Euroopan maat olisivat yhdessä tuumin boikotoineet USA:a ja jättäneet osallistumatta, mutta niin ei käynyt, vaikka huhuja liikkui. Joten kohautan olkapäitäni, totean maailman makaavan näin (rähmällään), vaimennan moraalikäsitykseni äänen ja katson pelejä, koska haluan nähdä Messin, Mbappén, Modricin, Kanen, Haalandin ja muiden vihreän veran sankareiden tekevän taikojaan. Niin, otsikon ”e podre” tarkoittaa ”ja mätä”.

Sopivan tukala tunnelma 24/7/52/∞

“No mutta ai kun kiva, uusi lastillinen asukkaita, tai paremminkin asiakkaita. Pitää aina muistuttaa itsellemme, että asiakkaidenhan ansiosta mekin olemme olemassa. Se on asiakaslähtöisyyttä, minua viisaammat sanovat. Mutta älkää kainostelko, vaan tulkaa toki tännepäin. Eikö olekin komea tervetuloportti? Minä itse suunnittelin sen designin. Äh, nyt höpöttelen taas niitä näitä ja unohdin sen, mitä piti oikeasti sanoa. Olette varmasti hieman ymmällänne, minne olette päätyneet. Lyhyesti ja ytimekkäästi: paikka on nimeltään Hemmetti™ ja minä olen paikan isäntä ja tottelen nimeä Saakeli.

Mikäli asia etenee normaalin käsikirjoituksen mukaisesti, olette nyt vielä enemmän ymmällänne. Minäpä kerron hieman taustaa. Kuten olette ehkä itsekin havainneet, maailma on nykyisin sillä mallilla, että täällä meillä päin on ollut hurja tunku Helvettiin™ ja mesta on pahasti ruuhkautunut. Niinpä löimme velipuoleni Saatanan kanssa viisaat sarvipäämme yhteen (velipuolella on isommat sarvet) ja lanseerasimme kokonaan uuden tuotteen, eli tämän uutuuttaan hohtavan loppuikuisuuden lomakeskuksen, heh, toisin sanoen Hemmetin™.

Hemmetti™ on Helvetin™ light-versio, vähän niin kuin Pepsi™ Max™ tai kevytkermaviili. Viime aikoina on ollut vähän hiljaisempaa tuolla hyvisten hoodeilla (en tykkää sanoa paikan nimeä), jota ”Jesse The Unelmavävy” pyörittää, ja vastaavasti suorastaan hävyttömän kuumottavat jonot Helvettiin™ siitä huolimatta, että nostimme sisäänpääsykriteerien rimaa roimasti. Huomasimme, että on olemassa väliinputoajien luokka, jonka synnit eivät kanna kuumimpaan loppusijoituspaikkaan, mutta jolla ei ole myöskään mitään asiaa puhdasotsaisten porukoihin.

Joten täällä sitä nyt ollaan. Minut lykättiin tänne kaitsemaan teitä semisyntisiä ja tekemään olonne täällä lokoisan tukalaksi. Ei täällä kuitenkaan aika pitkäksi käy. Uskon, että Hemmetillä™ tulee olemaan lähivuosina hurja suosio ja se tullaan buukkaamaan täyteen nopeaan tahtiin. Seura ei taatusti lopu kesken. Onhan meillä tietty olemassa valmiit suunnitelmat alueen laajennukselle ja uudisrakennuksille.

Varmasti te kaikki palatte tulessa… anteeksi, siis palatte halusta tietää, millaisia viihdykkeitä eli vitsauksia Hemmetissä™ on tarjolla. Minulla on ilo kertoa, että meillä on vaikka mitä. En paljasta kaikkea, mutta pieniä maistiaisia voin antaa. Luonnollisesti paikan luonteesta johtuen luvassa ei ole niin tiukkaa settiä kuin velipuolen kapellimestaroiman ”huvipuiston” puolella, mutta hauskaa kuitenkin.

Hemmetin™ erityispiirteistä piti mainita. Tässä jokunen:

• Asunnoissa on tunkkainen haju, joka ei katoa tuulettamalla.
• Kaikkien ovien saranat nitisevät koko ajan, eikä auta, vaikka niitä rasvaisi tai öljyisi.
• Huoneiden lattioille ilmestyy tyhjästä vähän väliä Lego-palikoita, joiden päälle tulee astuttua.
• Kaikki huonekasvit kuihtuvat, vaikka niitä hoitaisi rakkaudella ja Substralilla.
• Ainoa musiikki, joka soi loputtomiin kaikissa tiloissa, on Mariah Careyn Without you, Whitney Houstonin I will always love you ja Celine Dionin My heart will go on. Aikomuksenamme oli valita vain yksi biisi, mutta emme millään päässeet yhteisymmärrykseen, mikä mainituista korvaraiskauksista olisi ”paras”.
• Säätila on aina kostea ja epämääräisen leuto, ts. jos menee ulos t-paidalla, tulee kylmä, mutta jos laittaa pitkähihaisen, tulee kuuma.
• Pistorasioissa on ominaisuus, että joka kerta saa taistella vartin verran, jotta pistokkeen saa menemään sisään.
• Mikroaaltouunit lämmittävät joko kiehuvan kuumiksi tai jättävät haaleiksi, mutta eivät koskaan oikean lämpöiseksi.
• Valaisimet välkkyvät, eikä polttimon vaihtaminen muuta tilannetta.
• Pesukoneet nielaisevat aina toisen parin sukista jäljettömiin.
• Suihkun lämpötila heilahtelee satunnaisesti, eikä sitä saa koskaan säädettyä sopivaan lämpötilaan.
• Hammastahnatuubeissa on juuri ja juuri yksi annos jäljellä, mutta niin, ettei sitä tahdo mitenkään saada harjalle, vaikka puristaisi kuinka raivokkaasti.
• Sängyissä ei saa koskaan miellyttävää nukkumisasentoa, vaikka miten päin kääntyisi.
• Tyynyt ovat joko liian pöyheitä tai liian littanoita.
• Viestisovelluksena toimii WhatsFucked, joka hukkailee viestejä siihen tahtiin, että kommunikointi käy liki mahdottomaksi.
• Internetyhteydet katkeilevat jatkuvasti.
• Ruoka tuoksuu uskomattoman hyvälle, mutta maistuu kamalalle.
• Juomavedessä on vieno lannan maku ja se on aina haaleaa.

Tällaista ja paljon muuta mukavaa on siis luvassa. Omasta puolestani toivotan teidät vielä kerran sydämellisesti tervetulleeksi Hemmettiin™. Ai niin, jos ihmettelette, missä kaikki matkalaukkunne ovat, niin ne ovat valitettavasti kadonneet.”

Perinnehukkumisen juhla

Juhannus, tuo kaupunkeja, Alkoja ja Prisman makkaraosastoja tyhjentelevä keskikesän juhla, on hukkumisen kulta-aikaa. Jussina hukkuminen on muodostunut samalla tavoin rakkaaksi ja olennaiseksi kansanperinteeksi kuin raketin ampuminen omaan silmään uudenvuodenaattona. Koska perinteet velvoittavat ja tsipa-dui kala ui, tulee hukkumiseen paneutua huolella hyvissä ajoin, ettei asian kanssa tule hoppu ja muodostu turhia suorituspaineita, ja seuraa juosten kustuja hätäisiä hukkumisia tai jopa häpeällisen epäonnistunut hukkuminen. Vanha sanontakin kuuluu, että kiireessä ei synny muuta kuin kusipäisiä (vesipäisiä?) hukkuneita. Puhumattakaan, että erehtyisi hukkumaan oman kusipäisyytensä ylitulvimiseen.

Jotta hukkuminen sujuisi tyylipuhtaasti ja oppikirjamaisesti, tarvitaan keskinkertaisen keskiluokkaisella tarkkuudella laadittu hukkumissuunnitelma. Tähän tarkoitukseen käy vaikka paperille rustattu luettelo, johon listataan hukkumiseen tarvittava välineistö, esivalmistelut, toteutuksen eri vaiheet ja toivottu lopputulema. Parhaimmassa tapauksessa muodostuu eheä huoliteltu kokonaisuus, josta on mukava ammentaa tulevien juhannusten hukkumisia silmällä pitäen.

Jotta urakka ei kävisi vasta-alkajille liian työlääksi, annettakoon seuraavassa joitakin vinkkejä onnistuneeseen hukkumiseen.

·        Yksi keskeisimpiä tekijöitä hukkumisessa on alkoholin vaikutus tapahtumaan. Väkijuoma saa ihmiset riehaantumaan mitä railakkaimpiin tempauksiin: uimaan saaren ympäri, tanssimaan ”bara bada bastua” soutuveneessä, haastamaan kaveri sukelluskilpailuun, tekemään surmanhyppyjä tuntemattomiin rantavesiin tai etsimään pohjasta viime talven pilkkijäillä reikään pudonnutta kairaa. Vaikka kaikki muu onkin ylettömän kallista Suomessa, on ryhdikkään kännin tempaiseminen onneksi vielä suhteellisen edullista.

·        Suomessa järviä ja jokia riittää ynnä pari merta siihen päälle, mutta siitä huolimatta kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä hukkumaan luonnonvesiin. Vaan merihätä ei ole tämän näköinen, sutkautti Estonian perämies laivan kannella aamuyön pikkutunneilla: perämetsien turvenuijajunttiväki on onnistunut hukkumaan kautta aikain saaveihin, tynnyreihin, ämpäreihin, kylpyammeisiin, suihkuihin, paljuihin, poreammeisiin, karvalakkiuima-allasvirityksiin ja jopa vesilätäköihin, kunhan promillet on säädetty oikeisiin lukemiin. Sopivien puitteiden järjestäminen vaatii vain ripauksen luovuutta ja aimo kourallisen humalatilaa ja luontaista tyhmyyttä.

·        Jos tekee mieli tyylitellä hukkumisessa, kirsikkana kakun päällä on hukkua tietenkin sepalus auki, olosuhteista riippumatta. Siinä tapauksessa on ymmärrettävästi hankittava housut tai shortsit tai muut lahkeelliset, joista saa sepaluksen auki. Varman päälle pelatessa voi rikkoa sepaluksen vetoketjun (tai repiä napit irti) jo ennakkoon, ettei tyyliseikka pääse unohtumaan jussina remeltäessä.

·        On myös poikkeava toteutustapa eli ns. kevytversio juhannuksena hukkumiseen, mikä ei välttämättä heti tule mieleen. Siihen ei tarvita vettä ollenkaan. Tyypillisimmillään ko. variaatiossa hukutaan perheen/sukulaisten/ystävien juhannuksenvietosta sopivaan aikaan illasta juhannusaattona siten, etteivät muut osallistujat havaitse katoamista kuin vasta siinä vaiheessa, kun henkilöä ei saada enää tavoitettua mitenkään. ”Hukkunut” ilmestyy lopulta juhannusviikonlopun jälkeisenä maanantaina kotiin, mikäli lukkoja ei ole ehditty vaihtaa ja/tai henkilökohtaista omaisuutta heitetty pihalle. Näin toteutettuna luovuus saa uusia ulottuvuuksia satuillessa kotiväelle, missä on viettänyt aikansa ollessaan useita päiviä hukkuneena.

Kannattaa myös kysellä vinkkejä sukulais- ja tuttavapiiristä, koska varmasti joukosta löytyy pitkän hukkumishistorian omaavia konkareita. Nämä veteraanihukkujat tuntevat kaikki kikat, joilla juhannusperinne hoidetaan maaliin kunnialla ja rakkaudesta lajiin. 

Edelliseen liittyen elinikäisen oppimisen periaate on hyvä pitää mielessä tulevaa kestohukkujan kehityskaarta tarkasteltaessa: mitä tuli opittua, mikä onnistui, mikä meni pieleen, mitä voisi jatkossa parantaa/kehittää. Riemukkaita hukkumishetkiä juhannuksen lämpöisessä sylissä! Ja muistakaa olla viisaasti siellä vesillä!

Jälkiviisautta tihkuva väliveteen hukkuminen: En ole mikään vitsinkertoja eikä mikään muukaan kuulu tapoihini muutenkaan, joten kerron, ts. kirjoitan, nyt aiheeseen liittyvän vitsin. Kolme kivaa kaverusta olivat jussina lähteneet jurrissa soutuvenheellä vesille. Aikansa toilailtuaan yksi heistä horjahti laidan yli ja joutui upoksiin. Kahdella muulla veneilijällä kesti hetken tajuta, mitä tapahtui, kunnes toinen heistä hyppäsi järveen pelastamaan toveriaan, joka oli kadonnut jo näkyvistä. Kesti lähemmäs kymmenen minuuttia, kun mies sukelsi useampaan kertaan syvälle etsiessään epätoivoissaan ystäväänsä. Lopulta hän nousi pintaan elottoman oloisen ruumiin kanssa ja miehet aloittivat hätäisesti elvyttämisen. Minuuttikaupalla paineltuaan rintaa ja antaen tekohengitystä toinen puuskahti kaverilleen:
”Hitto ei auta! Ei se hengitä!”
Johon kaveri:
”Öh, tota, enkä usko, että tulee auttamaankaan.”
”Miten niin?”
”Kato, tällä tyypillä on luistimet jalassa.”

Mitä sitä tänään tekisi

Ehkä kenties… saapastelen samaa maata, voimistun voittojen vanavedessä, tavoitan taianomaisen tahdonvoiman, kiertelen kelvottomissa ketunkoloissa, tuhlaan tuohukset tulessa, kasvan karman katveessa, solmin sorvattuja sopimuksia, pyöristän pyhien pyöveleitä, taivastelen tavallisia takapihoja, oivallan Oidipuksen oikkuja.

Mutta sekin olisi mahdollista, että… kekkaloin kellopelien keskellä, tuhkaan tunnelmallisia tuokiokuvia, veistelen veljellisiä verisiteitä, tiivistän tislattuja tilaviinejä, karkotan kaavamaisuuden kalpeuden, sakotan sallivia satakieliä, vihellän viimeisiin virtapiireihin, levitän leikkokukkia lehtometsiin, estelen edesvastuuttomia etanoita.

Toisaalta en näe mahdottomana, että… voitelen voimasanoilla vokaaleja, kesytän keskenkäyneitä kertauskursseja, syytän syövyttäviä syy-seuraussuhteita, viipaloin vikuroivia vieteriukkoja, ristiinnaulitsen riitaisia rikkakasveja, vaikeutan valkokaulusten valtataisteluita, sepitän selätysvoiton sepelvaltimotaudista, altistun auringon auralle.

Kuitenkin tässä ja nyt on yhtä todennäköistä, että… kipuilen kilvettömissä kieseissä, ryöppään ruusujen rukouksia, kukistan kukoistavia kulmaliitoksia, tukistan turhakkeiden turvapaikkoja, kellistän kehystettyjä ketamiinikätköjä, makustelen mahtailijoiden markkinoilla, kohoan kukkeimmille kukkuloille, tupsahdan tupakoimattomien tupareihin, jaksan jahkailijoiden jatkoja, tukistan tupeksivia turhakkeita, madallan maani marginaaliin.

Äääääääääää! Ei oo mitään tekemistä!

Kaikki, minkä yö vei

Saapui viimein viimeinen yö
leimusi taivaalla purppurakuu

Hengitin painavaa pimeyttä
raskasta sykettä matalan maan

Kaikki mieheni johdatin tänne
heistä palasi vain kituvat kolme

Kertoivat viimeisinä näkemänsä
todisti jokainen erilaista tarinaa

Mut sama oli särkynyt katse
joka toivoi nopeaa kuolemaa

Korjasi kuolo piinatut piakkoin
pyyhki kauhut kuvailemattomat kasvoiltaan

Yhä tänäänkin vielä mä mietin
enkä löydä avainta ongelmaan

Miten tuona mieleni ikuisena yönä
tuho tavoitti kintereemme

Kun järkeä ei löydy mistään
kuka uskoisi sanaakaan sekavaa

Padot pettivät vaikka olivat vahvat
tulva sammutti liekin ja vei mukanaan

Vietiin vieraaksi vieraaseen taloon
suljettiin seinien kanssa valvomaan

Poismenneiden miesteni kunniaa
tahtoivat tahrata puheillaan

Miten voivat ikinä sellaista väittää
ei ensinkään veljiä kaiken uhranneita

Ei kuuta, ei yötä, ei unettomien sirkkojen sirinää
ei rikin keltaista katkua ilmassa

Ei alkua, ei loppua, välissä ei mitään missään
ei lopulta kukaan ole oikeassa

Elämä – on, mistä valita

Lähibussikatoksen lasiseinässä on jo noin parin vuoden ajan lukenut puhutteleva kehotus ”choose life”. Se on spreijattu vaaleanpunaisella maalilla. Poikkeuksellista julistuksessa on, että se on tehty ilmiselvästi valmiin sapluunan läpi. Peinttarilla ei ole ollut luottoa omaan käsialaansa. Itse sapluunakaan ei näytä järin ammattimaiselta ja maalia on roiskittu liikaa, koska kirjaimista laskeutuu ikäviä valumajälkiä.

Koiralenkeillä olen kävellyt ohi ja vilkaissut sitä lukemattomia kertoja. Pitkään en suonut lauseelle muita ajatuksia kuin sen, kuinka kehnoa työnjälki on. Muuten se lipui huokoisen pääni läpi sivuuttaen suitsait tietoisuuden ja kiinnittymättä sen paremmin muualle kuin verkkokalvoille hetkellisenä visuaalisena ärsykkeenä.

Kunnes eräänä kauniina päivänä kävi toisin. Katsahdin taas sanoja ja polla alkoi prosessoida. Rationaalinen ajatuksenjuoksu tuotti mielipiteen, että kehotus on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Koska olen omassa persoonassani lukemassa pysäkin seinästä, kuinka minun pitäisi valita elämä, en voi mitenkään toteuttaa pyyntöä, koska olen kehollisessa olemassaolon muodossani todistamassa tekstiä. Toistanko itseäni? Ja täsmennyksenä elämä minussa tapahtui jo yli 50 vuotta sitten, eikä silloinkaan kysytty minulta mielipidettä, ottaisinko elämän lahjan vastaan vai en.

Mutta sanapari ei tainnut ollakaan aivan sitä, miltä näytti, ja se johtuu sivistymättömyydestäni. Tuntematon taidemaalari saattoi tehdä fiksun viittauksen populäärikulttuuriin. Vandaali ei välttämättä ollut vain satunnainen uhmakas paskahousuteini, vaan henkilöllä oli ehkä oikea viesti.

Viittaus liittyy kulttimaineessa olevaan elokuvaan Trainspotting, jota en ole koskaan katsonut. Raina pohjautuu Irvine Welshin samannimiseen romaaniin. Se kertoo skottilaisista ”alaluokan” ihmispoloista, jotka rimpuilevat huumekoukussa ja hankkivat rahansa rikoksilla. Elokuva nosti kansainväliseen kuuluisuuteen Ewan McGregorin ja Robert Carlylen. Filmi alkaa monologilla, jonka kertoo McGregorin esittämä heroiiniaddikti Renton, ja monologin sekä tietty koko audiovisuaalisen tuotoksen ensimmäiset sanat ovat ”choose life”. Leffa oli vaimon suosikki joskus myöhäisteini-iässä ja hän fanitti myös Ewan McGregoria. Kuin kirsikkana pöntön pohjalla on elokuvataiteellisella teoksella juhlavuosi, koska se täyttää pyörivät 30 vuotta.

Viesti, jonka katoksen töhrijä halusi mahdollisesti välittää, on kapinointi keskiluokkaista elämäntapaa ja konsumerismia vastaan. Ajatus, että ihmisen todellinen persoona ja identiteetti haalistuvat ja katoavat yhteiskunnassa, joka pakottaa tiettyyn muottiin ja velvoittaa noudattamaan tukahduttavaa käsikirjoitusta, joka pitää epäoikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteiskunnan pystyssä, eli ns. Babylon-allegoria.

Viimeistään tässä vaiheessa jokainen kuviteltu lukija natisee jo liitoksistaan uteliaisuudesta, miten alkumonologi kuuluu kokonaisuudessaan. Säästän vaivaa ja puttaan tähän perään kaikkien iloksi Trainspottingin aloittavan saarnan. Näin tyhjentävästi Renton lausui alkukohtauksessa:

“Choose Life. Choose a job. Choose a career. Choose a family. Choose a fucking big television, choose washing machines, cars, compact disc players and electrical tin openers. Choose good health, low cholesterol, and dental insurance. Choose fixed interest mortgage repayments. Choose a starter home. Choose your friends. Choose leisurewear and matching luggage. Choose a three-piece suit on hire purchase in a range of fucking fabrics. Choose DIY and wondering who the fuck you are on Sunday morning. Choose sitting on that couch watching mind-numbing, spirit-crushing game shows, stuffing fucking junk food into your mouth. Choose rotting away at the end of it all, pissing your last in a miserable home, nothing more than an embarrassment to the selfish, fucked up brats you spawned to replace yourselves. Choose your future. Choose life… But why would I want to do a thing like that? I chose not to choose life. I chose something else. And the reasons? There are no reasons. Who needs reasons when you’ve got heroin?”

Choose life? Ok, why the hell not. But who's life? Your life, his life, her life, anyone’s life? 
If I like mine? That movie isn’t ending yet. If I want to know how it ends?

Aromi, kas, ja vieläpä aromirikas

Tuijotin keittiön pöydän ääressä keltavihreään vaatetukseen sonnustautunutta kaveria, jolla oli punainen lippis päässä. Tyyppi seisoi edessäni ryhdikkäästi koko kymmenen sentin mitallaan. Vaikka olimme siinä kahden, ei bro:sta juttuseuraa herunut. Hän vain tönötti vaitonaisena, kuten usein suomalaiseen luonteenlaatuun istuu. No jaa, ei kiinnostuksen kohde ollut edes suomalainen. Ei, ei hän ollut tonttu eikä maahinen eikä leprechaun. Vaikka olisi se ollut ihan kiva, jos olisi saanut juttuseuraa tontuista. Ei tarvitsisi puhua pääasiassa koiralle. Kuitenkin oman mielenterveyden yleiskuvan kannalta oli erinomainen asia, ettei kaveri pukahtanut sanaakaan, koska hän oli Knorrin Aromat-aromisuolapurkki.

Toki aina olisi ollut sekin mahdollisuus, että olisin kirjoittanut kauniita ja maailmaa syleileviä ajatuksia elämästä, elämisen taidosta, olemassaolosta, tai vaikka ikuisesta keski-iän eksistentiaalisesta kriiseilystä. Mutta en jaksa esittää fiksua, vaikka filmaattinen olenkin. Tyhmää on paljon helpompi esittää. Mennään aromisuolalla. Miksi? Koska voin. Tarkoitan sillä, että voin kirjoittaa totaalisen tyhmää paskaa aiheesta kuin aiheesta ja ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Sillä se tekee hyvää minulle. Yritän pitää näissä hommissa edes yhden ohjenuoran päässäni. Se on: kirjoita edes jotain (ihan mitä tahansa). Vaikka tappaisin ympäriltäni kaiken elollisen tylsyyteen, on silti hyvä antaa tekstin soljua ulos. Se on aina 100 % parempi kuin tyhjä paperi.

Knorrin Aromat-klassikkomaustetta on lapettu ruokiin jo ammoisista ajoista lähtien, tai ainakin vuodesta 1953, jolloin maustesekoitus tuotiin markkinoille. Sillä on ollut aina vankka asema kotien maustekaapissa. Aromat pääsi Suomessa suurennuslasin alle 2010-luvun tienoilla, kun arominvahvenne natriumglutamaatin (lisäaine E621) ronski käyttö lihajalosteissa nostettiin tikunnokkaan. Natriumglutamaatti on myös Aromatin keskeinen ainesosa.

E621 antaa elintarvikkeisiin monessa yhteydessä mainitun lihaisan umami-maun. Kuitenkin reilu 15 vuotta sitten natriumglutamaatin käyttö demonisoitiin lähes itse Saatanan kätten työksi, minkä jälkeen lihanjalostajat ynnä muut lukemattomat elintarvikefirmat ryhtyivät näyttävästi poistamaan E621:n tuotteidensa ainesosista. Pakkausten kansiin alettiin merkitä näkyvästi ”ei sisällä E621:ä”. Viime aikoihin asti on voinut havaita joissakin leikkelepaketeissa tuon merkinnän, vaikka pahimmasta kohkaamisesta on jo aikaa.

Todellisuudessa natriumglutamaatti ei ole terveydelle haitallinen aine, vaikka se aiheuttaa joillekin yliherkkyysreaktioita*. Toisaalta ihmiset saavat yliherkkyysreaktioita myös pähkinöistä, punaviinistä ja kiivihedelmistä, eikä niitäkään ole poistettu myynnistä. Mutta natriumglutamaatin käytöstä tuli mainehaitta yrityksille, joten siitä oli luovuttava. Sen käyttö oli jossain määrin riistäytynyt käsistä, että jopa tuorelihoihin saatettiin lisätä E621:ä tuomaan vahvempaa makua (tai peittämään vanhan lihan maun?).

Kaikki eivät kuitenkaan luopuneet natriumglutamaatin käytöstä. Näyttävin esimerkki on Kivikylän kotipalvaamo. Suomen suosituimman eineslihapullan Kivikylän Palvarin lihapyörykän valmistusaineissa on E621:ä. Ja hyvältä maistuu.

Natriumglutamaatin jouduttua huonoon valoon umami-maun lisäämiseksi löytyi takaportti. Sen nimi oli hiivauute. Hiivauute sisältää mm. glutamiinihappoa (glutamaattia), joka antaa lihaisaa makua. Sen lisäksi hiivauute sisältää myös muita umami-makua voimistavia aromeita. Hiivauutteella ei ole E-koodia eli se ei ole tuhma lisäaine, joten se ei pistä silmään tuoteselosteessa. Hiivauutetta käytetään nykyisin kaikessa mahdollisessa, missä aiemmin käytettiin natriumglutamaattia. Hiivauutteella on pitkä historia. Briteillä ja ausseilla on pitkät perinteet hiivauutteen käytöstä, sillä nämä kulinaristit ovat perinteisesti levittäneet leipiensä päälle hiivauutetta suoraan purkeista, jotka tottelevat mm. tuotenimiä Marmite ja Vegemite. Omituisen näköistä ja vielä omituisemmalle haisevaa ruskeaa töhnää, mutta koska on kyse brittiläisestä ruokakulttuurista, kenenkään ei tarvitse ihmetellä. 

Olen käyttänyt Aromatia ties kuinka kauan ja käytän edelleen. Hyi minua. Minusta ei ole tullut sen takia narkkaria enkä ole rynnännyt carnivorena hullun kiilto silmissä syömään lähimmän marketin lihaosastoa tyhjäksi. En tosin nykyisin käytä Aromatia muualla kuin keitettyjen kananmunien kanssa. Mutta ai että, kuinka hyvältä se maistuu sopivasti ripoteltuna.

Jälkijättöisesti kaikilla mausteilla höystetty kirjoitus: Nykyisin Aromat-maustesuolalla on vihreä lippis ja muovinen purkki, mutta meillä kotona on vanhempi lasipurkki, jossa oli punainen lippis. Hyvin tärkeä tieto, painakaa mieleen. Tulee varmasti eteen seuraavassa pubivisassa. Tai viimeistään helvetin porteilla.

* Tutkittua ja hutkittua tietoa: ”Natriumglutamaatti: Vaarallinen lisäaine vai harmiton arominparantaja?” Suomen Kuvalehti 28.4.2010.